Tälle sivulle on koottu lyhyitä vastauksia ravitsemusaiheisiin kysymyksiin, joita nousi esiin Ravitsemustietoa tule-terveydeksi -hankkeen nettikyselyssä ja työpajoissa. Kysymyksiin on vastannut ravitsemusterapeutti Laura Heikkilä.
”En ole ihan varma pahentaako lihan syönti, epäilen kuitenkin. En nimittäin ole koskaan ollut mikään lihansyöjä. Syön broileria, kanaa ja kalkkunaa. Kasvisten syönti ei ainakaan pahenna. En siis voi sanoa mikä pahentaa tai parantaa oloa.”, nivelreumaa sairastava nainen
Reuma- ja tule-sairauksiin suositellaan monipuolista ruokavaliota, jolla turvataan energian ja ravintoaineiden saanti. Yleisesti reuma- ja tule-sairauksissa vältettäviä ruoka-aineita ole. Jos yksittäisen ruoka-aineen välttämisen havaitsee helpottavan oireita ja vastaavasti jonkin ruoka-aineen lisäävän oireita, voi sitä välttää. Laajoja välttämisruokavalioita ei kuitenkaan suositella, koska ne altistavat riittämättömälle energian ja ravintoaineiden saannille.
Ateriarytmin on hyvä olla tasainen. Tällöin nälkä ei ehdi kasvaa liian suureksi ja syömisen hallinta helpottuu. Hyvä ateriarytmi on yksilöllinen, mutta useimmille sopivat 3−5 tunnin ateriavälit valveillaoloaikana.
Monipuolisessa ruokavaliossa on ruoka-aineita kaikista ruokaryhmistä: kasviksia, hedelmiä ja marjoja, täysjyväviljavalmisteita, maitovalmisteita, pehmeän rasvan lähteitä sekä kalaa, siipikarjaa ja lihaa. Jokaisesta ruokaryhmästä ruoka-aineita käytetään vaihdellen, jotta ravintoaineita saadaan monipuolisesti ja riittävästi. Jos jonkin ruokaryhmän tuotteita ei voi käyttää ollenkaan, korvataan ne vastaavilla elintarvikkeilla ruokavalion monipuolisuuden säilyttämiseksi.
Yleisesti ottaen mikä tahansa liha sopii reumasairaalle. Monet reumasairauksia sairastavat kuitenkin kokevat lihan pahentavan niveloireita. Joillakin oireita pahentaa sianliha, toisilla naudanliha ja jotkut eivät käytä punaista lihaa ollenkaan. Jos kokee lihan pahentavan niveloireita, kannattaa sitä välttää. Jos taas liha ei aiheuta oireita, ei sen kohtuullisesta käytöstä ole haittaa reumasairauksissa.
Lihan lisäksi proteiinin lähteitä ovat maitovalmisteet, kala ja kananmuna. Kasvikunnan tuotteista täysjyväviljasta, linsseistä, herneistä, pähkinöistä ja siemenistä saadaan proteiinia. Lisäksi lihaa korvaavia valmisteita, kuten quornia, voi käyttää proteiinin lähteenä.
Maito ja maitovalmisteet ovat erinomaisia proteiinin, kalsiumin, D-vitamiinin, jodin, riboflaviinin, B12-vitamiinin ja sinkin lähteitä. Maidon käyttäminen ei ole välttämätöntä näiden ravintoaineiden saannin turvaamiseksi. Maitovalmisteet voi korvata täydennetyillä kasviperäisillä valmisteilla (esim. soija-, kaura- ja riisivalmisteet). Tarvittaessa ravintoaineiden saantia turvataan ravintolisällä. Ravintolisillä ei kuitenkaan saada samoja terveysvaikutuksia kuin vastaavilla ravintoaineilla ruoasta saatuna. Maidottomasta ruokavaliosta kerrotaan tarkemmin kohdassa erityisruokavaliot.
