Usein kysyttyjä kysymyksiä

Reumasairauksien hoito

Kysymys: 001 KYSYMYS: Altistaako Humiran käyttö luun heikentymiselle? Olen käyttänyt Humiraa vuodesta 2005. Nyt on ilmennyt luunmurtumia, jotka ovat aiheutuneet pienestä kaatumisesta.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Pikemminkin adalimumabi voisi vahvistaa luuta. Eräät muut lääkkeet, esimerkiksi kortisoni tai metotreksaatti, voivat lisätä murtumia. Perussairaus, kuten nivelreuma, on tietysti tärkein luuta heikentävä tekijä.
Kysymys: 002 KYSYMYS: Olen käyttänyt Enbrel 50 mg viikoittain kahden vuoden ajan, teho on ollut hyvä lukuun ottamatta kahta viimeistä kuukautta, jolloin oireet ovat alkaneet palailemaan pikkuhiljaa. Onko sairaus pahenemassa, vai voiko Enbrelille tulla "kylläiseksi", vai onko lääke huonompaa kuin aikaisemmin vai mistähän voisi olla kyse? Nivelreumaa olen sairastanut yli kymmenen vuotta, Enbrelin lisäksi otan viikoittain Trexania 10 mg.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Valitettavasti minkä tahansa reumalääkkeen teho voi vähitellen hiipua, selityksenä etanerseptin kohdalla voisivat olla esimerkiksi lääkkeelle elimistössä syntyneet vasta-aineet. Lääke ei ole huonontunut. Aina tällaisessa tilanteessa on kuitenkin ensisijaista selvittää, mitä nuo "palailevat oireet" ovat. Ei Enbrel aina auta oireisiin, vaan jarruttaa tulehdusta nivelissä, joiden tarkka tutkiminen on tärkeää.
Kysymys: 003 KYSYMYS: Minulla on selkärankareuma ja käytössä lääkkeenä Enbrel kerran viikossa. Lisäksi on 10 mg Trexania pari päivää Enbrelin jälkeen. Paasto kuulemma auttaa reumakipuihin (+ siitä olisi muitakin hyötyjä), joten kysymys olisi, että pystyykö sitä tuolla lääkityksellä tekemään. Lääkityksestä en haluaisi kyllä luopua, koska se nyt selkeästi auttaa, mutta olisi myös mukava kokeilla paaston toimivuutta ja siitä mahdollisesti saatavia hyötyjä.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Paasto lievittää kipuja, mutta ei sillä selkärankareuman muita kuin kipulääkkeitä voi korvata. Koska kysyjällä ei ole kipulääkkeitä, paastosta saatava hyöty on vähäinen. Kukaan ei voi paastota pitkään, jos aikoo hengissä pysyä, mutta ei mainittu lääkehoito sitä estä. Muutaman päivän paastokokeilun voi varmaankin tehdä.
Kysymys: 004 KYSYMYS: Ystäväni on sitä mieltä, että luontaistuotteet vihersimpukkauute ja glukosamiinisulfaattia sisältävät tabletit pitävät hänen reumaoireensa poissa. Minulla ei ole diagnosoitu reumaa, mutta kipuja on. Onko todettu, että edellä mainituista tuotteista olisi hyötyä reuman hoidossa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Vihersimpukkauutteessa on vähäisiä määriä tulehduskipulääkkeen tavoin vaikuttavaa ainetta, joten jonkinlaista vaikutusta uutteella voi olla. Kustannusten suhde hyötyyn on vain perin huono. Glukosamiinia on saatavana myös lääkevalmisteena, jonka joissakin tutkimuksissa on todettu lievittävän kipua nivelrikossa. Tämäkin asia on kiistanalainen, ja Kela on poistanut korvaukset näiltä valmisteilta.
Kysymys: 005 KYSYMYS: Voiko Oxiklorin nostaa ALAT-arvoa? Minulta otettiin uuden lääkityksen esikokeita ja siinä yhteydessä havaittiin, että ALAT oli koholla (n. 160). Lääkäri suositti, että jättäisin Oxiklorinin tauolle ja kontrolloitaisiin arvot parin viikon kuluttua. Netistä löysin vaan tietoja, että Oxiklorin vähentäisi esim. Trexanin aiheuttamaa maksa-arvojen kohoamista.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
On mahdollista, että hydroksiklorokiini vaikuttaa maksan toimintakokeisiin siten, että maksaentsyymien arvot kohoavat. Tämä on harvinaista, ja vakavan maksavaurion riskiä tuskin on. Tilannetta arvioitaessa ongelmana on, että maksaentsyymit voivat olla koholla vähintään monta viikkoa, vaikka Oxiklorin lopetetaan, sillä lääke on pitkävaikutteinen. Joka tapauksessa ALAT-arvon kohoamiseen on aina mietittävä muuta syytä kuin Oxiklorin.
Kysymys: 006 KYSYMYS: Minulla alkoi vuosi sitten nivelreuma lievänä ja olen pärjäillyt ilman lääkkeitä. Nyt olisi tarkoitus aloittaa metotreksaattihoito, ja tiedustelen valintakriteerejä tabletti-/pistos-vaihtoehdoille. Kumpi siis parempi?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Normaali ensisijaisvalinta on jokseenkin aina tablettihoito. Pistoshoitoon siirrytään esimerkiksi tablettihoidon isoksi muodostuneen annoksen, haittavaikutusten tai heikon tehon vuoksi.
Kysymys: 007 KYSYMYS: Voiko Alli-laihdutusvalmistetta käyttää Humira- ja Methorexate-pistoshoidon ollessa käytössä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Alli-kapseleita voi käyttää adalimumabin ja pistetyn metotreksaatin kanssa. Alli vähentää rasvan imeytymistä. Samalla se voi vaikuttaa monien lääkkeiden imeytymiseen. Metotreksaatin imeytyminen suolistosta ei ole aina hyvä, joten on arveluttavaa ottaa Allia samana päivänä kuin metotreksaattitabletteja. Reumalääkkeistä on tiedossa ainakin se, ettei syklosporiinia (Sandimmun Neoral) saa käyttää samanaikaisesti.
Kysymys: 008 KYSYMYS: Minulla on polymyalgia ollut vuodesta -06 alkaen. Tällä hetkellä lääkitystä (Prednisolon 5mg, Burana 600 mg lisäksi yöksi), yritetään jälleen kerran vähentää. Kuitenkin olkavarsiini tulee prednisolonia vähennettäessä kova, unta häiritsevä särky. Mikä neuvoksi? Käytetäänkö solunsalpaajia, metotreksaatista nousivat maksa-arvot.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Polymyalgia rheumatica edellyttää usein pientä prednisolonihoitoa vuosikaudet. Ellei selviä haittoja ole, ei ole syytä väkisin vähentää annosta varsinkaan, kun se on noin pieni. Vähennys pitää muistaa tehdä hyvin varoen, ehkä aluksi vain 2,5 mg pois parilta päivältä viikossa. Solunsalpaajia tai biologisia lääkkeitä käytetään vaikeissa tapauksissa, jollaisesta ei ehkä ole kysymys.
Kysymys: 009 KYSYMYS: Otin eilen sikainfluenssarokotteen. Milloin voin ottaa seuraavan Trexan-annokseni, pitääkö rokotuksen ja sen ottamisen välillä olla kaksi viikkoa? Kun otin tavallisen influenssarokotteen, silloin neuvottiin toimimaan niin. Normaalisti otan Trexania joka toinen viikko.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Mitään hoitotaukoja ei influenssarokotus yleensäkään edellytä. Jos käytössä on lääke, jota ei oteta normaalisti joka päivä, on parasta kuitenkin pitää taukopäivä rokotuspäivänä.
Kysymys: 010 KYSYMYS: Voiko Humiraa käyttävä potilas ottaa sikainfluenssarokotteen?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on 22.10.2009 täsmentänyt riskiryhmien määrittelyä siten, että "sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat 6 kuukauden - 64 vuoden ikäiset henkilöt, joilla on vastustuskykyä heikentävä hoito esim. elinsiirtoon, syöpähoitoon tai reumaan liittyen". Tämä on tulkittava siten, että ne, joilla on reumasairauteen immunosuppressiiviseksi katsottava solunsalpaajan tyyppinen tai biologinen lääkehoito, voivat katsoa olevansa kyseiseen riskiryhmään kuuluvia. Adalimumabia (Humira) käyttävä ei siis vain voi, vaan hänen pitäisi ottaa rokotus. Muutenkin reumasairautta potevan on syytä ottaa rokotus, sillä reumasairaus voi tehdä influenssasta tavallista hankalamman. Riskiryhmään kuuluvat siis kuitenkin vain tiettyjä lääkkeitä saavat. Lisätietoa voi katsoa nettisivujemme rokotusta koskevista ohjeista.
