Rakentamisen esteettömyysvelvoitteita ollaan valtion tasolta selkeyttämässä ja yhtenäistämässä. On tärkeää, että esteettömyyteen kiinnitetään huomiota, onhan kaikkien etu, että julkiset rakennukset kuten hallinto-, palvelu-, tai liikerakennukset ovat jatkossa entistä yhdenvertaisemmin kaikkien käytettävissä. Myös yksityisen rakentamisen osalta on tärkeää, että esteettömän rakentamisen velvoitteet vastaavat todellisia tarpeita ja että velvoitteiden vähentäminen ei ole millään tavalla esteenä yhdenvertaisuuden toteutumiselle.
Reumasairaudet kuuluvat tuki-ja liikuntaelinsairauksiin, mikä on toiseksi yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen. Tyypillisesti reumasairauksien oireet tulevat käsien, jalkojen tai selän niveliin kipuna, särkynä, turvotuksena tai jäykkyytenä. Vaikka reuma ei nykyään enää välttämättä näy päällepäin, aiheuttavat sen oireet usein toimintakyvyn heikkenemistä sekä erityistä huomiota mm. ympäristön esteettömyyteen.
Esteettömyys näyttäytyy kuitenkin erilailla eri sairausryhmien ja yksilöiden kesken. Esimerkiksi pyörätuolia käyttävällä tai ilman apuvälineitä liikkuvalla reumasairaalla on esteettömyyden suhteen eri tarpeet mm. istuinten korkeuden ja liuskan käytön suhteen. Reumasairas ei useinkaan voi käyttää liuskaa kävelemiseen kipeiden ja tulehtuneiden jalkojen nivelten vuoksi. Siksi reumasairaiden kannalta olisi tärkeää, että portaiden askelvälin olisi nykyistä matalampi ja että portaissa olisi hyvä kaide mihin tukeutua. Reumasairaille on tärkeää myös, että julkisissa tiloissa olisi sijoitettu nykyistä enemmän korotettuja istuimia, joita on helpompi käyttää nivelten ollessa kipeitä.
Maria Ekroth, Toimitusjohtaja, puh. 040 707 9114, maria.ekroth(at)reumaliitto.fi
Terhi Stevander, Sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija , puh. 044 377 5610, terhi.stevander(at)reumaliitto.fi