Borgå Reumaförening - Porvoon Reumayhdistys järjesti Reumaviikon tempauksena kävelykierroksen omassa kotikaupungissa keskiviikkona 13.10. Kierroksen aiheena oli Empirekaupungin historiaa. Asiantuntijana ja kierroksen vetäjänä toimi museolehtori Margaretha Jämbäck.
Kierros sai osallistujilta positiivista palautetta, sillä kävely keskittyi Porvoon Empirekaupunginosaan. Yleensä Porvoossa järjestettävät kierrokset keskittyvät vanhaan kaupunkiin, mutta nyt reumayhdistysläiset halusivat kuulla muustakin osasta Porvoota. "Porvoo on vanha kaupunki, jossa riittää eri aikakausien kaupunginosia ja mielenkiintoista kuultavaa", sanoo Porvoon Reumayhdistyksen sihteeri Minna Tanhua.
Historian täyteisen kävelyn jälkeen palattiin yhdistyksen toimistolle, jossa ulkoilman virkistäneille osallistujille maistui hernekeitto. Reumaviikon kävelykierros oli osallistujille maksuton ja kaikille avoin.
Selaamalla sivua alaspäin löydät tempauksen kuvakoosteen ja pääset kävelykierroksen tunnelmiin.
Vuonna 2021 Reumaviikkoa vietetään 10. - 16. lokakuuta teemalla Vapaaehtoisuus vahvistaa. Vuoden 2021 kampanjan tunnuslause on Tämänkin teki joku! Vapaaehtoisuus vahvistaa, ihan jokaista. Kampanjan myötä nostamme yhdessä esiin reuma- ja tules-yhdistysten monipuolisen vapaaehtoistoiminnan ja sen merkityksen ihmisten elämään.
Lue lisää:
Borgå Reumaförening - Porvoon Reumayhdistyksen kotisivut
Empirekortteleiden historiaa (porvoo.fi)