Kysymys: 011 KYSYMYS: Mieheni käyttää Trexania. On sanottu, että pitää olla ainakin 3 kk varoaika, ennen raskaaksi tuloa. Mitä jos tulenkin raskaaksi, vaikka mieheni käyttääkin edelleen Trexania? Mitä vaikutuksia lapseen? Vai miksi tuo varoaika?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Metotreksaatti voi ehkä aiheuttaa vähäisiä siittiöiden määrän ja laadun muutoksia. Estettä lasten siittämiseen metotreksaattihoidon aikana ei katsota olevan, sillä hiljattain julkaistu tutkimuskin viittaa siihen, ettei syntyvillä lapsilla ole poikkeavia ominaisuuksia.
Kysymys: 012 KYSYMYS: Olen 32-v. nainen. Nivelreuma todettiin vuosi sitten (muutoksia jalkanivelissä). Syön Oxiklorinia 300mg ja Prednisolonia 2,5mg. Salazopyrinistä sain vatsaoireita, nyt kokeilussa Myocrisin 50mg i.m/vko kesäkuusta asti. Niveloireet(kipu) jatkuvat ja ovat pahentuneet. Olisiko syytä ajatella Trexanin tai jonkun biologisen reumalääkkeen aloittamista?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kipu ei ole ensisijainen asia, jonka perusteella hoitoa pitää tehostaa, vaan todetut tulehduksen ja taudin etenemisen merkit. Kun kultahoito on muutama kuukausi sitten aloitettu, kannattaa tietysti vielä odottaa, sillä sen vaikutus tulee aika hitaasti. Noin puolen vuoden kuluttua on kuitenkin viimeistään mietittävä, onko hoito riittävää.
Kysymys: 013 KYSYMYS: Olen 34-v. nainen, ja olen vuosi sitten saanut selkärankareumadiagnoosin 10 vuoden oireiden jälkeen. Oireeni pahentuivat Nokian vesikriisin yhteydessä. Nyttemmin vaihdellen pikkuniveloireita ja perinteinen selän kankeus. Selässä yksi alkava syndesmofyytti, ja oireet selän puolesta lieviä. Pikkunivelten oireet alkavat ottaa päähän. Salazopyrinistä tuli allerginen reaktio, Trexania pitäisi aloittaa seuraavaksi, mutta tutkimukset metotreksaatin hyödyistä selkärankareumassa ovat kiistanalaisia. Onko Trexanin hyötyjä todistettu selkärankareuman etenemisessä? Haluan olla varma ennen kuin aloitan, koska pärjään tulehduskipulääkkeilläkin.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Missään tutkimuksessa ei ole osoitettu metotreksaatin hidastavan selkärankareuman etenemistä. Viitteitä on kuitenkin siitä, että Trexanista on hyötyä selkärankareumaan liittyvien niveloireiden lievittämisessä. Ilmeisesti on tarkoin arvioitava, ovatko mainitut niveloireet niin uhkaavia, että uusi lääkitys tarvitaan.
Kysymys: 013 KYSYMYS: Paljonko lisäkalkkia pitää ottaa, kun käyttää kortisonia 5 mg päivässä. Osteoporoosilääkitys on myös käytössä.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kalsiumin saantisuositus on kaikissa tilanteissa jokseenkin sama. Suosituksista voi lukea nettisivuiltamme. Jos käyttää esimerkiksi maitotaloustuotteita runsaasti, ei mitään kalsiumvalmisteita välttämättä lainkaan tarvita.
Kysymys: 015 KYSYMYS: Silloin, kun aloitetaan reumalääkitys, laboratoriokokeet pitäisi kai ottaa aluksi melko säännöllisesti (parin viikon välein) ainakin, jos käytetään tiettyjä reumalääkkeitä. Mitä kaikkea voi tapahtua, jos kyseisiä kokeita ei oteta riittävän säännöllisesti?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Etenkin ensimmäisinä viikkoina on kyse lääkityksen turvallisuuden varmistamisesta. Lääkekohtaisissa ohjeissa mainitaan haittavaikutukset, joita laboratoriokokeilla voi tarkkailla. Esimerkkeinä voisi mainita leukosyyttien lasku sulfasalatsiinihoidossa, maksakokeiden nousu metotreksaattia käytettäessä ja valkuainen virtsassa kultahoidossa. Lisäksi kokeet ovat tärkeitä hoidon tehon arvioinnissa, minkä vuoksi lasko (senkka) ja/tai CRP on syytä säännöllisesti tutkia. Biologisten lääkkeiden osalta CRP on tärkein turvakoe, sillä yllättävä nousu voi merkitä piilevää infektiota, jopa tuberkuloosia.
Kysymys: 016 KYSYMYS: Voiko reumalääkkeitä määrätä muu kuin reumalääkäri, esimerkiksi työterveyslääkäri, joka on seurannut samaa potilasta tarkasti kuukausittain jo useita vuosia?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
En tiedä, mitä tässä reumalääkkeillä tarkoitetaan, mutta useimpia niistä, esimerkiksi kipulääkkeitä, voi määrätä jokainen lääkäri. Nivelreuman ja systeemisten sidekudostautien hoidossa on monia lääkkeitä, joiden määräämisessä on ehtona tai suosituksena, että lääkkeen määrää alan erikoislääkäri. Näin on vanhemmista lääkkeistä esimerkiksi syklosporiinin (Sandimmun) ja Reumaconin kohdalla. Viime vuosina käyttöön otettuja biologisia reumalääkkeitä voi määrätä vain erikoislääkäri. Tämä johtuu jo siitäkin, että lääkkeen korvaamiseksi Kela edellyttää alan erikoislääkärin lausuntoa. Biologisia lääkkeitä voidaan lisäksi antaa sairaaloiden poliklinikoilla.
Kysymys: 017 KYSYMYS: Olen sairastanut nivelreumaa 15 vuotta. Lääkityksenä on Prednisolon, Salazopyrin, Arava ja Humira 40 mg joka toinen viikko. Humiraa olen käyttänyt 2,5 vuotta. Nyt se on tauolla, koska sairastuin kilpirauhastulehdukseen. Samaan aikaan puhkesi myös psoriaasi. Vuosi sitten minulla oli silmissä yli kuukauden kestänyt silmätulehdus. Onko Humiralla vaikutusta näiden sairauksien puhkeamisiin? Voiko Humira aiheuttaa muita lisäsairauksia kuin turvallisuustiedotteessa mainitut?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Psoriaasi on tunnettu, joskin harvinainen adalimumabin ja muiden Humiran kaltaisten biologisten lääkkeiden haittavaikutus. Kilpirauhastulehduksellakin voisi epäillä olevan yhteyttä Humiraan, mutta ehkä kyse on sattumasta. Silmätulehduksesta on vaikeata sanoa mitään, kun ei ole tietoa, mitä sillä tarkoitetaan. Humiran täydellisessä pitkässä haittavaikutusluettelossa kaikki nämä mainitaan, mutta syy-yhteys on ilmeinen vain psoriaasiin.
Kysymys: 018 KYSYMYS: Nivelreumani lääkityksenä on Trexan 12,5 mg/viikko ja Oxiklorin 300 mg 6x viikossa. Minulla on ollut rytmihäiriöitä ja puristuksen tunnetta rinnassa varsinkin liikuntarasitteisen päivän jälkeisinä päivinä. Ajattelin Oxiklorinilla olevan syytä asiaan ja pidinkin tauon, ja rytmihäiriöt poistuivat. Ovatko tällaiset sivuvaikutukset yleisiä, ja ovatko nämä sydänoireet vaarallisia? Nyt Oxiklorinin annosta pienennettiin (100 mg/pv).
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Hydroksiklorokiini voi vaikuttaa impulssien johtumiseen sydämessä. Tästä aiheutuu joskus rytmihäiriöitä. Yleistä se ei ole ja harvoin vaarallista. Asian voi varmistaa EKG:n avulla. Tarkimmin asian voi selvittää, jos EKG otetaan Oxiklorinin ollessa käytössä ja myös silloin, kun lääke on ollut tauossa vähintään muutaman viikon. Pienennetyn annoksen voi sietää ongelmitta.
