Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)
Helppo ja nopea kalakeitto
400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste)
ruokaöljyä
1 l vettä
750 g peruna- ja kasviskuutioita (pakaste)
1 kalaliemikuutio
2 dl kasvirasvasekoitetta
suolaa, mustapippuria ja tilliä
Sulata ja ruskista kalakuutiot tilkassa öljyä. Laita kattilaan vesi, liemikuutio, kalakuutiot sekä perunat ja kasvikset. Kuumenna vesi ja anna kiehua 15–20 min. Lisää kasvirasvasekoite ja mausta suolalla, mustapippurilla ja tillillä.
Kasvissosekeitto
n. 1 kg valitsemiasi kasviksia, esim. perunaa, porkkanaa, sipulia ja kukkakaalia
7-8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl kasvirasvasekoitetta (rasvaa 5-15 %)
½ tl mustapippuria
tuoretta persiljaa
Kuori ja pilko vihannekset. Kiehauta kattilassa vesi. Lisää liemikuutio ja kasvispalat. Keitä n. 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Soseuta keitoksi sauvasekoittimella. Lisää kasvirasvasekoite ja mausteet. Lämmitä kiehuvaksi ja lisää persiljaa mausteeksi. Voit tarjoilla keiton esimerkiksi raejuuston kanssa.
"Lapsuudessani asuimme maalaiskylässä, maito ja kananmunat haettiin naapurin maatilalta, luomutiloista ei silloin oltu kuultukaan. Omalla pihamaalla ja kasvihuoneessa kasvatettiin juureksia, kasviksia, yrttejä, marjoja ja hedelmiä, jotka myös säilöttiin kellariin talven varalle. Samoin lähimetsästä haettiin marjoja ja sieniä. Kalaa saatiin järvestä.", nainen, jolla harvinainen sidekudossairaus
Pähkinäkuorrutettu uunilohi
500 g lohifileetä
1 rkl öljyä
1 rkl hunajaa
suolaa
40 g cashewpähkinöitä
1 rkl korppujauhoja
1 rkl hienonnettua tilliä
½ sitruunan raastettu kuori
Murskaa cashewpähkinät tasaiseksi rouheeksi. Laita lohifilee vuokaan leivinpaperin päälle ja mausta kevyesti suolalla. Sekoita öljy ja hunaja keskenään. Valuta seos lohen päälle. Sekoita pähkinärouhe, korppujauhot, hienonnettu tilli ja sitruunan kuori. Painele seos lohifileen pinnalle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes lohi on kypsä.
Soija-pastavuoka
6 dl täysjyväpastaa
1½ dl tummaa soijarouhetta
3 dl vettä
½ kasvisliemikuutio
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
mustapippuria
ripaus chilimaustetta
8 dl maitoa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
tomaattia
juustoraastetta
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä soijarouhetta noin 5 minuuttia liemikuutiolla maustetussa vedessä. Valuta keitinvettä pois, jos tarpeen. Kuori ja pilko sipuli. Paista sipulia ja soijarouhetta pannulla tilkassa öljyä. Lisää tomaattipyree, soijakastike ja mausteet. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja mausta ripauksella suolaa. Laita keitetty pasta ja soijarouheseos voideltuun uunivuokaan. Kaada munamaito päälle. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin tunti.
Broileririsotto
450 g maustamattomia broilerisuikaleita
1 sipuli
3 tl currya
2½ dl täysjyväriisiä
5 dl vettä
1 tl suolaa
2-3 porkkanaa
2 omenaa
2 tl raakunaa
mustapippuria ja persiljaa
ruokaöljyä paistamiseen
Kuori ja kuutioi sipuli, porkkanat ja omenat. Kypsennä broilerit kasarissa tilkassa öljyä ja siirrä toiseen astiaan. Kuullota kasarissa sitten sipuli, curry ja riisit. Lisää vesi, suola ja porkkanat. Anna kypsyä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Lisää omenat ja broilerit. Hauduta vielä 10 minuuttia ja mausta.
Broilerimureke
1 dl korppujauhoa
¼ dl kuivattua sipulirouhetta
2 dl kasvisrasvasekoitetta (rasvaa 5-15 %)
1 tl suolaa
2 tl suolatonta broilerimaustetta
ripaus mustapippurirouhetta
1 kananmuna
400 g broilerin jauhelihaa
Turvota korppujauhot ja sipulirouhe kasvirasvasekoitteessa. Lisää mausteet, kananmuna ja broilerin jauheliha. Sekoita tasaiseksi massaksi. Laita murekemassa leivinpaperin päälle uunipannulle ja muotoile murekkeeksi. Kypsennä uunissa 200 ºC 35–40 min.
Kasvisnyytit
1 kesäkurpitsa
1 paprika
2 tomaattia
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1½ tl oreganoa
1½ tl timjamia
½ tl mustapippurirouhetta
öljyä
Pilko kasvikset samaan kulhoon. Ripottele päälle öljyä ja mausteet. Sekoita ja anna maustua. Jaa ainekset neljän alumiinifoliopalan päälle. Tee folioista nyytit nostamalla reunat ylös, mutta jätä hieman auki. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai grillissä, kunnes kasvikset ovat kypsyneet.
Marjapiirakka
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl kauraleseitä
½ dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
4-5 dl marjoja
½ dl sokeria
Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet, rasva ja maito varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele päälle marjat ja sokeri. Jos käytät pakastemarjoja, kannattaa niihin sekoittaa hieman perunajauhoja sitomaan nestettä. Paista 200 asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.
Omena-murupiirakka
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
Päälle:
n. 1,5 l omenoita
50 g margariinia
1 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
Kuori ja viipaloi omenat. Vaahdota kananmunat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa astiassa leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää vaahtoon. Lisää varovasti käännellen myös juokseva margariini ja maito. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä omenaviipaleet taikinan päälle. Sekoita keskenään pehmeä margariini, sokeri, kaurahiutaleet ja kaneli. Ripottele seos omenien päälle. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Ruis-puolukkakääretorttu
4 munaa
1 dl sokeria
1½ dl hienoa ruisjauhoa (esim. ruissihtijauho)
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
3½ dl puolukoita
1 dl kevytvispikermaa
½ dl sokeria
250 g maitorahkaa
1 tl kanelia
Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita ruisjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle. Paista 225 asteisessa uunissa 8–10 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille jäähtymään. Kun pohja on jäähtynyt, valmista täyte. Soseuta puolukat ja vaahdota vispikerma. Sekoita vispikerman joukkoon puolukat, sokeri, maitorahka ja kaneli. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullalle.
Siemennäkkäri
1½ dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
4 dl haaleaa vettä
½ dl ruokaöljyä
Sekoita kaurahiutaleet, ruisjauhot, seesamin-, auringonkukan- ja pellavansiemenet, suola ja leivinjauhe keskenään. Lisää seokseen vesi ja öljy. Anna taikinan turvota noin viisi minuuttia. Levitä tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Leikkaa paloiksi ja jatka paistamista vielä noin 40 min.
Juuressämpylät
5 dl vettä tai rasvatonta maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
3 dl juuresraastetta
2 dl kaurahiutaleita
7 dl sämpyläjauhoja
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl rypsiöljyä
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, siirappi ja juuresraaste. Lisää taikinaan kaurahiutaleet sekä molemmat jauhot huolellisesti sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa öljy. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin puoli tuntia. Leivo kohonnut taikina sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä vielä liinan alla. Paista sämpylät 225 asteisen uunin keskitasossa noin 10–15 minuuttia.