Budjettiriihessä pieniä korotuksia

1.9.2017

Hallitus sopi budjettiriihessä 31.8.2017 ensi vuoden toimista. Hallitus esittää, että vähimmäismääräisiä päivärahoja korotetaan kahdeksalla miljoonalla eurolla. Korotus koskee sairauspäivärahaa, kuntoutusrahaa, erityishoitorahaa ja vanhempainpäivärahoja. Tarkoituksena on, ettei tuensaajan tarvitsisi turvautua perustoimeentulotukeen. 

Lisäksi esitetään, että takuueläkettä korotettaisiin 18 miljoonalla eurolla. Tällöin takuueläke nousisi arviolta 15 euroa kuukaudessa. Korotus koskee myös nuorten kuntoutusrahaa sekä ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavaa kuntoutuksen vähimmäismäärää. Eläkettä saavan hoitotuen perustuen korotukseen kohdennetaan 10 miljoonaa euroa. Tuki nousee noin 70 euroon kuukaudessa.

Hallitus osoittaa maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen etenemiseen yli 300 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Summa koostuu muun muassa ICT:stä, valmisteluun ja toimeenpanoon varatuista määrärahoista, valinnanvapauspiloteista sekä maakuntavaalien järjestämisestä.

Sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan myönnetään miljoonan euron kertaluontoinen lisäys.

Budjettiesitys annetaan eduskunnalle valtioneuvoston yleisistunnossa tiistaina 19. syyskuuta, jolloin se tulee julkiseksi.

Lue lisää

STM:n tiedote: Budjettiriihessä sovittiin eriarvoisuutta vähentävistä toimista

Valtiovarainministeriön tiedote:Ministerit Vehviläinen ja Saarikko: Hallitus varmisti maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisen

Valtioneuvoston kanslian sivut
 

Aiheeseen liittyvät uutiset ja blogit

14.9.2023
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömy
14.9.2023
Suomen Reumaliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen
14.9.2023
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että lääkekustannusten vuosiomavastuun vuod
12.9.2023
Hallitus päätti siirtää keväällä hyväksytyn uuden vammaispalvelulain (675/2023)