Niina Kärkkäinen: Myötätunto tekee hoidosta parempaa

20.10.2017

Lääkärin ja potilaan kohtaaminen ei aina suju kuin Strömsössä. On kiirettä, huonoja päiviä, hankalia potilaita ja epäkohteliaita lääkäreitä. Joskus kemiat eivät vaan yksinkertaisesti toimi.

Hyvä hoito on osin subjektiivinen kokemus. Se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. On kuitenkin asioita, joiden tulisi aina kuulua hyvään hoitoon. Hyvät käytöstavat ja toisen kunnioittaminen, niin lääkärinä kuin potilaanakin.

Hyvää hoitoon tulisi aina kuulua hyvät käytöstavat, niin lääkärinä kuin potilaana. 

Sairaudessani on ollut hyviä ja huonoja jaksoja. Hyvässä vaiheessa pystyin jopa unohtamaan, että minulla on reuma. Huono vaihe yllätti kuin salama kirkkaalta taivaalta kesällä 2012. Kuntoni romahti ja normaali arki tuntui kaukaiselta. Työelämähelpotusten avulla onnistuin kuitenkin jatkamaan työtäni sosiaaliohjaajana, vointini sallimissa rajoissa.

Alkuvaiheen ohittanut reumapotilas pääsee yleensä reumalääkärille kerran tai kaksi vuodessa. Se toki riittää, jos sairaus pysyy tasapainossa. Mutta kontrollivälejä ei helposti tihennetä, vaikka sairaus olisi aktiivinenkin.

Puolen tunnin vastaanotto, kerran tai kaksi vuodessa. Turhauttavaa! Lääkärin vaihtuminen hankaloittaa tilannetta entisestään. Oman kokemukseni mukaan uuden lääkärin kanssa kolmannes ajasta kuluu oireiden ja taustatietojen läpikäymiseen, kolmannes nivelten ja muun kehon tutkimiseen, loppukolmannes nivelpistoksiin.

Hyvällä onnella ja ilman pistoksia saatamme ehtiä lopuksi puhua mielessäni olleesta asiasta, mutta jos lääkäri ei pysty heti vastaamaan kysymykseeni, asiat jäävät helposti kesken. Kaipaan lääkäriä, joka kelloon katsomisen sijaan sanoisi ”valitettavasti emme tällä kerralla ehdi käsitellä enempää asioitasi, mutta varaisimmeko sinulle soittoajan ja jatkaisimme tästä?” Se olisi pieni ele, jonka ansiosta potilas tuntisi, että hänen huolistaan välitetään.

Koskaan ei voi korostaa liikaa välittämisen, myötätunnon ja potilaan mielipiteen huomioimisen tärkeyttä.

Koskaan ei voi korostaa liikaa välittämisen, myötätunnon ja potilaan mielipiteen huomioimisen tärkeyttä. 

Kun potilas vastaanoton jälkeen miettii, oliko käynti onnistunut, hän todennäköisesti pohtii ennen kaikkea sitä, miten häneen ja hänen asioihinsa suhtauduttiin. Oliko lääkäri kiinnostunut ja perehtyikö hän potilaansa asioihin?

Jos resepti jää uusimatta tai lausunto kirjoittamatta, asian voi korjata jälkikäteen. Jos potilas kokee tulleensa välinpitämättömästi kohdelluksi, seuraukset voivat olla kauaskantoiset.

Kenenkään ei pitäisi joutua taistelemaan yksin. Siksi myötätunnon osoittaminen on tärkeää. Kerran lääkäri halasi minua, kun itkin. Itselleni se halaus merkitsi paljon. Pahan olon hetkellä halaus lohduttaa.

Hyvät kokemukset pysyvät mielessä pitkään. Eräs lääkäri hoiti myös ihottumani, vaikkei se hänelle olisi kaupungin palveluntuottajasopimuksen takia kuulunut. Toinen taas kokosi 15 vuoden reumatietoni yhteen ja samaan käyntitekstiin. Seuraavilla lääkäreillä oli jatkossa paljon helpompaa jatkaa hoitoani, kun hän oli ehtinyt ja jaksanut tehdä ison työn.

Tyytyväinen potilas hoitaa itseään tehokkaammin ja sitoutuu hoitoihin paremmin.

Tyytyväinen potilas hoitaa itseään tehokkaammin ja sitoutuu hoitoihin paremmin. Ja mikä parasta, välittäminen ja myötätunnon osoittaminen eivät maksa mitään.

Kirjoittaja
Niina Kärkkäinen
Kirjoittaja työskentelee sosiaaliohjaajana ja nauttii musiikista. Hänellä diagnosoitiin selkärankareuma vuonna 2005.

Aiheeseen liittyvät uutiset ja blogit

17.8.2023
Eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa luotiin hallit
17.3.2023
Maaliskuu toi auringon ja räystäältä tippuvan veden.
20.6.2022
Kipua, kipua ja kipua... Vuosia selittämätön kipu piinasi minua.
23.4.2022
Bosnia-Hertsegovinan ja Montenegron rajalla on vuori nimeltä Maglić.