Reumaliitto kerää mielipiteitä soten valinnanvapausesityksestä

28.11.2017

Kaikkien suomalaisten terveydenhuoltoon vaikuttavan sote-uudistuksen valmistelulle otettiin kesällä vuosi lisäaikaa. Uudistuksessa vastuu terveydenhuollosta siirtyy kunnilta maakunnille.

Yksi osa uudistusta on niin kutsuttu valinnanvapauslaki. Sitä sovellettaisiin maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvaan, julkisesti rahoitettuun sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Hallituksen esityksen tavoitteena on, että valinnanvapaus lisäisi asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia, nopeuttaisi palveluun pääsyä, vahvistaisi peruspalveluja ja parantaisi palvelujen laatua ja kustannusvaikuttavuutta.

Jatkossa kansalainen voisi esityksen mukaan valita, minkä tuottajan tarjoamia terveyspalveluita hän käyttää. Valinnanvapaus ei ylettyne siihen, että kansalainen pääsisi valitsemaan omaa lääkäriään. Jatkossakin palveluntarpeen arvioinnista vastaa sotekeskus.

Asiantuntijat ovat kyseenalaistaneet, toteutuvatko hallituksen tavoitteet uudistuksessa. Huolta on herättänyt etenkin alueellinen tasa-arvo ja se, miten erikoissairaanhoidon käy uudistuksessa.

Kerro oma kantasi

Reumaliitto valmistelee sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntoa valinnavapauslain tavoitteista. Reumaliitto kerää mielipiteitä aiheesta jäseniltään. Kommenttejaan voivat lähettää niin yksittäiset jäsenet kuin Reumaliiton jäsenyhdistyksetkin.

Lähetä kommenttisi viimeistään maanantaina 4.12 osoitteeseen miranna.seppala@reumaliitto.fi. Aikataulu johtuu ministeriön asettamasta takarajasta.

Kaikki näkemykset ovat tervetulleita. Voit kommentoida aihetta, vaikka kokisit, ettet täysin ymmärrä asiaa. Voit kertoa vapaamuotoisesti valinnanvapauteen liittyvistä ajatuksistasi, sen herättämistä huolista, tai pohtia, mitä Reumaliiton tulisi huomioida. Kerro myös miten toivot uudistuksen vaikuttavan oman sairautesi hoitoon.

Ministeriön valinnanvapauteen liittyvät nettisivut ovat täällä

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Hämeenlinna
Jäsenyhdistysten hallitukset tervetuloa!
Jäsenyhdistysten hallitukset tervetuloa! 
Verkkotapahtuma
Tule mukaan kuulemaan, mistä itsearvioinnissa on kyse!
Valtakunnallinen
Haluatko auttaa reuma- ja tuki- ja liikuntaelinsairaita henkilöitä löytämään oman