Yksipuolisuus altistaa puutoksille

Reuma-lehti 1/2017
Teksti: Laura Heikkilä 
Kuvat: Matias Honkamaa

Kaikissa reumasairauksissa suositellaan mahdollisimman monipuolista ruokavaliota, jolla turvataan energian ja ravintoaineiden saanti.

Mikään tietty ruoka-aine ei ole haitallista reumasairauksia sairastaville, eikä kaikille sopivaa vältettävien ruoka-aineiden listaa ole olemassa. Jos kuitenkin kokee yksittäisen ruoka-aineen, esimerkiksi punaisen lihan, pahentavan oireita, voi sitä välttää.

Yksipuolisia välttämisruokavaliota tai muita erityisruokavalioita ei suositella reumasairauksissa, koska ne altistavat liian pienelle energiansaannille ja ravintoaineiden puutoksille. Jos erityisruokavalion noudattaminen on tarpeen, on tärkeää korvata vältettävät ruoka-aineet ravitsemuksellisesti vastaavilla elintarvikkeilla.

Ravintoaineiden saanti turvataan ensisijaisesti ravinnolla. Ravintolisistä kalsium- ja D-vitamiinivalmisteen käyttö voi olla tarpeen, jos ruokavalio ei kata näiden ravintoaineiden tarvetta. Monivitamiini-kivennäisainevalmistetta voidaan lisäksi tarvita yksipuolisen ruokavalion tukena tai imeytymishäiriöiden yhteydessä, mutta ravintolisien käyttö kaiken varalta ei ole suositeltavaa.

Jos erityisruokavalion noudattaminen on tarpeen, on tärkeää korvata vältettävät ruoka-aineet ravitsemuksellisesti vastaavilla elintarvikkeilla.

ruokakuva
Ravintoaineiden saanti turvataan ensisijaisesti ravinnolla. Ravintolisistä kalsium- ja D-vitamiinivalmisteen käyttö voi olla tarpeen, jos ruokavalio ei kata näiden ravintoaineiden tarvetta.

Fibromyalgia

Ylipaino lisää fibromyalgiaa sairastavien kipuherkkyyttä ja ylipainoisilla painonpudotus vähentää kipuoireita. Painonpudotukseen kannattaa pyrkiä tekemällä pieniä ruokavaliomuutoksia asteittain. Painonhallinnan lisäksi liikunta lievittää kipua, kehittää fyysistä kuntoa ja parantaa toimintakykyä.

Liikunnan vastapainoksi lihasten huoltaminen venyttelemällä ja rentoutusharjoituksilla sekä riittävä lepo ovat tärkeitä. Minkään yksittäisen ruoka- tai ravintoaineen ei ole todistettu lisäävän fibromyalgian riskiä tai oireita.

Fibromyalgiaa sairastavilla esiintyy muuta väestöä enemmän toiminnallisia vatsavaivoja, kuten ärtyvän suolen oireyhtymää. Ärsyttäviä ruoka-aineita kannattaa tällöin välttää ja korvata ne ravitsemuksellisesti vastaavilla ruoka-aineilla monipuolisuuden säilyttämiseksi.

Jos vatsaoireisiin ei saa apua ruokavaliomuutoksista tai ruokavalio on selvästi kaventunut, kannattaa ruokavalion riittävyys tarkistaa ravitsemusterapeutin vastaanotolla.

Kihti

Kihdin tärkein hoitomuoto on vähäpuriinininen ruokavalio. Hyvin runsaasti puriineja sisältäviä ruoka-aineita kannattaa välttää kokonaan. Niitä ovat sisäelimet, kalan ja siipikarjan nahka sekä pienet kalat, jotka syödään nahkoineen.

Liha, siipikarja ja kala sisältävät jonkin verran puriineja, minkä takia niitä on hyvä käyttää kohtuullisesti. Sopiva annos on noin 100-150 g päivittäin.

Muita puriinipitoisia ruoka-aineita ovat palkokasvit ja soijavalmisteet, äyriäiset, sienet, vehnänalkiot ja olut.

Useimmat kasvikset, hedelmät, marjat, viljatuotteet, maitotuotteet, ravintorasvat ja alkoholittomat juomat sisältävät vain vähän tai ei lainkaan puriineja. Niitä voi käyttää vapaasti. Ylipaino lisää kihdin riskiä ja ylipainoisilla painonpudotus auttaa oireiden hallinnassa.

Lastenreuma

Reumalapsen normaalin kasvun ja kehityksen turvaa monipuolinen ruokavalio ja säännöllinen ateriarytmi, joka koostuu aamupalasta, lounaasta, välipalasta, päivällisestä ja iltapalasta. Monipuolinen ruokavalio sisältää paljon kasviksia, marjoja, hedelmiä sekä täysjyväviljatuotteita. Lisäksi suositaan vähärasvaisia maitotuotteita, kalaa, broileria, vähärasvaista lihaa, kasviproteiinin lähteitä ja pehmeää rasvaa.

