Keltaisen Nauhan päivä tempaisee jälleen

16.3.2010

Keltaisen Nauhan päivä tempaisee työpaikoilla maaliskuun keskimmäisenä keskiviikkona jo seitsemättä kertaa. Keltaisen Nauhan päivä on työpaikkojen hyvänolon päivä, jolloin kampanjoidaan tuki- ja liikuntaelinterveyden hyväksi.
Suomen Reumaliitto virittää kampanjaa yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa. Keltaisen Nauhan päivänä 17.3.2010 järjestäjät haluavat lisätä työterveyttä ja vähentää liikkumattoman elämäntavan kansanterveyshaittoja. Kohottava keskiviikko 17.3.2010 kannustaa: Nouse ja liiku.

Dosentti, ylilääkäri Esa-Pekka Takala Työterveyslaitokselta toteaa, että selkävaivojen syitä selittävissä tutkimuksissa. Yhtenä mahdollisena tekijänä on istuminen. Joissakin tutkimuksissa paljon istuvilla on todettu muita enemmän selkävaivoja, mutta on mahdollista että selkävaivaiset ovat hakeutuneet selkää rasittavista töistä istumatyöhön.

”Näyttää siltä, että istuminen sinänsä ei ole selkävaivojen syy. Silti istuva elämäntapa ja ennen muuta liikkumattomuus heikentävät liikuntaelinten kuntoa ja kestävyyttä, jolloin erityisesti raskaiden taakkojen käsittelyyn liittyvä vammautumisen riski kasvaa. Elimistö sopeutuu muutamassa kymmenessä minuutissa tiettyyn asentoon siten, että tukikudokset lyhenevät ja jäsenet jäykistyvät”, sanoo Esa-Pekka Takala. Hyväkään tuoli ei riitä estämään istumisen haittoja. Fyysisen kunnon säilyttämiseksi tarvitaan liikuntaa.

Esa-Pekka Takala toteaa, että työn lomaan tarvitaan taukoja. Tauotuksen on useissa tutkimuksissa todettu lisäävän työn tuottavuutta, vaikka työhön käytetty aika vähenisi. Itselle sopiva tuolimalli edellyttää tuolien kokeilua ja oikeita säätöjä, jotka tahtovat unohtua, Esa-Pekka Takala muistuttaa. Ei ole yhtä kaikille sopivaa tuolimallia kuten ei ole yhdenkoon kenkiäkään.

Hyvät vatsa-, reisi- ja pakaralihakset sekä yläselän lihakset kannattelevat koko kehoa. Lihaksiin on tärkeä saada kestävyyttä ja joustavuutta ja tunnistaa kyseiset lihakset kehostaan. Liikunnalliset tauot ovat tarpeen etenkin päätetyössä, koska ihmistä ei ole luotu istumaan paikallaan tuntikausia. Keskikehon harjoituksia voi tehdä vaikka työtuolissaan istuen.

Suomen Reumaliitto julkaisee Keltaisen Nauhan päivän kampanjasivuilla http://www.keltaisennauhanpaiva.fi/ työyhteisöille ideoita terveysvirityksen toteuttamiseen. Sivuilta voi tulostaa vuosittaiset jumpat, jotka sopivat mm. työpaikkojen taukojumpiksi. Tämän vuoden jumppa on nimeltään Nouse ja liiku. Päivän viettoon osallistuvat lukuisat työyhteisöt ja yhdistykset eri puolilla Suomea.

Lisätietoja http://www.keltaisennauhanpaiva.fi/, Suomen Reumaliitto ry,
terveyspäällikkö Tita Ström, puh. 0400 483 442
viestintäpäällikkö Riitta Katko, puh. 040 554 6822