Nordic Rheuma Camp on uusi tapahtuma pohjoismaisille nuorille. Ensimmäinen leiri järjestetään lokakuussa Tukholman Bosönissä.
1. Kenelle Nordic Rheuma Camp järjestetään?
Leiri on tarkoitettu 18-30 -vuotialle reumasairauksia sairastaville nuorille Pohjoismaissa. Tarkoitus on tarjota tilaisuus tavata toisia, samassa tilanteessa olevia ja samoja asioita pohdiskelevia nuoria.
2. Mitä leirin ohjelmaan kuuluu?
Leirin suunnittelu on lähtenyt nuorten omista ideoista ja toiveista. Luvassa on monenlaisia aktiviteetteja, tietoiskuja ja keskustelua. Suunnittelusta vastaa kansainvälinen pohjoismaisista nuorista koostuva työryhmä. Ryhmän nuorilla on omaa kokemusta niin reumasairauden kanssa elämisestä kuin erilaisten tapahtumien ja leirien järjestämisestä.
3. Miksi leirille kannattaa lähteä mukaan?
Ennen kaikkea tarkoituksena on koota pohjoismaisia nuoria yhteen. Tapahtuma on erinomainen paikka verkostoitua ja jakaa kokemuksia. Eri maissa asiat voidaan hoitaa hieman eri tavoin, ja leirillä voi saada ideoita, miten meillä voitaisiin ottaa reumasairaat nuoret paremmin huomioon.
4. Mitä leiri maksaa?
Leirin hinta on 50 euroa + matkakulut kodista oman maasi lentokentälle ja takaisin. Paketti sisältää lennot, kuljetuksen Tukholman lentokentältä Bosöniin, majoituksen, ruoan ja ohjelman.
5. Miten ilmoittaudun?
Ilmoittautumisaika on 1.-10.9.2017. Ilmoittautuaksesi lähetä sähköpostia osoitteeseen sari.fagerstrom@outlook.com ja kerro itsestäsi seuraavat tiedot: nimi, syntymäaika, asuinmaa, sähköposti, puhelinnumero ja mahdolliset allergiat. Kerro myös mikä reumadiagnoosi sinulla on ja mahdolliset muut asiat, jotka on hyvä tietää etukäteen.
Paikkoja on rajatusti, joten toimi nopeasti! Lähetämme vahvistusviestin ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.
Pysy ajan tasalla ja seuraa tapahtuman hashtageja #NordicRheumaCamp ja #RheumaYouthCamp.
Nordic Youth Camp Instagramissa