Alueellinen työpaja ja tapahtuma / Kanta- ja Päijät-Häme

-
8.6.2022
Nastola

Jokainen jäsenyhdistys on tervetullut virkistäytymään ja suunnittelemaan yhteistä toimintaa!

Syksyllä jokaisella alueella toteutetaan työpaja, johon kutsutaan 1-2 osallistujaa alueen yhdistyksistä. Työpajan tarkoituksena on tukea yhteisten tapahtumien järjestämistä, edunvalvontaa, vaikuttamistyötä, yhdistysten kehittämistä ja jäsenhankintaa. Työpajassa suunnitellaan seuraavan vuoden toimintaa ja jokaisella yhdistyksellä on mahdollisuus tuoda omat ideansa esille ja päästä niin halutessaan myös toteuttamaan toimintaa.

Työpajassa yhdessä päätettävät asiat voivat vaikuttaa yhdistyksen omaan toimintasuunnitelmaan vuodelle 2023, sekä toiminta-avustushakuun, joten tilaisuutta ei kannata jättää väliin. Työpajan sisällöstä ja ohjaamisesta vastaa Reumaliiton työntekijä.

Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella järjestetään työpajan lisäksi alueellinen tapahtuma, joka sisältää liikuntaa, hyvinvointia, virkistäytymistä ja yhdessäoloa koko alueen yhdistysväelle.

Kanta- ja Päijät-Hämeen alueellinen työpaja ja tapahtuma 2022

  • Aika: Tapahtuma lauantai 10.9. klo 9–15. Työpaja perjantai 9.9. klo 17-19 etänä Teamsin välityksellä + lauantai 10.9. klo 10.15–11.15. Pajulahdessa,
  • Paikka: Pajulahti Halli, Pajulahdentie 167, 15560 Nastola
  • Tapahtuman ohjelma: Liikuntaa ja liikuntaohjaajien vinkkejä eri liikuntamuotoihin, asiantuntijaluento kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, mukavaa yhdessäoloa. Työpaja.

Lisätietoja:

  • Ilmoittautumisohje, tilaisuuden koko ohjelma ja alueellisen koordinaatioryhmän yhteystiedot löytyvät Yhdistysnetistä, kohdasta alueellinen toiminta.
  • Kanta- ja Päijät-Hämeen alueen yhteyshenkilö alueellisessa toiminnassa Reumaliitossa: Jaana Sinervuo-Tarula, jaana.sinervuo-tarula@reumaliitto.fi, puh. 044 549 0344.

Tervetuloa!

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Verkkotapahtuma
Syksyllä jokaisella alueella toteutetaan työpaja, johon kutsutaan 1-2 osallistujaa alueen yhdisty
Rauma
Jokainen jäsenyhdistys on tervetullut virkistäytymään ja suunnittelemaan yhteistä toimintaa!
Verkkotapahtuma
Oletko mukana yhdistystoiminnassa?
Verkkotapahtuma
Tule kuulemaan Reumaliiton oppaasta, joka kertoo yhdistyksen vai