Liikuntaopas lastenreumaa sairastaville ilmestyi

1.2.2018

Reumaliitto on julkaissut Lastenreuma ja liikunta -oppaan, jonka monet harjoitukset voi tehdä helposti kotona yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Oppaassa on liikuntaohjeita perheen pienimmille, kouluikäisille sekä jo aikuisuuden kynnyksellä oleville nuorille.

Lastenreuma ja liikunta -oppaan kansi

Liikunta on lapsuudessa ja nuoruudessa merkittävä kasvun, kokonaisvaltaisen kehityksen ja hyvinvoinnin mahdollistaja. Jokaisella lapsella on luontainen tarve liikkua, myös lastenreumaa sairastavalla. Liikunta on mielekkäintä, kun löytää oman, mukavan lajin ja muodon liikkua.

Liikuntaopas syntyi Mielekästä, liikunnallisesti rikasta elämää lastenreumaa sairastaville -hankkeen myötä. Hanketta veti Kaisa Lindberg. Opas on osa Kaisan Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa Vierumäellä suorittamaa liikunnanohjaajaopiskelun opinnäytetyötä.

”En olisi voinut parempaa aihetta voinut löytää, sillä mielestäni liikunta on tärkeää kaikille, erityisesti lastenreumaa sairastaville”, Lindberg kertoo.

Opas sisältää tietoa lastenreumasta ja liikunnasta. Se kertoo, miten sairaus vaikuttaa liikkumiseen ja harrastamiseen. Oppaan lopusta löytyy vinkkejä liikunnan harrastamiseen yksin tai yhdessä kaverin, vanhemman tai koko perheen kanssa. Oppaan tiedot ovat yleisluontoisia, ja opas on tarkoitettu käytettäväksi fysioterapeutin antamien ohjeiden ohella.

Oppaan sähköisen version voi ladata täältä.

Oppaasta on julkaistu myös painettu versio. Sen voi tilata täältä hintaan 3 euroa + postikulut. Opas on laajuudeltaan 32-sivuinen.

 

Aiheeseen liittyvät uutiset ja blogit

17.8.2023
Eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa luotiin hallit
15.3.2023
Reumaliiton Keltaisen nauhan päivä muistuttaa joka kevät, et
26.1.2023
Reumaliitto haluaa innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja lisätä myönteisiä kokemuk
13.1.2023
Suomen Reumaliitto on julkaissut uuden Nivelrikko-oppaan.

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Verkkotapahtuma
Aihe: Reumaliiton Omahoitopolku-hanke esittäytyy.
Helsinki
Tule paikan päälle Helsinkiin tai linjoille Teamsiin!
Verkkotapahtuma
Aihe: Keskustelua liikuntavastaavan roolista.
Helsinki
Tervetuloa mukaan kokeilemaan tuttuja lautapelejä liikunnallisina versioina!