Siirry sisältöön

Uutiset

Ajantasainen tieto lääkekaton täyttymisestä näkyy jatkossa apteekissa

Lääkekaton ylittävien lisäkorvausten maksaminen muuttuu ajantasaiseksi vuoden 2020 alussa. Lääkekaton ylittävä osa korvataan jo apteekissa. Yli 1 000 euroa maksavien lääkkeiden poikkeusmenettely lakkaa.

Tieto lääkekaton täyttymisestä siirtyy jatkossa ajantasaisesti Kelasta apteekeille. Muutos tulee voimaan vuoden 2020 alussa.

Tähän asti käytäntö on ollut toinen. Kun asiakas osti lääkkeen, jonka kohdalla hänen oma vuosittainen lääkekattonsa täyttyi, hänen oli maksettava lääkkeen koko hinta apteekkiin. Lääkekaton ylittävä osa oli mahdollista hakea takaisin Kelasta. Siitä oli tehtävä kirjallinen hakemus, ja palautusta saattoi joutua odottamaan pitkäänkin.

Uudistuksen jälkeen lääkekaton ylittävää osaa ei tarvitse enää maksaa apteekissa.

”Tämä on merkittävä muutos varsinkin paljon tai kalliita lääkkeitä käyttäville pitkäaikaissairaille”, Kelan proviisori Jaana Harsia-Alatalo sanoo.

”Olemme saaneet tästä paljon palautetta asiakkailta. Asiakkaat ovat kokeneet lääkekaton ylittävän osan hakemisen paperilomakkeella hankalaksi. Lisäksi heillä saattoi aiemmin sitoutua isojakin summia lääkkeisiin, kun lisäkorvausta piti ensin hakea Kelasta. Myös hakemuksen käsittely Kelassa vei oman aikansa”, Harsia-Alatalo sanoo.

Lääkekaton ylittävästä osasta jää yhä maksettavaksi 2,50 euron valmistekohtainen omavastuu. Maksetut omavastuut näkyvät apteekeissa ajantasaisina. Asiakas voi tarkistaa ajantasaisen vuosiomavastuukertymän myös Kelan sähköisestä asiointipalvelusta.                     

Kalliiden lääkkeiden ensimmäistä ostoa koskeva poikkeusmenettely lakkaa

Vuosina 2018–2019 voimassa ollut erityisen kalliita lääkkeitä koskeva poikkeusmenettely lakkaa.

Normaalisti Kela-korvattavia lääkkeitä voi hankkia enintään kolmen kuukauden annoksen kerrallaan. Erityisen kalliiden eli yli 1 000 euroa pakkaukselta maksavien lääkkeiden kohdalla määrä on kuitenkin rajattu yhden kuukauden annokseen. Mikäli asiointivaikeuksien tai vastaavan syyn takia on välttämätöntä hankkia pidemmän jakson lääkkeet kerralla, lupaa on haettava etukäteen Kelasta.

Vuosina 2018–2019 on ollut mahdollista hankkia erityisen kallista lääkettä vuoden alussa kertaluontoisesti se määrä, jolla lääkekatto on saatu täyttymään. Poikkeusmenettelyn tarkoituksena on ollut pehmentää lääkekaton ylittävien korvausten odottamisesta johtuvia vaikeuksia.

”Koska ensi vuonna asiakas saa apteekissa lisäkorvauksen heti, kun lääkekatto täyttyy, tarve tälle kalliiden lääkkeiden poikkeusmenettelylle poistuu. Yli tuhat euroa maksavia lääkkeitä korvataan siis vuonna 2020 kerrallaan enintään yhden kuukauden käyttöön tarvittava määrä”, Harsia-Alatalo kertoo.

Lääkekatto eli vuosiomavastuu kertyy, kun asiakas ostaa reseptillä korvausjärjestelmään kuuluvia lääkkeitä, kliinisiä ravintovalmisteita tai perusvoiteita. Vuonna 2020 lääkekatto nousee hieman, 577,66 euroon. Vuonna 2019 lääkekatto oli 572 euroa.  

Pia Laine

Kuvituskuvaa pillereistä
Hal Gatewood / Unsplash