Sairaus on joskus ikävä petikaveri – seksistä on tärkeä puhua kumppanin kanssa

20.6.2022

Jos nivelet temppuilevat, seksi ei aina suju ongelmitta. Silloin tärkeintä on puhuminen, muistuttaa seksuaaliterapeutti.  

Reuma-lehti 2/2022

Piirroksessa kaksi ihmistä istuu. Toinen on kääriytynyt peittoon, vain, ja toinen istuu vieressä risti-istunnassa.silmät näkyvät

Jos lehdessä käsitellään parikymppisten elämää reumasairauksien kanssa, mistä pitäisi puhua? Kun kysymys esitettiin Instagramissa ja siihen sai vastata nimettömästi, yksi teema nousi ylitse muiden: seksi ja seksuaalisuus.  

Kysymyksiin vastaa Henna Kekkonen. Hän on pohjakoulutukseltaan toimintaterapeutti, mutta on sittemmin opiskellut seksuaalineuvojaksi ja erityistason seksuaaliterapeutiksi. 

"Kuntoutuksessa puhutaan ihmisen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta, mutta harmittavan usein seksuaalisuus jää kokonaan huomiotta. Siksi minäkin eksyin kouluttautumaan lisää." 

Seksuaaliterapeutin vastaanotolle hakeudutaan monesta eri syystä. Osa haluaa keskustella omasta minäkuvasta, kehonkuvasta tai sairauden seksuaalisuuteen tuomista murheista. Osa taas hakee konkreettisia neuvoja toiminnalliseen seksin, esimerkiksi asentoihin, kipuihin tai apuvälineisiin. 

Jos elämään kuuluu kumppani tai kumppaneita, Kekkonen kannustaa ottamaan myös heidät mukaan tapaamisiin. Nykyään tapaamiset onnistuvat hyvin myös etäyhteyksin. 

Jos etsii itselleen sopivaa seksuaaliterapeuttia, on hyvä muistaa, että kuka tahansa saa kutsua itseään terapeutiksi. Kannattaa varmistaa, että henkilöllä on osaamisensa pohjana jokin sosiaali- ja terveysalan koulutus. Alan pohjoismaisen järjestön tiukan seulan läpi käyneet henkilöt saavat käyttää nimikettä erityistason seksuaaliterapeutti (NACS).  

Tärkein seksiniksi 

Missä vaiheessa omasta sairaudesta kannattaa kertoa uudelle kumppanille? 

"Se on hirvittävän yksilöllistä. Joku haluaa nostaa kortit pöydälle heti, toinen rakentaa mieluummin luottamussuhdetta pidempään, ennen kuin kertoo", Kekkonen sanoo.  

Jos oma sairaus vaikuttaa siihen, mikä seksissä on fyysisesti mahdollista ja tuntuu hyvältä, ei asiaa voi sivuuttaa. Tämä pätee myös satunnaisissa seksisuhteissa. 

"Omista rajoituksista täytyy uskaltaa puhua, ettei satuta itseään. Olipa suhde millainen tahansa, tärkein seksiniksi on puhuminen.”  

Seksin on tarkoitus tuottaa mielihyvää, olla mukavaa kaikille osapuolille ja pohjautua suostumukseen. Seksistä on oikeus nauttia.  

Jos jokin asia ei tunnu hyvälle, siitä pitää kertoa. Ei kuitenkaan kannata keskittyä pelkkään negatiiviseen vaan kertoa myös, mikä tuntuu hyvältä. 

"Toisen on helpompi ymmärtää, kun kertoo ratkaisuja, ei vain ongelmia." 

On makuasia, missä ja milloin asian ottaa puheeksi. Joillekin luontevin paikka on sängyssä, toiselle tuntuu helpommalta jutella keittiön pöydän ääressä. 

Itselleen kannattaa olla armollinen. Puhumaan oppii vain puhumalla. Ensimmäisen yrityksen ei tarvitse olla tyylipuhdas suoritus. 

"Vaikka puhun työkseni seksistä, ei siitä keskustelu ole itsellenikään niin helppoa silloin, kun tunteet ovat pelissä." 

Kivut voivat välillä vähentää seksuaalista halukkuutta tai halut eivät muuten kohtaa. Sekin on osa elämää.  

"Saa tuntea murhetta, jos joutuu luopumaan totutuista toimintatavoista. Toisaalta se on myös mahdollisuus löytää uusia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta. Erotiikka luodaan kuitenkin arjessa kosketuksilla, luottamuksella, ilolla ja naurulla." 

Piiroskuvassa kaksi älypuhelinta ja puhekuplissa sydän, munakoiso ym. emojeja.

Apua välineistä 

Joskus nivelet voivat jäädä jumiin kesken seksin. Mitä silloin voi tehdä? 

"Kannattaa miettiä, missä asennoissa omat nivelet joutuvat koville ja pohtia, miten asentoja voisi helpottaa." 

Avuksi kannattaa ottaa ennakointi ja apuvälineet. Pitkä staattinen asento voi rasittaa niveliä ja lihaksia. Joskus helpottaa jo se, että vaihtaa asentoa tarpeeksi usein. Nivelten taakkaa voi helpottaa remmeillä, jotka kannattelevat osan raajan painosta.  

Asennoille voi hakea tukea kuntoutuksessakin käytettävistä psoas-tyynyistä. Ne ovat yleensä neliskulmaisia, tiiviistä materiaalista valmistettuja tukityynyjä. 

Jos seksi ei onnistu ilman apuvälineitä, asia kannattaa ottaa esiin terveydenhuollossa. Periaatteessa apuvälineitä pitäisi olla saatavilla, mutta läheskään aina näin ei ole.  Ei välttämättä edes tietoa aiheesta.  

Kekkonen vinkkaa, että seksitarvikeliikkeiden myyjät ovat usein varsin asiantuntevia. Heiltä voi kysyä vinkkejä, miten nivelten kuormaa voi eri asennoissa helpottaa.  

Netti ei ole paras tietolähde, sillä siellä vastaan voi tulla ronskimpaakin materiaalia kuin haluaisi. Kekkonen onkin yhtenä kirjoittajana yrityksensä julkaisemassa oppaassa, jossa kerrotaan neutraaliin sävyyn eri apuvälineistä.  

"Seksuaalisuus on aina hirveän yksilöllistä eikä siihen liittyviin kysymyksiin ole yleismaailmallisia vastauksia. Aina pohditaan sitä, mikä on omalle itselle se paras ratkaisu. Seksuaalisuus voi olla mahtava hyvinvoinnin lähde, joten siihen kannattaa hakea rohkeasti apua", Henna Kekkonen sanoo. 

Teksti: Pia Laine
Kuvat: Esa-Pekka Niemi

Aiheeseen liittyvät uutiset ja blogit

18.10.2022
Kihti on kivulias, mutta ohimenevä niveltulehdus, jonka aiheuttaa uraatin eli virtsa
11.10.2022
Tutkimus tuo jatkuvasti uutta tietoa reumasairauksista.
19.5.2022
Pyykin ripustaminen, tukan peseminen ja kännykän selaaminen selällään voi olla TOS-o
13.5.2022
Jos silmä on punoittava ja kipeä, reumasairautta sairastavan on syytä hakeutua ripeä

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Pori
Reumanuoret, -lapset ja -perheet liikkumaan!
Verkkotapahtuma
Etsitkö uutta harrastusta, kaipaatko mielekästä tekemistä vapaa-ajalle tai haluaisitko vain h
Verkkotapahtuma
Etsitkö uutta harrastusta, kaipaatko mielekästä tekemistä vapaa-ajalle tai halu