Tiedote vapaasti julkaistavissa
Reumaviikko 7.–14.10.2012: Terveydenhuoltolaki käytäntöön
Suomen Reumaliitto tekee vuonna 2012 tunnetuksi uutta terveydenhuoltolakia ja potilaan vaikutusmahdollisuuksia omaan hoitoonsa. Liitto järjestää yhdistystensä kanssa terveydenhuoltolaki käytäntöön -koulutus- ja keskustelutilaisuuksia. Aihe on esillä varsinkin Reumaviikon 7.-14.10.2012 tilaisuuksissa. Sairauskohtaisessa työssä on erityisaiheena nivelrikko.
Suomen Reumaliiton perinne on lokakuinen reumaviikko. Liitto ja sen yhdistykset järjestävät viikon aikana runsaasti tapahtumia, luentoja, avointen ovien tilaisuuksia ja retkiä. Reumaviikko avataan 7.10.2012 Oulussa valtakunnallisessa pääjuhlassa, joka on samalla Oulun yhdistyksen 60-vuotisjuhla.
Maailman Reumapäivä 12.10.2012:
Veshumppa vetreyttää! Taas tempaistaan vesikampanjalla
Suomen Reumaliitto tempaisee yhdistyksineen nyt jo kolmannen kerran vesiliikunnan saamiseksi yhä useampien liikunta- ja kuntoilumuodoksi. Jäsenyhdistyksistämme 70 yhdistystä järjestää jäsenilleen allasjumppaa viikoittain. Veshumppa-kampanja on Suomen oma osuus Maailman Reumapäivän Move to Improve - Pysy liikkeessä kampanjointiin.
Veshumpassa yhdistyvät vesiliikunnan tutut hyvät vaikutukset sekä hauska, elämäniloinen toteutusmuoto. Humppa on suomalaisten oma suosikkitanssi ja vesiliikunta Reumaliiton yhdistyksissä suosituin tule-oireisille sopiva liikuntamuoto. Veshumppa-kampanja huipentuu Reumaviikolla, jolloin yhdistykset yhteistyökumppaneineen järjestävät liikuntatapahtuman tai tempauksen. Päätapahtuma on Turussa.
Vilkutuskampanja 12.10.2012
Maailman Reumapäivänä järjestetään aktiiviseen elämään innostavia tempauksia aiheena Move to Improve. Kansainvälinen vilkutuskampanja 12.10. 2012 kerää vilkutuskuvia Maailman Reumapäivän englanninkielisille sivuille. Vilkutus on hauskaa, fyysistä ja helppoa. Kuvilla vilkuttajat voivat ilmaista tukensa tule-sairaiden fyysisen aktiivisuuden ylläpitoon. Tavoitteena on saada sivuille 100 000 vilkuttajaa. Sivut:
www.facebook.com/worldarthritisday
Hymyilevät huoltomiehet liiton TULE-huoltamolla
Reumaliitto jatkaa tule-terveystiedon levittämistä TULE-huoltamollaan erilaisissa tapahtumissa. Vuonna 2011 liitto osallistui KKI-ohjelman Suomi mies seikkailee -rekkakiertueeseen 16 paikkakunnalla. TULE-huoltamolla katsastettiin 2 347 asiakasta, pääosin miehiä.
Tukipuhelimet
Suomen Reumaliitolla on kolme tukipuhelinaikaa. Puhelut ovat normaalihintaisia.
Nivelrikkopuhelin Tiistaisin klo 9-12, puh. 040 767 0871
Reumahoitajapuhelin Maanantaisin klo 9-12, puh.040 767 0871
Edunvalvontapuhelin Maanantaisin klo 16-18, puh. (09) 4761 5645 tai 040 8255 694
Verkko- ja facebook-sivut
Verkkosivut palvelevat www.reumaliitto.fi
Suomen Reumaliiton verkkosivut www.reumaliitto.fi tarjoavat ajankohtaistietoa liiton toiminnasta ja tapahtumista sekä suomeksi että ruotsiksi. Sivuilla on Reuma-aapinen, joka tarjoaa ensitietoa reumasairauksista. Sairauskohtaiset potilasohjeet ovat tulostettavissa Reuma-aapisesta pdf-muodossa. Sivuilla on avattu Usein kysyttyjä kysymyksiä -palsta. Vastaaja on dosentti, reumatologi Jukka Martio.
Liitolla on yhteisösivut myös facebookissa. Sivuilla liitto julkaisee ajankohtaistiedotteita. Joillakin liiton jäsenyhdistyksillä on omat yhteisösivut. Tulenuorilla on oma verkkosivu osoitteessa tulenuori.fi ja myös oma facebook-sivu.
Liity yhdistykseen
Teemme Suomen Reumaliitossa työtä reumasairaiden ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairaiden asialla. Haluamme tarjota voimaa ja iloa jäsenyydestä ja tietoa kaikkien suomalaisten terveydeksi.
Yhdistystemme vertaisverkko on maankattava. Tervetuloa mukaan toimintaamme.
Liittymällä Suomen Reumaliiton jäsenyhdistykseen hyödyt sekä liiton että yhdistyksen palveluista. Yhdistykset tarjoavat paljon mahdollisuuksia toimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Jäsenenä saat mm. Reuma-lehden vuosikerran. Reuma-lehti on jakanut tietoa tuki- ja liikuntaelinsairauksista jo vuodesta 1953 alkaen. Lehti täyttää 60 vuotta vuonna 2012. Reuma-lehden voi myös tilata erikseen. Vuosikerran hinta on 20 euroa.
Yhdistyksistä saat tietoa puhelimitse liitosta tai verkkosivuiltamme.
Ota yhteyttä: www.reumaliitto.fi, tai www.facebook.com/suomenreumaliitto, puh. (09) 476 155