Vaikuttamistyön asiantuntija, sosiaali- ja terveyspolitiikka

Reumaliitto hakee sosiaali- ja terveyspolitiikkaan perehtynyttä vaikuttamistyön asiantuntijaa vakinaiseen työsuhteeseen.

Yhteenliitettyjä käsiä.

Haluatko edistää sairastavien ihmisten hyvinvointia? Tavoitteemme on, että sairastuneella on mahdollisuus toimia yhteiskunnassa täysipainoisesti ja yhdenvertaisesti. Vaikuttamistyön asiantuntijana sinulla on tässä merkittävä rooli.

Vastaat vaikuttamistyön suunnittelusta ja toteutuksesta. Toimenkuvaasi kuuluvat esimerkiksi päättäjätapaamiset, asiantuntijatyöryhmissä ja verkostoissa toimiminen, lausuntojen ja kannanottojen valmistelu sekä yhdistysten tukeminen vaikuttamistyössä ja yksittäisten jäsenten sosiaaliturvaa koskeva neuvonta.

Tuet alueellista vaikuttamistyötä ja rakennat verkostoja. Teet yhteistyötä poliittisten päättäjien, virkamiesten, asiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa valtakunnallisella ja alueellisella tasolla. Viestit sosiaali- ja terveyspolitiikan teemoista liiton kanavissa ja mediassa. Tuet sairastavien ja yhdistysten osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Tehtävässä onnistumisen edellytyksiä ovat

  • soveltuva korkeakoulututkinto
  • hyvä perehtyneisyys sosiaali- ja terveyspolitiikan kysymyksiin
  • poliittisen päätöksentekojärjestelmän tuntemus
  • kokemus vaikuttamistyöstä
  • erinomaiset vuorovaikutustaidot ja kokemus yhteistyöverkostojen rakentamisesta
  • esiintymistaito ja kyky saada ihmiset innostumaan yhdessä tekemisestä
  • joustava asenne muuttuvissa tilanteissa, kyky pitkäjänteiseen työhön
  • valmius matkustaa kotimaassa.

Lisäksi arvostamme

  • järjestökokemusta
  • kielitaitoa (ruotsi, englanti)
  • monipuolisia viestintätaitoja.

Tehtävä on vakinainen ja sijoittuu Viestintä- ja vaikuttamistiimiin. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.

Tarjoamme mielenkiintoisen työn lisäksi tueksesi mukavan työyhteisön, joustavan työajan, työterveyshuollon sekä lounas- ja puhelinedun. Työskentelemme hybridimallilla niin etänä kuin toimistollamme Iso Roobertinkadulla Helsingissä. Tehtävän palkkaus noin 3000–3500 €/kk riippuen työkokemuksesta. Noudatamme Terveyspalvelualan työehtosopimusta. 

Hae paikkaa hakulomakkeella viimeistään 9.10.2022 klo 23:59 mennessä.

Lisätietoja antavat viestintäpäällikkö Minna Elo, p. 044 493 2470, minna.elo(at) reumaliitto.fi ja toiminnanjohtaja Anu Uhtio, p. 044 709 81 38, anu.uhtio(at)reumaliitto.fi. Parhaiten tavoitat meidät ma 26.9. klo 10–14, ti 4.10. 8–12 ja ke 5.10. klo 14–18.

Suomen Reumaliitto ry on kansanterveys-, liikunta-, potilas- ja vammaisjärjestö. Edistämme reuma- ja muihin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sairastuneiden ihmisten hyvinvointia tarjoamalla tietoa, tukea ja toimintaa. Rakennamme reumayhteisöä ja helpotamme sairastavien ihmisten elämää yhdessä jäsenyhdistystemme kanssa. Reumaliittoon kuuluu 135 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea ja noin 30 000 jäsentä.