Perheen parhaaksi -toiminta käynnistyi vauhdikkaasti

2.8.2013

Reumaliiton uusi Perheen parhaaksi -toiminta on otettu innostuneesti vastaan. Toukokuisessa perheen keväthuoltopäivässä Kuntoutumiskeskus Apilan pihamaa oli täynnä vilinää, kun 22 lasta pelasi frisbeegolfia, rakensi hiekkakakkuja ja leikki halihippaa. Lasten vanhemmille päivä oli tiivis tietopaketti vuorovaikutustaidoista, sekä omia ja yhteisiä oivalluksia, jotka helpottavat arkea pitkäaikaissairaan lapsen perheessä.

Lapsen vointi ja lääkityksen onnistuminen kulkevat käsi kädessä kodin ilmapiirin kanssa. Lapsi reagoi hyvin kokonaisvaltaisesti ja esimerkiksi kipu tuntuu hyvin erilaisena eri tilanteissa. ”Pahan olon kipuun ei auta kipulääke”, kertoi lastentautien erikoislääkäri Maiju Hietanen 11.5. pidetyssä tapahtumassa. ”Lapsi ei osaa pukea sanoiksi tunteitaan, vaan ne saattavat pyrkiä ulos kipeänä nilkkana tai ranteena.” Lääkäri voi arvioida kaipaako nivel kortisonia, mutta jos ei, voi se kaivatakin silittämistä, lähellä oloa ja rakkautta. Lapsen on myös rauhoittavaa nähdä, että me aikuiset pärjäämme, jaksamme ja pidämme huolta toisistamme. Hän kuulee ja näkee sen siitä kuinka kohtelemme toisiamme.

Parisuhdekurssilla opitaan puhumaan tarpeista ja tunteista, riitelemään rakentavasti ja antamaan puolisolle puheenvuoro. Parhaimmillaan parisuhdeviikonloppu on kuin ihana kahdenkeskinen loma, jonka vaikutukset kantavat pitkälle. Koko perhe saa lisää jaksamista, kun vanhemmat toimivat tiiminä. Keväthuoltopäivän tunnelman eräs reumalapsen äiti kiteytti näin: ”Toivo heräsi jälleen!”

Seuraavaan Perheen parhaaksi –parisuhdeviikonloppuun 12.-13.10. on jäljellä vielä muutama paikka nopeimmille ilmoittautujille. Marras –joulukuun vaihteessa kouluttautuvat ensimmäiset paikalliset Perheen parhaaksi –ohjaajat. Vuonna 2014 perhepäivät ja parisuhdeviikonloput jatkuvat yhteistyössä Suomen Diabetesliiton ja Sydänlapset ja –aikuiset ry:n kanssa. Vuoden 2013 lopulla Reumaliitto järjestää myös ensimmäisen oman viikonlopun yhden vanhemman lastenreumaperheille Kuntoutumiskeskus Apilassa.

Virkistys- ja rikastuttamisviikonloppu lastenreumaa sairastavien vanhemmille
12.-13.10.2013 Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala
OHJELMA

ILMOITTAUTUMINEN

Lisätietoja:

Perheen parhaaksi

Sini Hirvonen, suunnittelija
sini.hirvonen(at)reumaliitto.fi
044 563 00 80