Siirry sisältöön

Uutiset

Hyvää harvinaisten sairauksien päivää!

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo kahdettatoista kertaa.

Aamulla liputkin liehuivat, tosin Kalevalan päivän kunniaksi, mutta ehkäpä mielissämme voimme liputtaa myös harvinaisten sairauksien tunnetuksi tekemisen ja harvinaisia sairauksia sairastavien kunniaksi.

Harvinaiset-verkosto on jalkautunut tällä viikolla tietotoreille yliopistosairaaloihin. Jäljellä on vielä kolme tapahtumaa. Perjantaina 1.3. tavataan Helsingissä Uudessa lastensairaalassa klo 10–15 Hattivatti-salissa, maanantaina 4.3. Tampereella klo 10.00–15.00 TAYS:n vanhassa pääaulassa ja keskiviikkona 6.3. Turussa klo 10.00–15.00 TYKS:in Medisiina D-rakennuksen Lauren-Salissa.

Lisätietoa ohjelmasta ja paikalla olevista yhdistyksistä löydät täältä: LINKKI

Mikä onkaan mukavampaa kuin todeta samalla, että edellisessä Reumaliiton Harvinaisia-lehdessä (2/2018) asettamamme tavoite kasvattaa harvinaisia reumasairauksia sairastavien postituslistalaisten määrää tänä vuonna kolmeen tuhanteen on jo nyt alkuvuodesta tavoitettu. Kiitos kaikille asiaa edistäneille ja postituslistalle liittyneille!

Lupauksemme mukaan 3000:s postituslistalainen saa kunniakirjan ja ehkäpä me taas häneltä pienen haastattelun seuraavaan Harvinaisia-lehteen. Lehti on parhaillaan työn alla ja ilmestyy toukokuussa. Jos sinulla on juttuideoita siihen tai myöhempiin numeroihin, otathan yhteyttä.

Jaana Hirvonen

jaana.hirvonen@reumaliitto.fi