Liikunnallinen työ sopii lattia-asentaja Arto Huhtaniemen kropalle ja päälle. Selän huonompien päivien kanssa hän on oppinut selviämään, joskus sisulla.
Arto Huhtaniemen, 32, ajatus ryhtyä pinta-asentajaksi syntyi aikanaan oman asunnon remontissa.
On kunnia, kun oma käden jälki näkyy julkisissa tiloissa.
- Kylppärin laatoitus oli kivan näköistä puuhaa ja kaveri laskutti kolmen päivän työstä tuhat euroa. Ajattelin, että minäkin haluan, hän muistelee.
Nyt Arton työmailla valmistuu lattiapäällystyksiä, kuten parketti- ja laminaattiasennuksia. Työ vie ympäri Pirkanmaata hotelleista asuintaloihin sekä liikunta- ja lomakeskuksiin. Suosikkikohteita ovat historialliset rakennukset, mieleenpainuvimpina Vapriikin ja Finlaysonin tilat Tampereella.
- Tykkään työstäni. On kunnia, kun oma käden jälki näkyy julkisissa tiloissa, hän sanoo.
Liikunnallinen työ sopii Artolle, sillä se tarjoaa terapiaa sekä mielelle että keholle. Paikallaan istuminen olisi keholle myrkkyä ja toimistotyö vetäisi alaselän jumiin välittömästi. Kokemus on osoittanut, että seisominenkin on pahasta.
Paikallaan istuminen olisi keholle myrkkyä.
- Työ järjestyksenvalvojana vaati 5-8 tunnin seisomista kerrallaan. Se tuntui hirveältä, hän kertoo.
Selkärankareuma selitti kivut
Arton selkäkivut alkoivat 16-vuotiaana jalkapallokentällä heitetystä sivurajaheitosta. Repäisystä seurasi kaksi välilevynpullistumaa. Selkää hoidettiin lähinnä liikunnalla ja tulehduskipulääkkeillä.
Kipujen yltyessä mieli alkoi etsiä tilanteeseen myös muita selityksiä. Selkärankareuma todettiin lopulta vuonna 2009, kahdeksan vuoden kipuilujen jälkeen.
- Isällä on selkärankareuma ja aloin ajatella, voisiko yksi ynnä yksi olla kaksi.
Sairaudelle altistava perinnöllinen HLA-b27 -geeni löytyi ja magneettikuvat vahvistivat diagnoosin. Hoito aloitettiin välittömästi ja toinen kokeiltu reumalääke vei kivut pois.
Kun kunto kohentui, se paransi uskoa myös omiin mahdollisuuksiin. Silloin Arto suuntasi opiskelemaan talonrakennusta. Tällä hetkellä takana on kuusi vuotta alalla, joka tuntuu omalta.
Kantaminen ja jatkuva etukumara raskainta
Lattia-asentajan työ on useimmiten yksinäistä puuhaa. Silloin tällöin tehdään päivä tai pari työkaverin kanssa, mutta isommalla porukalla kokoonnutaan lähinnä pikkujouluihin. Saman päivän aikana Arto saattaa käydä kolmellakin työmaalla. Joskus isommassa kohteessa vierähtää pidempään. Päivässä ennättää päällystää hyvinkin 200 neliötä.
Rankin työvaihe on vielä paketeissaan olevien materiaalien käsittely. Silloin laminaatit, parketit ja laastisäkit ovat painavimmillaan. Kaksi metriä pitkää parkettia kantaessa vartalo kiertyy melkoisesti. Jos materiaalit on varastoitu hankalaan paikkaan, nostot voivat olla hankalia ja raskaita.
Lattian tasauspäivinäkin kroppa on kovilla. Kaikki työvaiheet tasoitesäkin kaatamisesta vesiastiaan ja levitykseen vaativat etukumaraa, jolloin kropan saa oikaistua harvoin.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Hyviä ja huonoja päiviä
Tällä hetkellä Artolla on kipujen suhteen menossa vaikeampi kausi ja aika reumalääkärille on varattu muutaman viikon päähän. SI-nivelet ovat ikuinen ongelma.
