Luin kesälomalla pitkään lukulistallani roikkuneen Tommi Kinnusen esikoisteoksen Neljäntienristeys. Kehuttuun kirjaan tarttuminen on tyydyttävintä silloin, kun tajuaa heti ensisivuilla, että edessä on palkitseva lukukokemus.
Neljäntienristeys kertoo kolmen sukupolven vaiheista Kuusamossa. Marian, Lahjan, Onnin ja Kaarinan kohtaamisista ja kohtaamattomuuksista syntyy vahva kuvaus perheen sisäisestä, niin repivästä kuin yhteen liittävästä dynamiikasta. Taustalla juoksevat suomalaisen yhteiskunnan keskeiset murrokset läpi koko viime vuosisadan.
Kuten aina, huomasin tarkkaavaisuuteni heräävän ja tuntosarvieni nousevan pystyyn, kun tutunkuuloiset oireet alkavat iän myötä vaivata yhtä päähenkilöistä, reipasotteista Maria-kätilöä.
“Sairaus oli alkanut huomaamatta. Ei hän ollut kiinnittänyt huomiota päkiöiden särkyyn, vaan oli pitänyt jalkojaan evakkomatkan kävelystä väsyneinä. […] Vasta kun korsussa asuessa kipu tarttui pysyvästi myös käsiin, hän oli ajatellut, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Nivelten yläpuolelle nousi pieniä kyhmyjä ja sormia oli aamuisin vaikea taivuttaa. Seuraavaksi menivät polvet, sitten nilkat.”
Helpotusta Marialle ei juuri suoda, vaan hän lieventää pahimpia kipuja kotikonstein, eikä hän kunnon eikä rahan puolesta koskaan pääse Ouluun sairaalahoitoon. Kuvaus Marian tuskasta on tarkka ja uskottava. Mietin, että kirjailija on ehkä haastatellut itse sairastavaa, asiantuntijaa tai vähintään Googlea kirjaa varten, tai hänen läheisellään tai tutullaan on reumasairaus, josta tekstiin on ammennettu.
Toisaalta kuvaus on juuri sellainen, jollaiseksi reumasairaus saattaa nykyäänkin mielikuvissa hahmottua, varsinkin jos siihen ei ole kosketuspintaa tosielämässä: reuma runtelee ja vääntelee kehoa ja johtaa lopulta liikuntakyvyttömyyteen.
Tässä päivässä tämä ei tietenkään vastaa lähellekään koko kuvaa. Hoidon ja lääkkeiden kehittyessä reumasairaudet näkyvät yhä harvemmin päällepäin, eivätkä ne suinkaan ole vain ikääntyvien vitsaus. Marian kaltainen kohtalo on ollut ja on edelleen monelle totisinta totta, mutta haluaisin silti kohdata jatkossa fiktiomaailmassakin monimuotoisempaa reumasairautta potevien hahmojen kirjoa.
Kirjoitus on ilmestynyt Reuma-lehdessä 3/2016.