Kysymys: 019 KYSYMYS: Sairastan SLE-tautia. Lääkityksenä on prednisolon 10mg/pvä, Oxiklorin 100mgx2, Azamun 50mgx2. Olen käyttänyt Herbalifen painonhallintatuotteita ja vihreää teetä. Veriarvot olleet hyvät. Nyt oli maksa-arvo koholla 79. Lääkäri risti syyksi Herbalifen luonnon tuotteet ja sanoi, ettei mitään luonnon tuotteita saa käyttää. Onko tämä syynä? Olen viime aikoina syönyt 2 antibioottikuuria, kun on tehty hammassaneerausta ja juurihoitoa. Voiko näistä johtua maksa-arvon nousu? Tohdinko enää käyttää luonnon tuotteita?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
On vaikeata arvioida Herbalifen tuotteiden tai antibioottien osuutta maksa-arvoihin, kun niihin voi selvästi herkemmin vaikuttaa Azamun. Satunnainen maksa-arvojen tilapäinen nousu tuskin merkitsee mitään, mutta Azamun on lopetettava, jos arvot eivät normalisoidu. "Luonnon tuotteet" ovat yleensä terveellisiä, mutta eivät Herbalifen valmisteet tai useimmat luontaistuotekauppojen tavarat ole sellaisia. Niiden käyttö on arveluttavaa.
Kysymys: 020 KYSYMYS: Olen 34-v. nainen, jolla on todettu selkärankareuma 10 vuotta sitten. Olen pystynyt elämään hyvin pelkillä kipulääkkeillä. Muutoksia näkyy si-nivelissä sekä nyt varpaiden nivelissä, mutta pääsääntöisesti pärjään hyvin ja liikun paljon. Iriitit uusiutuvat aika ajoin, nyt sain pitkäaikaisemman iriitin, ja tilapäinen näönmenetys toisessa silmässä hätkäytti. En haluaisi viettää aikaani olemalla kipeänä lääkkeistä (Trexan), kun en tunne niitä tarvitsevani. Voiko tämän taudin kanssa selvitä ilman lääkkeiden syöntiä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kipulääkkeet helpottavat liikkumista ja ehkä oloa yleensä, muutoin niistä ei juuri hyötyä ole. Metotreksaattihoidon teho selkärankareumassa on melko huono. Jos sairauden etenemisestä on merkkejä ja etenkin, jos iriitit ovat vakavia, on harkittava biologisten reumalääkkeiden käyttöä. Niiden siedettävyyskin on yleensä kohtalaisen hyvä.
Kysymys: 021 KYSYMYS: Sairastan nivelreumaa, lääkitykseni on Oxiklorin ja Trexan. Haluaisin tietää, onko estettä saada vyöhyketerapiaa, jossa hoito tehdään aromaattisilla öljyillä? Hoidon kontraindikaationa mainitaan mm. solumyrkyt. Entä pitkäaikaisempi altistus näille eteerisille öljyille, jos itse tekisin aromaterapiahoitoja?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Tällaisiin "kokonaisvaltaisiin" hoitoihin liittyy mystiikkaa, jota lääkärin ei ole helppo arvioida. Epäselvää on sekin, mitä tarkoitetaan "solumyrkyllä". Nivelreuman hoito metotreksaatilla (Trexan) ei ole mitään solumyrkkyhoitoa. Eteerisillä öljyillä on varmaankin vaikutuksia hengityselimiin ja ne toimivat ainakin karkotteina, mutta en osaa arvioida, miten jokin reumalääke voisi niihin suhtautua.
Kysymys: 022 KYSYMYS: Minkälaisella aikataululla nivelreumalääkkeistä voi luopua kokonaan, jos koskaan? Nivelreumani on toteamisen jälkeen ollut oireeton n. 4 vuotta. Vuosi sitten lopetettiin Salazopyrin, nyt Oxiklorin, mutta Trexan on jäljellä. Onko taudin uudelleen aktivoituminen miten todennäköistä? Olen 46-v. liikunnallinen nainen, taudin alku oli raju. Labrat ovat kaikki olleet ok.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Täsmällisten ohjeiden laatiminen tällaisessa asiassa on vaikeaa, kun nivelreuma on monimuotoinen ja ennuste on vaikea määrittää. Sairauden rauhoittuessa voidaan osa yhdistelmähoidosta usein lopettaa. Jotakin peruslääkehoitoa yleensä jatketaan sairauden rauhoituttua vähintään vuoden ajan. Kysyjän lääkehoitoa on siis jo purettu. Vaikea alku on ehkä antanut aiheen jatkaa osaa hoidosta, vaikka sairaus on ollut oireeton (remissiossa) yli vuoden. Jos lääkärin mielestä mitään uhkaavia merkkejä ei ole, tuntuisi aivan mahdolliselta lopettaa hoito kokonaan. Aktivoitumisen todennäköisyys on arvioitavissa pieneksi, joskin kysyjä on hieman riskialttiissa iässä. On myös niin, ettei nykyinen hoitokaan anna täyttä varmuutta sairauden pysymisestä inaktiivina.
Kysymys: 023 KYSYMYS: Salazopyrin-lääkitykseni aikana hemoglobiini on laskenut koko ajan. Nyt kolmen kuukauden jälkeen se on 109 (alunperin 130). Kannattaako syödä rautatabletteja?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Sulfasalatsiini (Salazopyrin) voi aiheuttaa joskus anemiaa, jonka laadun lääkäri voi päätellä katsottuaan tarkemmin veriarvoja. Raudanpuute on myös veritutkimuksilla selvitettävissä. Jos sittenkin asia jää epäselväksi, voi kokeilla parin viikon rautatablettikuurin vaikutusta veriarvoihin, mutta yleensä rautatablettien syöminen on reumasairauden kannalta haitaksi.
Kysymys: 024 KYSYMYS: Pystyn vähentämään kortisoniannostani (5mg/ päivä), jos otan tulehduskipulääkkeen samalla kertaa kuin pienemmän annoksen kortisonia: Onko viisasta tehdä näin? Sairastan polymyalgiaa, ja lääkitystä yritetään purkaa.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Juuri tällä tavoin on järkevää pyrkiä vähentämään prednisoloniannosta. Tulehduskipulääkkeen ja kortisonivalmisteen samanaikainen käyttö aiheuttaa kuitenkin mahahaavan riskin, jota on mahdollista välttää suojalääkityksellä.
Kysymys: 025 KYSYMYS: Onko mahdollista siirtyä takaisin Remicade-hoitoon, kun välillä on kokeiltu MabTheraa. Saadaanko enää hyvää vaikutusta? Remicade toimi minusta paremmin.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
TNFalfan salpaajien käyttö rituksimabihoidon jälkeen on mahdollista. Koska rituksimabihoidon vaikutus on verraten hidas, olisi järkevää, ettei infliksimabia anneta ainakaan muutamaan kuukauteen rituksimabihoidon jälkeen. Uusintahoito infliksimabilla on aina aloitettava varovasti, mutta hoitotulos voi olla yhtä hyvä kuin aiemminkin.
Kysymys: 026 KYSYMYS: Olen käyttänyt kortisonia yli kaksi vuotta. Tällä hetkellä 5 mg päivässä. Luuntiheysmittauksissa ei ole todettu osteoporoosia, mutta rajoilla ollaan. Onko tarpeen aloittaa osteoporoosilääkitys? Olen 60-v. nainen ja sairastan polymyalgiaa.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Riski osteoporoosin pahenemiseen on olemassa. Koska prednisoloniannos on vain 5 mg eikä selvää osteoporoosia ole todettu, periaatteessa riittää seurannan ohella kalsiumin ja D-vitamiinin tarpeesta huolehtiminen. Jos riskiä lisäävät esimerkiksi alhainen paino, liikuntavaikeudet ja tupakointi, voi kortisonilääkityksen jatkuessa bisfosfonaattihoito tulla kyseeseen.
Kysymys: 027 KYSYMYS: Olen 46-vuotias ja sairastanut lapsesta lähtien nivelreumaa. Oikea ranne on sellaisessa kunnossa, että lääkärini ehdotti jäykistysleikkausta. Minua arveluttaa, koska harrastan monipuolisesti liikuntaa, hiihtoa, bodypumppia, sauvakävelyä ym. Miten harrastusteni käy? Vaikka kipu häviäisi, pystyykö ranteella kuitenkin harrastuksia jatkamaan?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Liikuntaa harrastavalle sekä raskaita töitä tekevälle ranteen jäykistysleikkaus on hyvä ratkaisu vaurioituneen ja kivuliaan ranteen hoitona. Mainitut harrastukset sujuvat todennäköisesti jäykistyksen jälkeen helpommin kuin ennen. Joitakin esim. kuntosaliharrasteita, joissa taipuva ranne on välttämätön, joutuu korvaamaan muulla, mutta tuskin ne ovat sujuneet kivuliaalla ranteellakaan.