Kaikille reumalapsille suositellaan D-vitamiinilisää ja muita ravintolisiä käytetään tarvittaessa. Reumalapsille suositeltava ruokavalio on laadultaan samanlainen kuin muillekin lapsille ja tulehduksellisia reumasairauksia sairastaville.

Nivelrikko

Nivelrikon hoidossa on keskeistä turvata ravinnonsaanti monipuolisella ruokavaliolla. Tarvittaessa ruokavaliota täydennetään ravintolisillä, kuten kalsium- ja D-vitamiinivalmisteella.

Glukosamiinin on havaittu lievittävän nivelrikkopotilaiden oireita, mutta tutkimustulokset sen tehosta ovat ristiriitaisia. Apteekissa myytävää glukosamiinia voi käyttää, jos kokee valmisteen lievittävän oireita.

Niveloireiden hoitoon markkinoitavien luontaistuotevalmisteiden tehosta ei ole näyttöä ja käyttöön liittyy riskejä, joten niitä ei suositella.

Ylipaino altistaa nivelrikolle ja voi nopeuttaa taudin etenemistä. Ylipainoisilla painonlasku vähentää niveliin kohdistuvaa rasitusta, mikä parantaa toimintakykyä ja voi lievittää kipua. Parhaat tulokset nivelrikkoa sairastavien painonpudotuksessa on saatu yhdistämällä ruokavaliomuutoksia ja liikuntaharjoittelua.

Osteoporoosi

Osteoporoosin hoidon perustana on monipuolinen ruokavalio. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota riittävään kalsiumin, D-vitamiinin ja iäkkäillä erityisesti proteiinin saantiin.

Lisääntynyt kalsiumin tarve turvataan ensisijaisesti ravinnolla ja kalsiumlisää käytetään, jos saanti ravinnosta ei ole riittävää.

Lisääntyneen D-vitamiinin tarpeen turvaamiseen tarvitaan yleensä ravintolisää. Lääkäri arvioi D-vitamiinilisän annostuksen yksilöllisesti.

Etenkin iäkkäillä ruokavalio voi yksipuolistua, jolloin proteiinin saanti voi jäädä liian pieneksi. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että ruokavaliossa on maitovalmisteita useammalla aterialla päivässä ja ruokavalioon sisältyy päivittäin monipuolinen pääateria, jossa on lihaa, kalaa, broileria tai kalkkunaa.

Tulehdukselliset reumasairaudet

Tulehduksen aktiivisessa vaiheessa monipuolinen ja riittävä syöminen on erittäin tärkeää energian ja ravintoaineiden saannin turvaamiseksi. Runsaasti kalaa ja kasviksia sisältävä ruokavalio on suositeltavin ja voi lievittää niveloireita.

Rasvaisen kalan sisältämät omega-3-rasvahapot lievittävät niveltulehdusta ja erityisesti kipua. Kasviksista, hedelmistä ja marjoista saadaan runsaasti kuitua sekä vitamiineja ja kivennäisaineita, joiden tarvetta tulehdus lisää.

Kasvikunnan tuotteiden sisältämiä antioksidantteja tarvitaan myös elimistön puolustusjärjestelmien normaaliin toimintaan. Runsaskuituinen ruokavalio muuttaa suoliston bakteerikantaa, mikä voi helpottaa niveloireita.

Maitohappobakteerivalmisteet vaikuttavat myös suoliston mikrobikantaan. Niitä voi halutessaan käyttää runsaskuituisen ruokavalion lisänä.

Luustoterveyden kannalta on keskeistä riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti. Kalsiumin ja D-vitamiinin saanti turvataan ensisijaisesti ravinnolla ja tarvittaessa käytetään ravintolisää. Sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi kannattaa suosia pehmeän rasvan ja käyttää kohtuudella kovan rasvan lähteitä sekä vähentää suolan käyttöä.

Liikuntarajoitteet ja reuman hoidossa käytettävä kortisonihoito voivat altistaa ylipainolle. Ylipainoisilla pienikin painonlasku helpottaa kipeisiin niveliin kohdistuvaa rasitusta, mutta painonpudotukseen kannattaa pyrkiä vain tulehduksen laannuttua. Taudin aktiivisessa vaiheessa on ensisijaista huolehtia riittävästä energian saannista, jotta lihaskudosta ei menetetä ja ravitsemustila heikkene.

ruokakuva

10 vinkkiä hyvään ravitsemukseen

1. Huomioi riittävä energian ja proteiinin saanti

Tulehdus lisää energian ja proteiinin tarvetta. Energian saanti ruoasta on sopivalla tasolla, kun paino pysyy samoissa lukemissa. Aikuisen proteiinin tarpeen turvaa esimerkiksi 5-6 dl maitovalmisteita, kaksi viipaletta kokolihaleikkelettä tai juustoa ja kaksi pääateriaa, joissa lihaa, kalaa tai soijaa.