Täysjyväviljavalmisteista ja perunasta saadaan vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua. Perunan, riisin ja pastan tilalta voi käyttää myös täysjyväleipää, -puuroa, -muroja ja -mysliä. Jos viljatuotteet ja peruna jätetään kokonaan pois, ruokavalio yksipuolistuu ja välttämättömien ravintoaineiden saanti vaikeutuu. Viljavalmisteet ja peruna ovat myös tärkeä hiilihydraattien lähde ja vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksesta terveyteen pitkällä aikavälillä ei ole tutkittua tietoa.
Hedelmissä on sokeria, mutta runsaasti myös välttämättömiä vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua. Tämän takia niiden sisältämää sokeria ei tarvitse välttää ja hedelmiä voi syödä useamman päivittäin. Kohtuus on kuitenkin hyvä muistaa tässäkin asiassa. Jos hedelmiä käytetään todella paljon, vievät ne tilaa muulta ruoalta, mikä yksipuolistaa ruokavaliota. Hedelmätäysmehuja (tuoremehuja) juomalla voi saada huomattavan määrän sokeria kerralla ja niissä ei ole kuitua kuten hedelmissä sellaisenaan. Sen takia sopiva käyttömäärä on noin lasillinen (2 dl) päivässä.
Hyviä raudan lähteitä ovat liha, sisäelimet ja täysjyvävilja. Kasvikunnan rauta imeytyy eläinkunnan rautaa huonommin. C-vitamiini lisää kasvikunnan raudan imeytymistä, joten rautapitoiselle aterialle voi lisätä esimerkiksi paprikaa tai appelsiinin. Kalsium ja kalsiumia sisältävät ruoat, kuten maitovalmisteet, tee ja kahvi vastaavasti heikentävät imeytymistä.
C-vitamiinin puutoksesta seuraa alentunut vastustuskyky ja vakavammassa puutteessa keripukki, jonka oireita ovat esimerkiksi väsymys ja pienet verenvuodot. Keripukki on Suomessa erittäin harvinainen ja liittyy useimmiten aliravitsemustiloihin. Hyviä C-vitamiinin lähteitä ovat hedelmät, marjat, kasvikset ja peruna. Päivittäisen C-vitamiinin tarpeen täyttää jo esimerkiksi yksi appelsiini tai 1,5 dl mustaherukoita.
Nykytiedon mukaan tulehdukselliset reumasairaudet ovat autoimmuunitauteja, joiden aiheuttajaa ei tunneta. Reumasairauksia sairastavilla on tutkimuksissa ollut erilainen suoliston bakteerikanta kuin terveillä henkilöillä. Joissakin reumasairauksissa esiintyy myös muuta väestöä enemmän toiminnallisia vatsaoireita. Erilaisen bakteerikannan merkitystä reumasairauksien kehittymisessä ja oireiden hoitamisessa ei vielä tiedetä.
Sitrushedelmien käytön vaikutusta tulehdukseen ei ole reumasairauksia sairastavilla tutkittu. Joitain tutkimuksia on tehty sitrushedelmistä eristettyjen uutteiden vaikutuksesta tulehdukseen, mutta ne ovat pääasiassa solumalli- ja eläintutkimuksia.
Yksittäisten ruoka-aineiden, kuten vehnän, vaikutusta reumatulehdukseen ei ole tutkittu. Vähäkuituisten viljatuotteiden korvaaminen täysjyväviljalla vaikuttaa edullisesti elimistön matala-asteiseen tulehdukseen. Elimistön matala-asteinen tulehdus on eri asia kuin reumasairauksien krooninen tulehdus, mutta vähäkuituisen vehnän korvaaminen täysjyväviljalla on suositeltavaa myös reumasairauksia sairastaville.
Monet reumalääkkeet kuormittavat maksaa ja alkoholin käyttö lisää maksavaurion riskiä. Tämän takia alkoholia tulisi käyttää vain kohtuudella tai ei lainkaan. Alkoholijuomat voivat myös pahentaa lääkityksen tai kuivuusoireiden aiheuttamaa ruoansulatuskanavan ärsytystä, jolloin käyttöä kannattaa välttää. Alkoholin käyttö lisää kihdin riskiä ja vähentää virtsahapon eritystä munuaisissa, mikä pahentaa kihtioireita.
