Etsimme harjoittelijaa Reumanuoret liikkumaan -hankkeeseen

Tunnistatko itsesi? 

  • Sinulla on halu edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja toimia heidän kanssaan.  
  • Sinulla on kokemusta liikunnan suunnittelusta ja soveltamisesta. 
  • Olet kiinnostunut työskentelemään järjestökentällä/hankkeessa sekä vapaaehtoisten parissa. 
  • Osaat tuoda asiasi esille selkeästi ja vaikuttavasti niin kirjallisesti kuin suullisestikin. 
  • Olet oma-aloitteinen, ratkaisukeskeinen ja tykkäät ideoinnista 
  • ICT-maailma on sinulle tuttu. 
  • Opiskelet tehtävään soveltuvaa alaa, esimerkiksi liikunnanohjaaja, fysioterapia, liikunta- ja terveystieteet. 

Meillä on sinulle tehtävä!  

Suomen Reumaliiton Reumanuoret liikkumaan -hankkeessa ideoidaan ja kehitetään yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa tapoja soveltaa eri liikuntalajeja. Kohderyhmänä ovat kouluikäiset, reuma- ja muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavat lapset ja nuoret.  Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan eri liikuntalajien soveltamisesta videosarja, joka on kaikkien vapaasti hyödynnettävissä. Lisäksi järjestetään liikunnallisia tapahtumia ja tempauksia. Tavoitteena on vahvistaa kohderyhmän liikuntaan liittyvää minäpystyvyyttä ja aktiivista elämäntapaa, tarjota ideoita uusien liikuntatapojen kokeiluun itselle sopivalla tavalla ja parantaa lasten ja nuorten parissa toimivien aikuisten valmiuksia huomioida reuma- tai muu tuki ja liikuntaelinsairaus liikuntatilanteissa ja harrastustoiminnassa.  

Harjoittelijana pääset  

  • osallistumaan hankkeen eri vaiheisiin, suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin 
  • kartoittamaan ja kokoamaan taustatietoa videoiden ja liikuntatapahtuman sisältöihin liittyen.  
  • suunnittelemaan liikunnallisia lajivideoita ja käsikirjoittamaan niitä 
  • tekemään hankkeeseen kuuluvaa viestintää ja markkinointia  
  • tutustumaan ja osallistumaan myös muuhun Reumaliitossa meneillään olevaan toimintaan.  

Tehtäviä voidaan räätälöidä harjoittelijan omien kiinnostuksen kohteiden ja osaamisen mukaan. 

Näissä puitteissa: 

Estimme harjoittelijaa kolmeksi kuukaudeksi keväälle 2022. Harjoittelu on palkallinen (1696e/kk). Toivoisimme, että olisit käytettävissä helmikuun alusta huhtikuun loppuun, mutta ajankohdasta ja harjoittelun kestosta voidaan tarvittaessa neuvotella. Työaikasi on 37,5 tuntia viikossa. Työ voi sisältää jonkin verran matkustamista ja viikonlopputöitä erikseen sovittuina ajankohtina.  

Toimistomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien ja lounaspaikkojen ulottuvilla Helsingin Punavuoressa osoitteessa Iso Roobertinkatu 20–22 A. 5. krs., Helsinki. Reumaliitto noudattaa Terveyspalvelualan TES:iä. 

Toimi näin: 

Lähetä hakemuksesi 29.11. klo 12 mennessä lomakkeen kautta.

Liitä mukaan tieto siitä, onko sinulla harjoitteluapuraha. 

Haastattelut järjestetään viikoilla 49 ja 50.  
 

Lisätietoja harjoittelupaikasta antaa Heta Rissanen, heta.rissanen@reumaliitto.fi, 0447841777 

 

Suomen Reumaliitto ry toimii kansanterveys-, potilas-, vammais- ja liikuntajärjestönä. Edistämme reuma- ja muihin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sairastuneiden ihmisten hyvinvointia tarjoamalla tietoa, tukea ja toimintaa. Rakennamme reumayhteisöä ja helpotamme sairastavien ihmisten elämää yhdessä jäsenyhdistystemme kanssa.  Reumaliitolla on 138 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea ja noin 30 000 jäsentä.