Kysymys: 028 KYSYMYS: Onko kortisonin käytön aikana suositeltavaa käyttää osteoporoosilääkitystä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Glukokortikoideja (kortisonivalmisteita) käytettäessä on aina syytä kiinnittää huomiota osteoporoosin riskiin. Lääkitystä siihen on monenlaista, ja valintaan vaikuttavat kortisoniannokset, reumasairaus, sukupuoli ym. Usein riittää huolehtiminen kalsiumin ja D-vitamiinin saannista. Jos kyse on pitkäaikaisesta kortisonilääkityksestä yli 40-vuotiaalla naisella, olisi useimmiten parasta tehdä luuntiheysmittaus ja miettiä lääkitystä sen perusteella.
Kysymys: 029 KYSYMYS: Olen 23 v. nainen, sairastuin 6-vuotiaana lastenreumaan. Pienempänä oli kipuja ja söin lääkkeitä, mm. Trexan, Naprometin ja Salazopyrin. Jätin pois lääkkeet lukion alussa ja muutin ruokavalioni. Syön kasvisruokaa, kalaa ja maitoa, en lihaa. Säryt loppuivat, lääkärin mukaan minulla on ns. rauhallinen vaihe. Voiko siitä olla haittaa, että ei syö lääkkeitä? Vaikuttavatko lääkkeet ennaltaehkäisevästi?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Lastenreuma rauhoittuu usein pysyvästi. Vain silloin, kun on kokemusta herkästi uusiutuvasta sairaudesta, kannattaa jonkinlainen ennaltaehkäisevä hoito. Säryt eivät ole hyvä sairauden mittari, vaan varsinaiset löydökset nivelissä, laboratoriokokeissa ym. Ruokavalionne vaikuttaa asianmukaiselta, vaikka sen vaikutus sairauden kulkuun on epävarma.
Kysymys: 030 KYSYMYS: Nivelreuma on ollut jo 30 vuotta. Viime vuosina ovat vaivanneet lähes pelkästään olkapäiden ja lonkkien ulkosyrjillä olevat bursat. Näitä jänteen ja lihaksen kiinnityskohtia on hoidettu paikallisilla kortisonipiikeillä. Tulehdusarvot ovat alle 10 ja lääkityksenä Salazopyrin. Miten bursat saisi pysymään rauhallisina ja tuhoavatko kortisonipiikit ajan oloon jänteitä? Onko bursiittien kanssa muuta huomioitavaa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Onkohan selvää, mistä todella on kysymys? Kysyjä puhuu myös lihaksen ja jänteen kiinnityskohdista, mikä on vähän eri asia kuin bursa. Jos esim. magneettitutkimus osoittaa selkeän bursaongelman, voisi ajatella kirurgistakin hoitoa. Salazopyrin on ehkä tehoton, joten lääkkeen vaihto voi tulla kyseeseen. Usein on kuitenkin pakko tyytyä paikallishoitoihin, jollaisina kannattaa kokeilla myös apteekista saatavia reumageelejä ja fysioterapian menetelmiä. Kortisonipistokset asianmukaisesti annettuina tuskin mitään tuhoa tekevät.
Kysymys: 031 KYSYMYS: Käytän vaikeahoitoisen nivelreumani hoitoon adalimumabia (Humira). Olen menossa lonkan tekonivelleikkaukseen keväällä. Kuinka aikaisin ennen leikkausta Humira on lopettava? Entä kipulääkitys? Voinko ottaa mitään kipulääkettä ennen leikkausta?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Lääkkeiden lopettamisesta on näillä sivuilla Aapisessa ohjeet jokaisen lääkkeen kohdalla. Joskus voi olla tarpeen kysyä yksilöllisiä ohjeita. Kipulääkkeitä voi käyttää tavalliseen tapaan, mutta leikkausta edeltävänä päivänä on hyvä tarkistaa asia. Muutenkin tästä varmasti huolehditaan.
Kysymys: 032 KYSYMYS: Miksi elävien rokotteiden käyttö on kielletty metotreksaattilääkityksen yhteydessä? Mitä seurauksia on, jos käytetään elävää rokotetta? Olen matkustamassa keltakuumealueelle ja saanut keltakuume- ja MPR-rokotteet. Lääkityksenä on Trexan 10 mg/vko + foolihappo. Reuma on rauhallisessa vaiheessa. Terveydenhoitajan kanssa asia tuli esiin vasta, kun rokotteet oli jo pistetty.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
On aika vastuutonta antaa rokote selvittämättä, onko joitakin vasta-aiheita. Keltakuumerokotteessa on heikennettyjä keltakuumeviruksia, jotka voivat aiheuttaa keltakuumeen tapaisen sairauden, jos elimistön puolustusmekanismit eivät ole kunnossa. MPR-rokotteen osalta ongelmat voivat olla samantapaisia. Trexan-annos on toisaalta niin pieni, että mitään riskejä tuskin on. Muutenkin tämän lääkkeen vaikutus on sellainen, että suositukset on annettu lähinnä varmuuden vuoksi. Silti niitä on hyvä noudattaa.
Kysymys: 033 KYSYMYS: Kalaöljyä suositellaan reumapotilaille, mutta ei jättihelokkiöljyä, minkä takia? Onko jättihelokkiöljystä haittaa? Itse olen syönyt kalaöljyä ja jättihelokkiöljyä, nyt maksa-arvot (ASAT) olivat nousseet, voiko tämä johtua kalaöljystä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kalaöljy voi vähentää tulehdusta ja nivelkipua, mutta helokkiöljyn vaikutus on arvaamaton. Sekä teoriassa että tutkimusten mukaan helokkiöljy voi joissakin tapauksissa pahentaa niveloireita. Helokkiöljyä ei pidetä muutenkaan terveyttä edistävänä, mutta tuskin se kuitenkaan vaikuttaa maksan toimintaan.
Kysymys: 034 KYSYMYS: Kolmeen niveleen pistettiin yhteensä 4 ml kortisonia. Montaako Prednisolon 5 mg tablettia se vastaa? Mielelläni näkisin myös laskukaavan, jonka avulla millilitrat muutetaan milligrammoiksi.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Niveleen pistettäviä kortisonivalmisteita on useita, ja niiden pitoisuudet vaihtelevat. Mitään yleistä laskukaavaa ei siis voi esittää. Käytetyimpiä valmisteita on Solomet, jota 4 ml:n annos vastaa 200 mg prednisolonia. Näin suurta annosta ei mielestäni pitäisi koskaan kerralla potilaan niveliin pistää.
Kysymys: 035 KYSYMYS: Sain kultapistoshoitoa lastenreuman hoitoon vuosina 1980-1987. Minulla todettiin vuonna 2006 kohonneita asat- ja alat-arvoja (yli 170). En käytä alkoholia enkä muita kuin verenpainelääkkeitä. Olen ylipainoinen. Voiko kultalääkitys nostaa maksa-arvoja? Ultraäänessä on todettu hieman rasvoittunut maksa. Olen kuullut, että kultahoidosta on luovuttu mm. kullan aiheuttamien maksavaurioiden vuoksi. Onko kultahoito vaurioittanut maksaani?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Pelkästään mm. ylipainoon liittyvästä rasvamaksasta lienee kysymys. Maksan kannalta kultahoito on kaikkein turvallisimpia reumalääkkeitä, edes maksa-arvojen seurantaa ei pidetä tarpeellisena kuten muilla reumalääkkeillä. Kultahoito on vähentynyt lähinnä muiden lääkevaihtoehtojen myötä.
Kysymys: 036 KYSYMYS: Kuinka monia vuosia peräkkäin voi metotreksaattilääkitystä jatkaa annostasolla 20-22.5 mg s.c. yhdistettynä Oxiklorin-lääkitykseen spondylartropatian hoidossa? Onko olemassa jonkinlainen yleisesti käytössä oleva hoitoaikayläraja lääkkeen mahd. haittavaikutusten vuoksi?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Mitään aikarajoitusta ei metotreksaattihoidossa ole, monet ovat saaneet hoitoa yli 20 vuotta. Kysyjän käyttämä annos on melko suuri, joten jo tästä syystä voisi suunnitella muuta hoitoa. Lisäksi spondylartropatia on useimmiten itsestäänkin rauhoittuva sairaus ja siinä metotreksaatin teho saattaa olla heikko. Hoitoon voi siis olla aihetta suhtautua kriittisesti.