2. Lisää kasviksia, hedelmiä ja marjoja

Kasviksista, hedelmistä ja marjoista saadaan runsaasti kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Niitä kannattaa syödä jokaisella aterialla, yhteensä 5-6 annosta päivittäin. Käyttöä voi lisätä esimerkiksi laittamalla kasviksia lämpimiin ruokiin, ottamalla hedelmiä välipaloille tai tekemällä marjajuoman.

3. Suosi täysjyväviljaa

Täysjyvävilja on myös hyvä kuidun, vitamiinien ja kivennäisaineiden lähde. Runsaskuituinen ruoka edistää suolen toimintaa ja vaikuttaa edullisesti suoliston bakteerikantaan. Kuitu tasaa verensokerin nousua aterian jälkeen ja lisää kylläisyyden tunnetta, mikä helpottaa painonhallintaa.

4. Maitovalmisteista kalsiumia ja D-vitamiinia

Tulehdus heikentää luustoterveyttä, mikä lisää kalsiumin ja D-vitamiinin tarvetta. Maito ja maitovalmisteet ovat hyviä kalsiumin, D-vitamiinin ja proteiinin lähteitä. Maitovalmisteiden valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota niiden rasvapitoisuuteen, sillä maidon rasva on enimmäkseen kovaa rasvaa.

5. Lisää pehmeää rasvaa

Pehmeästä rasvasta saadaan elimistölle välttämättömiä rasvahappoja sekä omega-3-rasvahappoja, joilla on havaittu kipua ja tulehdusta lievittäviä ominaisuuksia. Hyviä lähteitä ovat esimerkiksi kasviöljyt, margariinit, öljypohjainen salaatinkastike, pähkinät ja siemenet. Pehmeän rasvan lisääminen ruokavalioon vaikuttaa edullisesti myös sydänterveyteen.

6. Kalaa monipuolisesti

Rasvainen kala on erittäin hyvä pehmeän rasvan ja omega-3-rasvahappojen lähde. Kalasta saadaan myös proteiinia ja D-vitamiinia. Vaikka vähärasvaisessa kalassa on vähemmän hyvää rasvaa, saadaan siitä muita terveyttä edistäviä ainesosia. Kalalajeja kannattaa siis syödä monipuolisesti.

kala

7. Suolaa säästeliäästi

Runsas suolan saanti vaikuttaa elimistöön monin tavoin: se esimerkiksi nostaa verenpainettta, lisää turvotusta ja voi altistaa osteoporoosille. Suolan saantia voi vähentää kiinnittämällä huomiota esimerkiksi leivän ja leivänpäällysteiden suolapitoisuuteen sekä suolan käyttöön ruoanvalmistuksessa. Runsassuolaisia ruokia, kuten suolakeksejä ja oliiveja, kannattaa käyttää vain satunnaisesti.

8. Vähemmän lisättyä sokeria

Sokeri sisältää energiaa, mutta ei lainkaan suojaravintoaineita, minkä takia runsas sokerin saanti huonontaa ruokavalion laatua. Lisättyä sokeria saadaan esimerkiksi sokerisista juomista, makeisista, kekseistä, leivonnaisista ja sokerisista maitovalmisteista. Maidon, hedelmien ja marjojen luontaista sokeria ei tarvitse välttää.

9. Säännöllisesti ja sopivasti

Säännöllinen ateriarytmi ja sopivat annoskoot ylläpitävät hyvää vireystasoa. Ne edistävät myös painonhallintaa ja vatsan normaalia toimintaa. Pitkät ateriavälit ja liian pienet annokset sen sijaan altistavat napostelulle ja liialliselle syömiselle seuraavalla aterialla.

10. Ruoasta nauttien

Yksittäiset ruoka-aineet tee ruokavaliosta terveellistä tai epäterveellistä, vaan kokonaisuus ratkaisee. Hyvään ruokavalioon kuuluvat myös joustavuus sekä ruoan tarjoamista makuelämyksistä ja yhteisistä ruokailuhetkistä nauttiminen.

Huomaa myös nämä:

Sivun alkuun

 

Aiheeseen liittyvät uutiset ja blogit

12.9.2018
Reumatologin kuukausittaiset suorat luennot Facebookissa jatkuvat syksyllä 2018.
12.7.2018
Kihti yleistyy nopeasti. Suurin osa sairastuneista on miehiä.
15.5.2018
Reumaliitto on julkaissut ensitietoesitteen 13–17 vuotiaille nuorille, jotka ovat ju
12.12.2017
Vuoden viimeinen Reuma-lehti saapui jäsenille ja tilaajille 7.12.2017.

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Syksyn 2018 suorilla luennoilla Reumaliiton Facebook -sivuilla reumatologi Antti Puolitai