Reumaliitto nostattaa Keltaisen Nauhan päivänä 15.3.2017 kansalaiset liikkumaan. Liiallinen istuminen ja paikallaan olo vaarantavat terveyden, mutta liikunnalla voidaan ehkäistä tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Keltaisen Nauhan päivä kannustaa työpaikkoja ja työntekijöitä aktiiviseen arkeen sekä töissä että vapaa-aikana.
Hyviä uutisia: Tuki- ja liikuntaelinterveyteen voi vaikuttaa
Yli miljoonalla suomalaisella on tuki- ja liikuntaelinoireita. Tule-sairaudet tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Ne aiheuttavat eniten kipua ja lääkärissä käyntejä ja ovat syynä lähes kolmasosaan työkyvyttömyyseläkkeistä. Niska-hartiavaivat ja kiputilat ovat alaselän vaivojen ohella yleisimmät tule-sairauksien aiheuttamien sairauspoissaolojen syyt.
Niska-hartiavaivat ja kiputilat ovat alaselän vaivojen ohella yleisimmät tule-sairauksien aiheuttamien sairauspoissaolojen syyt.
Työterveyslaitoksen kyselyn mukaan noin neljännes työntekijöistä tekee edelleen fyysisesti kuormittavaa työtä. Toinen neljännes istuu suurimman osan työpäivästään, mikä myös voi olla terveysriski.
Tutkimusten mukaan liikunnalla voidaan vähentää tuki- ja liikuntaelinten vaivoja. Vaivojen taustalla on epäsuhta fyysisen kuormituksen ja ihmisen kapasiteetin välillä. Fyysisen kapasiteetin kasvattaminen vähentää tilanteita, jolloin kudokset voisivat vaurioitua.Työpaikkojen ja työnantajien kannattaa siksi tukea työntekijöidensä hyvinvointia ja työssä jaksamista.
Liikunta ehkäisee vaivoja
Liikunta vahvistaa lihasvoimaa, kudosten kestävyyttä, niveliä ja nivelsiteitä ja lisää kivun sietoa. Aktiivisuudesta on enemmän hyötyä lievissä vaivoissa kuin jo pitkään sairaslomalla olleiden liikuntaharjoituksista. Liikuntaelinvaivoja ehkäisevän harjoittelun on oltava riittävän rasittavaa, motivoivaa ja turvallista, vähintään 30 minuuttia kolme kertaa viikossa. Jos halutaan vaikuttaa tiettyyn kehon alueeseen, harjoitusten pitää kohdistua tuolle alueelle.
”Pelkkä vapaa-ajan liikunta ei riitä poistamaan liiallisen istumisen riskejä ja tule-oireita. Pitkäkestoinen paikallaanolo on terveydelle haitaksi. Arkiaktiivisuus on hyväksi työpaikalla. Työasentojen vaihtelu lisää työtehoa”, Reumaliiton liikuntasuunnittelija Tinja Saarela muistuttaa.
Pelkkä vapaa-ajan liikunta ei riitä poistamaan liiallisen istumisen riskejä ja tule-oireita.
Useat työpaikat ja Reumaliiton yhdistykset ovat mukana Keltaisen Nauhan päivän vietossa. Mm. Kittilän kultakaivos näyttää esimerkkiä järjestämällä työntekijöilleen Keltaisen Nauhan päivän. Reumaliitto ja eduskunnan Tules-ryhmä järjestävät tilaisuuden eduskunnassa talon työterveyshuollon kanssa.
Reumaliitto on tempaissut Keltaisen Nauhan päivänä maaliskuun keskimmäisenä keskiviikkona jo vuodesta 2004 lähtien.
Muista jakaa kuvat hyvän olon jumppatuokioista somessa tunnisteella #KNP2017!