Kysymys: 037 KYSYMYS: Olen 47-v. nainen ja sairastanut nivelreumaa 20 vuotta. Tauti on ollut kivuton ja esim. lasko ja CRP alhaiset. Silti tuhoja on vuosien varrella tullut - lonkissa ja olkapäissä tekonivelet. Lääkityksenä on vuosia ollut Trexan ja nyt myös Oxiklorin ja kortisoni. Reumatologini on aloittamassa Enbrel-lääkityksen, mutta toinen reumatologi on sitä mieltä, että se on minulle myöhäistä. Tuhoja kuitenkin tulee, esim. polvissa selvät muutokset, vaikka eivät vaivaa. Päätös tehtävä itse, mutta mikä nyt on järkevää?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Päätös on vaikea, mutta luultavaa on, ettei biologisesta lääkehoidosta tällaisessa tilanteessa ole paljon hyötyä. Jos polvissa on jo muutoksia, ei lääkehoito todennäköisesti vaikuta niiden etenemiseen. Tiedetään, että jo pelkästään normaali CRP merkitsee biologisen hoidon suhteellisen heikkoa tehoa. Jos nivelissä on selviä jatkuvan tulehduksen merkkejä ja voidaan röntgenkuvista nähdä, että nimenomaan tulehduksen aiheuttamia uusia muutoksia viime vuosina on kehittynyt, kannattaa ehkä kuitenkin biologista lääkettä harkita.
Kysymys: 038 KYSYMYS: Onko olemassa tutkimuksia eri kortisoniannosten haittavaikutuksista? Sairastan polymyalgia rheumaticaa ja yritän pitää annoksen mahdollisimman alhaisena sivuvaikutusten pelossa. Kivut palaavat heti, jos yritän selvitä 7.5 mg annoksella, mutta pysyvät siedettävinä 10 mg annoksella. Kannattaako sinnitellä kivun kanssa vai onko aivan sama, syönkö 7.5 vai esim. 12.5 mg, jolloin olen täysin kivuton?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Tiedetään melko hyvin, että prednisolonin haittavaikutukset lisääntyvät etenkin ylitettäessä jatkuvasti 7,5 mg päivässä. Riskit ovat yksilölliset ja moni sietää pitkiä aikoja esim. 12,5 mg päivässä. Polymyalgiassa on tarkkailtava myös veriarvoja. Jos ne ovat hyvät, voisi ajatella kipuhoitona myös tulehduskipulääkkeitä. Kovin ankara sinnittely pienellä kortisoniannoksella voi kostautua huonona yleiskuntona ja sairauden jatkumisena pitempään, joten haittansa on sellaisestakin.
Kysymys: 039 KYSYMYS: Onko apua valekihdin hoidossa, jos noudattaa kihtipotilaan ruokavaliota?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ei ole apua. Kihtipotilaalle tarkoitettua ruokavaliota ei kannata noudattaa missään muussa reumasairaudessa.
Kysymys: 040 KYSYMYS: Minulla todettiin v. 2003 nivelreuma, joka lääkityksellä saatiin kuriin. Käytössä on kortisoni, Salazopyrin, Oxiklorin ja Trexan. Lääkäri sanoi, että lääkkeitä on liikaa, kun olen oireeton. Sormien rystyset kipeytyivät 3 viikon jälkeen, kun kortisonia vähennettiin ja Oxiklorin lopetettiin. Eikö tuota lääkekuormaa voisi vähentää esim. Salazopyrinistä, jos kortisonin vähennys ei onnistu? Tuntuu kauhealta syödä noin paljon lääkkeitä, vaikka tauti on ollut oireeton jo yli vuoden.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ehkä nivelreuma ei olekaan aivan sammunut, kun kortisonia ei voi vähentää. Periaatteessa kortisonista pitäisi ensin päästä eroon, mutta onkohan vähennys tapahtunut varovasti esim. nettisivuillamme olevia ohjeita noudattaen. Usein kortisonin lopetus kestää jopa yli puoli vuotta. Muun lääkityksen vähentämisessä on myös oltava varovainen, helpointa on lopettaa Salazopyrin, jonka tosiaan voi heti keskeyttää. Trexanin kohdalla on parasta vähitellen pienentää annosta esim. kerran kuukaudessa. Lääkkeitä vähentäessä on niveltulehdusta ja vastaavia veriarvoja (CRP) tarkasti seurattava.
Kysymys: 041 KYSYMYS: Montako kortisonipiikkiä voi kerrallaan ottaa niveliin, jos imettää ja kuinka usein? Onko se täysin vaaratonta lapselle? Voiko kortisonia syödä jos imettää, jos voi niin kuinka paljon? Entä hydroksiklorokiini, onko se turvallinen lääke imetyksen aikana?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kortisonipistosten määrä ei ratkaise, vaan pistetty kortisonimäärä. Turvallisesti voi ottaa esimerkiksi 1,5 ml kortisonivalmistetta pari kertaa kuukaudessa. Imetys ei ole ongelma tavanomaisia kortisoniannoksia (esim. alle 15 mg prednisolonia päivässä) käytettäessä. Myös Oxiklorinia voi imetyksen aikana käyttää.
Kysymys: 042 KYSYMYS: Voisiko Prednisolon 5 mg-tabletit vaihtaa hydrokortisoniin 20 mg ja ottaa useamman kertaa päivässä sitä? Olisiko vaikutus sama? Miksi reumaa sairastavilla määrätään melkein aina prednisolonia tai prednisonia?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Reumasairauksissa käytetään mieluimmin synteettisiä glukokortikoideja, joiden vaikutus tulehdukseen on suhteellisesti parempi kuin muiden kortisonivalmisteiden. Prednisoloni ja prednisoni ovat nykyisin käytössä olevista valmisteista hyvin sopivia ja hinnaltaankin edullisia. Niiden käytössä haittavaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Hydrokortisoni on monessa suhteessa epäedullisempi, joten siihen ei pidä siirtyä.
Kysymys: 043 KYSYMYS: Olisiko lääkärin syytä ehdottaa parin pikkunivelen tulehduksen hoitamiseen alussa ruokavalioremonttia eikä suoraan esim. Salazopyriniä ja Prednisolonia? Luin mahdollisista ruokavaliovaikutuksista niveltulehduksiin netistä, kun olen jo aloittanut lääkkeet. Jatkanko lääkkeitä kiltisti ja lopetan murehtimisen, vai pitäisikö lääkitysintoiselle lääkärille yrittää puhua halukkuudesta vaihtoehtojen kokeilemiseen?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Alkavassa kroonisessa niveltulehduksessa tuskin kukaan lääkäri on liian lääkitysintoinen. Vaikka diagnoosi ei olisikaan aivan selvä, on lääkehoidon aloittaminen usein perusteltua, koska alkuvaiheessa lääkkeet tehoavat parhaiten. Mikään "vaihtoehtoinen" hoito ei takaa parantumista. Ruokavaliolla voi joskus olla merkitystä oireiden lievittämisessä, mutta ravitsemuksen varaan ei reumasairauden hoitoa voi jättää.
Kysymys: 044 KYSYMYS: Miten akupunktuuri sopii reuman hoitoon? Onko estettä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Mitään erityisiä esteitä akupunktuurin käytön suhteen ei ole, ellei sillä yritetä korvata varsinaista vaikuttavaa hoitoa. Ristiriitaista tietoa on siitä, lievittääkö akupunktuuri esimerkiksi hartiakivun, fibromyalgian tai polven nivelrikon aiheuttamia vaivoja paremmin kuin jokin aivan lumehoidoksi katsottava. Nivelreumassa tuskin on mitään vaikutuksia odotettavissa.
Kysymys: 045 KYSYMYS: Olen 37-v. nainen. Minulla todettiin seronegatiivinen nivelreuma v. 2002. Vuosi sitten aloitettiin Trexan 17,5 mg/vko. Parin kuukauden ajan ALAT-arvo on ollut nousussa. Lääkitys keskeytettiin. Kuinka todennäköisesti olen saanut pysyvän maksan toimintahäiriön? Lääkäri ehdotti Aravaa seuraavaksi, kun ALAT on viitearvojen rajoissa. Onkohan se ihan ok, kun nyt jo hoito koettelee maksa-arvoja?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Pysyvä maksavaurio on tällaisessa tilanteessa erittäin harvinainen. Kuten metotreksaatti voi leflunomidi (Arava) nostaa ALAT-lukemia, mutta kyse on kuitenkin aivan eri lääkkeestä, joten Aravaa voi kokeilla. Tietenkin tavallista huolellisempi seuranta ainakin ensimmäisinä kuukausina on paikallaan.