Hyvät ja huonot päivät vaihtelevat, mutta kivuista hän puhuu harvoin ääneen. Osin niihin on tottunut, osin niitä ei vain tule otettua esille.
- Kivuliaampinakin päivinä pidän suun kiinni ja teen kaiken, mitä tähän työhön kuuluu. En halua, että tulee tunne, että valikoisin työtehtäviä, Arto sanoo.
Koska työtä tehdään usein yksin, työtehtävistä sopiminen työkavereiden kanssa ei usein ole mahdollistakaan. Joskus työnjaosta sopiminen onnistuu, aina yhteispelillä.
Erään tavallista raskaamman perjantain jälkeen Arto oli jo lähdössä työmaalta kotiin. Selkä oli huonona ja etukumara melkoinen. Silloin pomo soitti ja pyysi vielä työmaalle käymään.
- Silloin oli pakko sanoa, että hädin tuskin jaksan autolle ja kotiin. Pomo ymmärsi mukisematta.
Tiukassa paikassa ymmärtävä suhtautuminen merkitsi paljon.
Tiukassa paikassa ymmärtävä suhtautuminen merkitsi paljon ja tilanteesta jäi hyvä mieli.
- Tuli tunne, että ajateltiin ihmistä, ei suorittamista. Se auttaa jaksamaan, Arto sanoo.
Hyvä työpäivä vaatii pohjustusta
Hyvä työpäivä on Arton mielestä sellainen, että sen päätteeksi tuntee antaneensa kaikkensa. Haastetta ja onnistumista tulee olla sopivassa suhteessa.
Onnistumisen kokemus syntyy, kun oppii tekemään jotakin paremmin kuin ennen. Viimeksi niin tapahtui, kun vaikea laminaattilattian purku ja uudelleenasennus meni nappiin työnjohtajan epäilyistä huolimatta.
Aamuisin on tärkeää päästä heti työn syrjään kiinni. Silloin alku ei mene seisoskeluun, Arton sanoin hohhoijatteluun. Edellisenä päivänä töiden on pitänyt jäädä vaiheeseen, josta on helppo jatkaa.
Onnistunut työpäivä pohjustetaan lisäksi edellisiltana kotona. Paljon riippuu paljon siitä, miten hyvin kaksivuotias Sulo-poika on saatu nukahtamaan. Hyvän unen voimalla pääsee aamulla paremmin ylös.
Onnistunut työpäivä pohjustetaan jo edellisiltana kotona.
Liikunta on vapaa-ajalla jäänyt vähemmällä, kun salilla käymisestä tuli 15 vuoden jälkeen väkinäistä.
- Joillekin se on terapiapaikka, jossa ehtii ajatella. Minä taas ehdin ajatella liikaakin, hän hymyilee.
Sen sijaan muutama vuosi sitten vakavaan saabismiin sairastunut Arto toteutti kesällä unelmansa ja hankki projektiauton laiteltavaksi omaan tahtiin.
Tunne kroppasi
Arto nauttii työstään ja näkee rakennusalalla tulevaisuutensa. Kaikille vastaavassa tilanteessa oleville hän haluaa sanoa, että omista unelmista ei kannata luopua, vaikka kroppa koettaisikin ajoittain laittaa hanttiin.
Hän muistelee kuudennella luokalla kasvupyrähdyksen seurauksena tullutta rasitusvammaa. Silloin lääkäri totesi, että Arton voisi aikanaan olla vaikeaa konttailla lattioilla omien lasten kanssa.
- Nykyään konttaan kahdeksan tuntia päivässä ja pärjään hyvin. Jokainen tuntee oman kroppansa parhaiten. Kaikkea voi ja kannattaa kokeilla, hän sanoo.
Innostava työ saa Katri Pekkalan kivutkin unohtumaan