Laboratoriotutkimuksissa inkivääri on vaikuttanut tulehdusta vähentävästi. Nivelreumapotilailla tehdyssä tutkimuksessa inkivääritabletit ovat vähentäneet nivelreumapotilaiden kipuoireita, mutta vaikutus on ollut heikompi kuin tulehduskipulääkkeillä. Koska nivelreuman ensisijainen hoito on lääkitys, ei tuloksella ole käytännön kannalta merkitystä.
Voikukan vaikutusta tulehdukseen ei ole ihmisillä tutkittu. Väitteet voikukan tulehdusta lievittävästä vaikutuksesta perustuvat yksittäisiin eläin- ja solumallitutkimuksiin, joiden perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä sen vaikutuksista reumasairauksien hoidossa tai ihmisillä ylipäänsä.
Yksittäisten ruoka-aineiden vaikutusta fibromyalgian oireisiin ei ole tutkittu.
Riittävä nesteen saanti on tärkeä osa kuivuusoireiden hoitoa. Ylenmääräisellä juomisella ei kuitenkaan voida silmien kuivuusoireita helpottaa. Suun kostuttamisella ja tiheällä juomisella voidaan lievittää suun kuivuusoireita.
Kyllä voi. Kun nestettä saadaan liian vähän, elimistö kuivuu. Tällöin veren määrä hieman pienenee, mutta hemoglobiinin määrä pysyy ennallaan. Tämän takia hemoglobiinin pitoisuus veressä on suurempi.
Soija sisältää kasviestrogeenia (isoflavoneja), joilla on heikko estrogeenin eli naissukupuolihormonin kaltainen vaikutus. Luontaistuotteena on saatavilla soijan kasviestrogeenia runsaasti sisältäviä valmisteita, joiden markkinoidaan auttavan vaihdevuosioireisiin ilman hormonivalmisteiden haittavaikutuksia. Tutkimuksissa tällaista vaikutusta ei kuitenkaan ole osoitettu, eikä valmisteita suositella, koska niiden pitkäaikaiseen käyttöön liittyy riskejä. Soijavalmisteiden on myös esitetty lisäävän riskiä rintasyöpään, mutta tutkimuksissa ei ole havaittu tällaista yhteyttä. Näin ollen soijaa voivat sekä naiset että miehet käyttää osana monipuolista ruokavaliota.
Lisäaineiden tarkoituksena on parantaa elintarvikkeiden ominaisuuksia, kuten rakennetta ja säilyvyyttä. Elintarvikkeissa saa käyttää vain lisäaineita, joiden turvallisuus on tutkittu ja tarvittaessa asetetaan turvallisen saannin yläraja. On hyvä huomioida, että noin kolmasosa lisäaineista on sellaisia, joita esiintyy lisäaineettomassa ruoassa. Esimerkiksi puolukassa on viittä lisäainetta ja mustikassa yhtätoista. Nämä ruoassa luonnostaan esiintyvät lisäaineet ovat yleisesti käytettyjä, esim. porkkanassa esiintyvä beetakaroteeni väriaineena.
Ei ole. Mediassa on ollut esillä ns. veriryhmädieetti, jossa jokaiselle veriryhmälle on oma ruokavalionsa, mutta ruokavaliot ovat yksipuolisia, eikä niillä ei ole tutkittua taustaa.
Tiettyihin hoidon kannalta välttämättömiin ravintolisiin, kuten kalsium- ja D-vitamiinilisään, voi saada reseptit. Kaikki vakuutukset eivät kuitenkaan korvaa ravintolisiä. Oman vakuutuksen ehdot voi tarkistaa palveluntarjoajalta.
Ravitsemusterapeutin vastaanotolle pääsee lääkärin lähetteellä. Yksityisissä terveydenhuoltoyksiköissä ajan voi varata ilman lähetettä.