Kysymys: 046 KYSYMYS: Olen käyttänyt Sandimmunia nyt pian kaksi kuukautta, ainakin viides lääkekokeilu. Nyt taas uudet nivelet oireilevat entisten lisäksi. Myös normaalisti alhainen verenpaineeni on noussut. Eikö lääkityksen, mikäli se "purisi", tulisi jo tässä vaiheessa pitää ainakin tähän asti terveet nivelet oireettomina? Kauanko vielä on odotettava vaikutuksen alkamista?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Syklosporiinin vaikutusta on usein odotettava yli kaksi kuukautta. Toisaalta on valitettavasti niin, että ellei jokin aiempi nivelreuman lääke ole tehonnut, ei kovin helposti muukaan vastaava hoito ainakaan yksittäisenä auta. Kokemusten mukaan tällaisissa tapauksissa on melko herkästi siirryttävä uusiin biologisiin lääkkeisiin, jotka yleensä tehoavat.
Kysymys: 047 KYSYMYS: Poikani selkärankareuma rauhoittui hyvin Humira-lääkityksellä. CRP ja La ovat olleet vakaat lääkityksen aloittamisen jälkeen. Rinnalle jätettiin Trexan 10 mg kerran viikossa "vasta-ainemuodostusta estämään". Nyt kuitenkin ALAT-arvo on noussut 9-28 tasolta 60:een lyhyellä aikaa. Onkohan kokemusta pelkän Humiran käytöstä ilman muita antireumaatteja?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Tämä on normaali menettely, mutta adalimumabin rinnalla ei metotreksaatti ole välttämätön. Pelkkä adalimumabi on useimmiten riittävä selkärankareumassa. Vasta-aineita adalimumabille harvoin kehittyy, mutta metotreksaatti lisää hoitotehoa. Tuo ALAT-arvo ei ole huolestuttava, joten voisi laskea metotreksaatin 7,5 mg:aan ja katsoa tilannetta sen jälkeen. Joka tapauksessa ennen pitkää voisi metotreksaatin jättää poiskin, jos sairaus edelleen on rauhallinen.
Kysymys: 048 KYSYMYS: Olen juuri aloittanut Trexan-hoidon, minulla on selkärankareuma. Käyn 3 kertaa viikossa kuntosalilla, miten lääkehoito vaikuttaa harjoittelun jaksamiseen? Pelottaa sivuvaikutukset. Pysähtyykö lihasten kehitys?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Lääkkeitä annetaan siksi, että sairauden kanssa voisi elää normaalisti. Nyt on hyvä mahdollisuus lisätä kuntoilua, lihaksetkin kehittyvät paremmin kuin ilman lääkitystä. Lääkkeillä voi silti olla haittavaikutuksiakin, niistä on syytä ottaa selvää.
Kysymys: 049 KYSYMYS: Olen sairastanut nivelreumaa yli 10 vuotta. Oikeassa kädessäni on ollut yhtä kauan kyynärpäässä noin 30 asteen ojennusvajaus. Noin 6 kk sitten huomasin vasemmassa kädessäni samanlaisen ojennusvajauksen. Siihen laitettiin kortisonipistos, mutta pistos ei asiaa auttanut. Onko mitään keinoa saada kädet vielä suoristettua?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Useita vuosia ollut ojennusvajaus ei ole luultavasti korjattavissa muulla kuin tekonivelellä, jota tuskin kannattaa ajatella, jos kyynärnivel muuten toimii kohtalaisesti. Puolen vuoden jälkeen ojennusvajaus yleensä korjaantuu pistoksella, joten kannattaa yrittää uudelleen ja harjoittaa kyynärniveltä ahkerasti sen jälkeen. Ellei tilanne parane, on niveleen ehkä kuitenkin tullut pysyviä muutoksia. Asia varmistuu röntgenkuvauksella.
Kysymys: 050 KYSYMYS: Olen 46-v. nainen, jolla on kolme vuotta sitten diagnosoitu seronegatiivinen oligoartriitti eli ei siis selvää reumaa ja suurimpana epäilynä nivelpsoriaasi. Olen syönyt Trexania 15 mg/viikko ja lääkitys on auttanut niin, etten mitään kipulääkkeitä ole tarvinnut. Lääkärin ohjeiden mukaan voisin lääkityksen lopettaa, mutta minua pelottaa, että kivut palaavat. Miten kauan lääkettä pitäisi syödä ja käykö yleensä niin, että oireet palaavat lääkityksen lopettamisen jälkeen?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Lääkitys perustuu kokemuksiin sairauden kulusta, syntyneiden nivelmuutosten määrään ja tarkkoihin havaintoihin tulehduksen merkeistä. Kivun määrä ei ole aina hyvä mittari. Kun lääketieteellisesti katsottuna "selvä reuma" on kyseessä kuten tässä tapauksessa, hoito on melko pitkäaikaista. Jos tilanne on ollut rauhallinen ainakin yli puoli vuotta, metotreksaattia voi hiljalleen vähentää. Ellei mitään pahenemista ole tapahtunut, kun annos on ollut vain 7,5 mg viikossa, hoitoa voi harkita lopetettavaksi. Tilanteen kehitystä myöhemmin on usein vaikea ennustaa.
Kysymys: 051 KYSYMYS: Sairastan sidekudosreumaa ja hemoglobiini oli 108, pitääkö aloittaa automaattisesti rautalääkitys? Terveyskeskuslääkärin mielestä pitää. Aikaisemmin, kun on ollut sama tilanne, katsottiin reumapolilla jollain kokeella, että onko rautavarat huonot. Silloin sanottiin, ettei raudan syönti auta, koska rautavarat olivat kunnossa.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
En tiedä, mikä on "sidekudosreuma", mutta yleensä reumasairauksissa anemian syy ei ole raudanpuute. Anemian aiheuttaa itse reumasairaus, jonka hoitoa on ehkä mietittävä. Rauta on tulehduksen tarvitsema hivenaine, ja sen nauttiminen pahentaa tulehdusoireita. Etenkin nivelreuma tai kihti voi selvästi pahentua rautalääkityksestä.
Kysymys: 052 KYSYMYS: Mitä eroa on biologisilla lääkkeillä ja "tavallisilla" lääkkeillä (esim. Salazopyrin)?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ero on potilaan kannalta vähäinen, ja tavalliset lääkkeet voivat vaikuttaa ihmiseen aivan samalla tavalla. Kyse on valmistustavan erosta. Lainaan professori Paakkarin tekstiä: ”Biologinen lääke” tarkoittaa valmistetta, jonka elävät solut ovat tuottaneet. Näiden lääkkeiden löytymisen myötä lääkekehitys on astumassa uuteen aikakauteen, missä perinteisten kemiallisten lääkkeiden rajat on saavutettu ja elävissä soluissa tuotetaan uusia, immunologisesti aktiiveja lääkkeitä. Näin synteettisen kemian valtakauden jälkeen lääkkeiden kehitys on palaamassa juurilleen käyttämään elävien organismien tuottamia lääkkeitä. Eläviä soluja tarvitaan tuottamaan proteiineja, jotka ovat liian monimutkaisia klassisen kemiallisen prosessin avulla valmistettaviksi. Vaikka molemmat tulevat luonnosta, rohdosten ja uusien biologisten lääkkeiden välillä on selvä ero: uudet lääkkeet ovat immuunijärjestelmän avulla räätälöityjä tuotteita.
Kysymys: 053 KYSYMYS: Onko vaihtoehtoa Trexanille? En ole voinut aloittaa sitä, koska suun limakalvoissa on tulehduksia rikkinäisistä hampaista. Voiko kustannuksia hammashoitoon hakea mistään? Myös sivuvaikutukset pelottavat.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Suun ja hampaiden tulehdukset on joka tapauksessa nivelreumapotilaalla hoidettava hyvin. Jos hampaat hoidattaa yksityisesti, Kela korvaa osaksi hammashoidon kustannuksia, joista ei mitään lisäkorvauksia ole mahdollista hakea. Metotreksaatti on parhaiten siedettyjä reumalääkkeitä. Lähes kaikki muutkin lääkkeet edellyttävät, että hampaat hoidetaan.
Kysymys: 054 KYSYMYS: Olen syönyt pari vuotta Salazopyriniä ja kortisonia, ja nyt 1,5 vuotta myös Trexania ja Oxiklorinia. Olen täysin oireeton ja veriarvot on normaalit. Harrastan hölkkää n. 3 kertaa viikossa. Voisinko osallistua maratonille näin kovan lääkityksen kanssa vai voiko siitä olla jotain kohtalokkaita seurauksia?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Vähän tuo lääkitys aivan oireettomalla ihmetyttää. Ei lääkitys estä maratonia vaan ehkä sairaus. Lääkärin pitäisi arvioida, onko reumasairaus esteenä maratonille.
Kysymys: 055 KYSYMYS: Olen 39-v. nainen, SLE 10 vuotta. Lääkitykseni on kortisoni ja Sandimmun. Voinko ottaa tatuointeja? Reagoiko iho Sandimmun-lääkitykseen? Ainakin hammaslääkärini oli kiinnostunut Sandimmun-lääkityksestä porauksen yhteydessä.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Jos SLE-tautiin liittyy iho-oireita, en pitäisi tatuointeja hyvänä asiana. Lääkitys tuskin on ongelma tatuointien suhteen. Periaatteessa syklosporiini (Sandimmun) lievittää iho-oireitakin SLE:ssä. Hammaslääkärin on syytä olla kiinnostunut syklosporiinista, joka voi aiheuttaa ikenien liikakasvua sekä antaa aiheen hoitaa hammasperäisetkin tulehdukset hyvin.
Kysymys: 056 KYSYMYS: Olen 26-v. nainen ja minulla todettiin seropositiivinen nivelreuma 2/2006. Lääkkeenä Salazopyrin 500mg 2+2 tabl. Verikokeet olleet ok, ja niveloireetkin hiukan helpottaneet. Pissa on muuttunut lääkkeiden jälkeen: aluksi se oli kirkkaan keltaista, mutta nyt muuttunut lähes ruskeaksi ja sameaksi. Onko tällainen normaalia vai pitäisikö minun ottaa lääkäriin yhteyttä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Onkohan tullut juotua nestettä tarpeeksi - ellei, virtsa on sulfasalatsiinihoidon aikana usein voimakkaan väristä. Niukka juominen voi aiheuttaa rasitetta munuaisillekin. Jos parin viikon välein otetut ohjeiden mukaiset virtsakokeet ovat olleet normaalit, tuskin on aihetta huoleen.
Kysymys: 057 KYSYMYS: Voiko Apurin-kuurin aloittaa, vaikka kihti on akuutissa vaiheessa? Kannattaako Apurinin kanssa syödä Buranaa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Allopurinolin aloittaminen kihdin tulehdusvaiheessa ei ole suositeltavaa. Hoidollahan ei yleensä ole kiire. Allopurinoli kuuluu kihdin hoitoon vasta sitten, kun elämäntavoilla ja ruokavaliolla ei ole päästy tulokseen. "Kuurina" ei allopurinolia saa käyttää, vaan jos aloittaminen katsotaan tarpeelliseksi, hoito kestää yleensä vuosia. Buranaa voi käyttää kihdin oireiden hoitona myös Apurin-lääkityksen aikana.
Kysymys: 058 KYSYMYS: 5-v. tytöllämme on todettu lastenreuma vuosi sitten, lääkkeenä mm. Trexan ja Enbrel. Oireet ovat lievittyneet lääkkeiden vaikutuksesta. Nyt kuitenkin meille heitettiin kysymys, miksemme kokeile vyöhyketerapiaa ja ruokavaliota hoitomuotona? (kysymyksen teki lapsen jumppari!). Mietityttää, olisiko noista apua ja voiko ylipäänsä vyöhyketerapiaa ottaa, jos on tulehtuneita niveliä? Lapsen terveydestä kun on kyse, tekisimme kaikkemme sen eteen. Voiko lääkitystä pitää yllä, vaikka saisi vyöhyketerapiaa? Kaikki uudet "niksit" reuman hoidossa ovat tervetulleita!
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
"Uudet niksit" ovat varmasti tervetulleita, mutta esimerkiksi tuhansia vuosia vanha vyöhyketerapia tuskin on sellainen. Sillä on yhtymäkohtia mm. akupunktuuriin. Erään löytämäni mainoksen mukaan "vyöhyketerapia on keho- ja tunneterapia, jossa ihminen nähdään ajattelun, tunteiden ja kehon ykseytenä". Jo tästä voi päätellä, että kyse on uskomushoidosta, jolla ei mitään suoria hoidollisia vaikutuksia ole. Uskomushoidot ovat joillekin hyödyksi, mutta lasten hoitaminen sellaisilla on hyvin arveluttavaa, koska lapsi ei ole hoitoa itse valinnut. Vyöhyketerapia ei lääkkeiden käyttöä estä eikä siitä ehkä muutoinkaan erityisiä haittoja ole. Tämä on sanottava varauksin, sillä vyöhyketerapiaa annetaan kovin monenlaisin tavoin. Ravitsemukseen on reumalapsen kohdalla syytä kiinnittää huomiota, mutta on syytä pysyä visusti erossa kaikenlaisista "reumadieeteistä". Oikeasta ravitsemuksesta on ohjeita mm. nettisivuillamme.
Kysymys: 059 KYSYMYS: Syön Oxiklorin 300mg/pvä ja lääkitykseeni lisättiin Salazopyrin EN 500mg 2 tablettia/pvä. Luin, ettei tuosta sulfasalatsiinista noin pienellä annoksella ole edes apua? Reumatologini ei määrännyt minulle verikokeita kuin vasta puolen vuoden päähän kontrollin yhteyteen, vaikka veriarvoja pitäisi seurata. Johtuneeko pieni annos imetyksestä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Sulfasalatsiini on hyvä aloittaa pienellä annoksella, mutta viimeistään kuukauden kuluttua olisi annos nostettava 4 tablettiin, ellei sivuvaikutuksia ole. Imetys ei asiaan vaikuta. Ellei verikokeita oteta ohjeiden mukaisesti, lääkitystä ei saa jatkaa, sillä vaaralliset verimuutokset ovat mahdollisia.
Kysymys: 060 KYSYMYS: Aloitan pian Arava-lääkitystä. Tietoa olen siitä saanut, mutta mieleen jäi kysymys. Alkoholinkäyttö lääkityksen aikana ei ole suotavaa. Entäs jos joskus haluaisi juoda lasin tai kaksi viiniä hyvän ruuan juhlistamiseksi? Tuleeko heti jotain ikävää sivuoiretta?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ei satunnainen alkoholin nauttiminen leflunomidia käytettäessä mitään erityistä aiheuta. Aravaan kuitenkin liittyy metotreksaatin tavoin maksavaurion riski, joka todennäköisesti huomattavasti kasvaa, jos alkoholin käyttö on edes kohtalaisen säännöllistä. Varsinkin naisilla alkoholi vaurioittaa herkästi maksaa. Kun maksan toimintakokeissa (ASAT, ALAT) tulee melko usein muutoksia Aravan käytön yhteydessä, on syytä huolehtia, ettei ole pienintäkään epäilyä siitä, että maksa rasittuu alkoholista.
Kysymys: 061 KYSYMYS: Puolisoni sairastaa kihtiä. Lääkkeenä Apurin 300 mg ja tarvittaessa Indometin 50 mg. Onko Apurin-tabletti parempi ottaa kerralla vai jakaa päiväannos kahteen: aamiaisen ja päivällisen yhteyteen klo 6.00 ja 18.00. Lisäksi ihmettelen näkemiäni rajoituksia seuraavien ruoka-aineiden osalta: parsa, sienet, ravut ja mäti. Apteekista saadun "Kihti"-vihkosen mukaan ko. ruoka-aineiden puriiniainepitoisuus ei ole korkea. Onko julkaistu mitään uudempaa luetteloa/ohjekirjaa koskien kihtipotilaan ruokavaliota?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Allopurinoli (Apurin) on hyvin pitkävaikutteinen, joten periaatteessa riittää annostelu muutamana päivänä viikossa. 300 mg/vrk on kuitenkin aika iso annos, joten se on parasta ottaa kerran päivässä. Myöhemmin ehkä riittää 300 mg joka toinen päivä. Apteekista saamanne ohje on varmaankin hyvin ajan tasalla. Asian voi tarkistaa nettisivuiltamme, mistä löytyy tarkka ruokavalio-ohje.
