Eduskunnan Tules-ryhmällä on uusi kokoonpano. Ryhmän puheenjohtajana aloitti kansanedustaja Oskari Valtola ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Inka Hopsu. Mukana on myös Reumaliiton, Reumanuorten ja Tule ry:n edustajia.
Eduskunnan Tules-ryhmän tapaamisessa olivat mukana Inka Hopsu, Paula Risikko, Mia Laiho, Maria Mattila, Oskari Valtola, Anu Uhtio, Marja Kinnunen ja Elina Heino-Lehtimäki.
Eduskunnan Tules-ryhmä kokoontui syyskuun alussa ensimmäisen kerran uudella kokoonpanolla. Tulevan nelivuotiskauden 2023–2027 tavoitteiden läpikäymisen ja suunnittelun lisäksi ryhmä valitsi puheenjohtajakseen Oskari Valtolan (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Inka Hopsun (vihr.).
Vuodesta 1988 toiminut ryhmä on vaikuttajaverkosto, joka pitää esillä tuki- ja liikuntaelinsairautta (tule) sairastavien, pitkäaikais- ja monisairaiden sekä heidän läheistensä asioita. Se vaikuttaa valtakunnalliseen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Eduskunnan Tules-ryhmän kautta kansanedustajat saavat ajankohtaista tietoa työnsä tueksi niin sairastavilta kuin asiantuntijoilta ja pystyvät siten toimimaan kansanterveyden edistämisen puolesta puhujana.
Tules-ryhmä organisoi mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia, esimerkiksi Reumaviikolla tai Keltaisen nauhan päivänä. Ryhmässä tehdään kannanottoja, kuullaan alustuksia ja sairastuneiden kokemuksia.
Aloitteen ryhmästä teki Suomen Reumaliitto. Ryhmässä toimiminen on osa Reumaliiton vaikuttamistoimintaa.
Eduskunnan Tules-ryhmän kansanedustajat 2023–2027
Oskari Valtola (kok.), puheenjohtaja
Inka Hopsu (vihr.), varapuheenjohtaja
Paula Risikko (kok.)
Mia Laiho (kok.)
Sari Sarkomaa (kok.)
Tarja Filatov (sd.)
Eeva-Johanna Eloranta (sd.)
Aki Lindén (sd.)
Hanna-Leena Mattila (kesk.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Päivi Räsänen (kd.)
Reumaliiton edustajat
Anu Uhtio
toiminnanjohtaja
Maria Mattila
sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija
Eduskunnan Tules-ryhmän yhteyshenkilö
Elina Heino-Lehtimäki
puheenjohtaja
Suomen Reumanuoret ry
Lisäksi asiantuntijajäsenenä
Marja Kinnunen
toiminnanjohtaja
Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry