Alueellinen työpaja ja tapahtuma / Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Kainuu

-
8.6.2022
Kalajoki

Jokainen jäsenyhdistys on tervetullut virkistäytymään ja suunnittelemaan yhteistä toimintaa!

Syksyllä jokaisella alueella toteutetaan työpaja, johon kutsutaan 1-2 osallistujaa alueen yhdistyksistä. Työpajan tarkoituksena on tukea yhteisten tapahtumien järjestämistä, edunvalvontaa, vaikuttamistyötä, yhdistysten kehittämistä ja jäsenhankintaa. Työpajassa suunnitellaan seuraavan vuoden toimintaa ja jokaisella yhdistyksellä on mahdollisuus tuoda omat ideansa esille ja päästä niin halutessaan myös toteuttamaan toimintaa.

Työpajassa yhdessä päätettävät asiat voivat vaikuttaa yhdistyksen omaan toimintasuunnitelmaan vuodelle 2023, sekä toiminta-avustushakuun, joten tilaisuutta ei kannata jättää väliin. Työpajan sisällöstä ja ohjaamisesta vastaa Reumaliiton työntekijä.

Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun alueella järjestetään työpajan lisäksi alueellinen tapahtuma, joka sisältää monipuolista ja monenlaista ohjelmaa, virkistäytymistä ja yhdessäoloa koko alueen yhdistysväelle.

Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun alueellinen työpaja ja tapahtuma 2022

  • Aika: 

    • Tapahtuma perjantai 16.9. – sunnuntai 18.9.
    • Työpaja pe 16.9. klo 18-20 etänä Teamsin välityksellä + la 17.9. klo 10.15–11.15. Kalajoella
  • Paikka: Kalajoki Santa’s Hotel, Jukupolku 5, 85100 Kalajoki
  • Tapahtuman ohjelma: Tarjolla monipuolista ohjelmaa ja erilaisia ajanviettotapoja, asiantuntijaluento hyvinvoinnista, mukavaa yhdessäoloa ja virkistäytymistä. Työpaja.

Lisätietoja:

  • Ilmoittautumisohje, tilaisuuden koko ohjelma ja alueellisen koordinaatioryhmän yhteystiedot löytyvät Yhdistysnetistä, kohdasta alueellinen toiminta.
  • Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun alueen yhteyshenkilö alueellisessa toiminnassa Reumaliitossa: Jaana Sinervuo-Tarula, jaana.sinervuo-tarula@reumaliitto.fi, puh. 044 549 0344.

Tervetuloa!

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Verkkotapahtuma
Syksyllä jokaisella alueella toteutetaan työpaja, johon kutsutaan 1-2 osallistujaa alueen yhdisty
Rauma
Jokainen jäsenyhdistys on tervetullut virkistäytymään ja suunnittelemaan yhteistä toimintaa!
Verkkotapahtuma
Oletko mukana yhdistystoiminnassa?
Verkkotapahtuma
Tule kuulemaan Reumaliiton oppaasta, joka kertoo yhdistyksen vai