Kysymys: 062 KYSYMYS: Minulla on todettu polymyalgia ja lääkityksenä kortisoni. Onko tarpeen käyttää suojaavaa vatsalääkitystä ja onko sitä turvallista käyttää?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ellei tulehduskipulääkkeitä ole samanaikaisesti käytössä, on suojalääkitys tarpeeton. Nämä suojavalmisteet ovat turvallisia, ja vatsavaivojen ilmaantuessa niitä voi tarvita. Turhaan kalliita lääkkeitä ei kannata käyttää.
Kysymys: 063 KYSYMYS: Miten reuma tulisi ottaa huomioon hieronnassa? Voiko reuma olla kontraindikaatio hieronnalle?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Vastaus on vaikea, kun en tiedä, mitä kysyjä "reumalla" tarkoittaa. Hyvin moniin reumavaivoihin hieronta on jopa parhaita hoitokeinoja, kun lihakset lämpenevät ja rentoutuvat. Myös esimerkiksi nivelreumassa kipeytyneiden ja jännittyneiden lihasten hieronta voi olla edullista. Ehdottomia esteitä hieronnalle on harvoin, mutta niveliä ei pidä hieroa varsinkaan silloin, kun ne ovat tulehtuneita. Sidekudostauteihin, joskus nivelreumaankin, voi liittyä lihastulehdusta. Silloin ei lihaksia saa hieroa.
Kysymys: 064 KYSYMYS: Metotreksaatin kanssahan ei saa käyttää pitkävaikutteisia kipulääkkeitä. Lääkäri kuitenkin määräsi minulle Arcoxian (90 mg päivässä) kivun hoitoon, vaikka käytän metotreksaattia 20 mg/vk. Voinko ottaa Arcoxian metotreksaattipäivänäkin? Vai otanko metotreksaattipäivänä ja sitä seuraavana päivänä lyhytvaikutteista kipulääkettä, esim. Buranaa? Trexanin lisäksi lääkityksenä Salazopyrin 500mg 2x2.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ei tuo pitkävaikutteisten tulehduskipulääkkeiden käyttö metotreksaatin kanssa aivan kiellettyä ole. Etorikoksibi (Arcoxia) on toisaalta erityisen pitkävaikutteinen ja käyttämänne annos on melko suuri. Onko lääkäri selittänyt, miksi sitä on käytettävä? Nykyisten ohjeiden mukaan etorikoksibia suositellaan vain lyhytaikaiseen käyttöön havaittujen sydän- ja verisuonitautiriskien vuoksi. Halutessanne voitte käyttää kipulääkitystä ehdottamallanne tavalla. Jos korvaa Arcoxian kokonaan Buranalla, vastaava annos ehkä olisi 600 mg kolme kertaa päivässä.
Kysymys: 065 KYSYMYS: Sairastan selkärankareumaa. Nesteilevää polveani on hoidettu Lederspan-piikeillä jo 15 vuotta keväisin ja syksyisin. Tänä vuonna jo 4 piikkiä. Montako kertaa on suositus pistää enintään samaan niveleen yhden vuoden aikana? Olisiko vaihtoehtoa ainaisille kortisonipiikeille?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Jos polvi on tällä hoidolla pysynyt melko hyvin kunnossa näin kauan, voi vain sanoa, että hoito on ollut hyvä. Ellei muita niveliä tarvitse piikittää, ei tässä toistaiseksi ole mitään suosituksia ylitetty. Jos kuitenkin polvea jatkuvasti joudutaan pistämään parin kuukauden välein, on muitakin hoitomahdollisuuksia mietittävä. Sairauden luonteesta riippuen voi jokin peruslääkehoito tulla kyseeseen. Paikallishoitona voisi kirurginen toimenpide, lähinnä synovektomia, olla hyvinkin järkevä. Siitä on myös se etu, että selviää tarkemmin, mikä polvea oikeastaan vaivaa. Edelleen käytetään polven hoitona joskus myös osmiumhappohoitoa, jota kutsutaan kemialliseksi synovektomiaksi.
Kysymys: 066 KYSYMYS: Kysyn Humirasta. Luin jostakin asiantuntijapalstalta, että nämä biologiset lääkkeet lisäävät syöpäriskiä. Jos näin on, miksi ei lääkärit kerro suoraan tällaisesta?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Eiköhän lääkäreiltä oleellisen tiedon saa. Etenkin hoitamaton nivelreuma lisää syöpäriskiä, eniten yhteyttä on todettu lymfoomiin. Koska biologisten lääkehoitojen, myös adalimumabin, yhteydessä on ollut lymfoomatapauksia, on katsottu aiheelliseksi mainita tämä asia myös hoitoon mahdollisesti liittyvänä. Todisteita siitä, että hoito lisäisi riskiä, ei ole. Hoito voi vähentääkin riskiä.
Kysymys: 067 KYSYMYS: Onko metotreksaattilääkitys este verenluovutukselle?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
On ehdoton este kuten reumalääkkeet yleensäkin.
Kysymys: 068 KYSYMYS: Olen 26-v. mies ja sairastan nivelreumaa. Syön mm. Prednison 5 mg tabletin joka päivä. Kuinka tarkkaan lääke pitäisi ottaa aamulla, esim. klo 7-9? Toisinaan nukun pidempään ja otan tabletin sitten. Onko tämä haitallista hormonitoiminnan kannalta? Mikä on myöhäisin aika, jolloin tabletti on vielä turvallista / kannattavaa ottaa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Teoriassa prednisoni pitäisi ottaa jo aamuyöllä, mutta tämähän on epäkäytännöllistä. Erään tutkimuksen mukaan ottoajankohdalla ei ole mitään väliä, kunhan lääke otetaan yhtenä päiväannoksena. Jos prednisonia otetaan suuri annos (esim. yli 40 mg päivässä), tarvitaan ehkä kuitenkin erityisohjeita. Joka tapauksessa on sangen yhdentekevää, milloin aamun kuluessa annos otetaan.
Kysymys: 069 KYSYMYS: Lehdistössä on ollut artikkeleita magneettirannekkeiden käytöstä reumaa sairastavien apuna. Onko aiheesta lisätietoja ja mistä rannekkeita saa hankittua?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
British Medical Journal -lehdessä on julkaistu tutkimus, jonka mukaan lonkan tai polven nivelrikkoa sairastaneiden kivut lievittyivät magneettiranneketta käytettäessä. Asia on herättänyt paljon mielenkiintoa puolesta ja vastaan. Jyrkimmissä kannanotoissa on pidetty epäasiallisena julkaista tutkimusta, jonka tuloksissa ei ole mitään järkeä. Hoitomenetelmän pitää perustua johonkin selkeään teoriaan siitä, miten hoito vaikuttaa. Luulisi, että jos magnetismi jotenkin vaikuttaisi kipuun, tuloksia saataisiin selvimmin käyttämällä hyvin tehokkaita magneettikenttiä, mutta tällaisesta ei ole havaintoja. Kipuun toisaalta voidaan vaikuttaa jopa tuhansin erilaisin tavoin ja kaikissa magneeteilla tehdyissä tutkimuksissa on ollut kyse vaikutuksesta elämykseen, jota kutsutaan kivuksi, ei siis mihinkään suoranaiseen sairauteen. Millä tahansa keinolla, johon potilas uskoo, saadaan aikaan selvä kivun lievittyminen ainakin kolmasosassa tapauksista. Magneettiranneketta ei voi pitää vakavasti otettavana hoitovälineenä. Rannekkeita näyttää olevan jatkuvasti ainakin postimyynneissä tarjolla.
Kysymys: 070 KYSYMYS: Olen lukenut, että metotreksaatti (Trexan) saattaa lisätä sydäninfarktin riskiä. Selityksenä on homokysteiinin lisääntyminen aineenvaihdunnallisista syistä. Pitääkö tieto nykytiedon mukaan paikkansa? Lisääkö metotreksaatti tai syklosporiini (Sandimmun) syöpäriskiä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Homokysteiinin nousu on huolestuttavaa sydän- ja verisuonitautien suhteen. Metotreksaatti aiheuttaa tutkimuksen mukaan näitä sairauksia potevilla lievää kuolleisuuden lisääntymistä. Asia on kuitenkin monimutkainen, sillä yleensä metotreksaatti näyttää vähentävän reumapotilaiden sydäntautikuolleisuutta. Tämä selittyy siten, että hyvä reumahoito vähentää nivelreumaan liittyviä sydäntauteja. Samanlainen tilanne voisi olla eräiden syöpätautien suhteen, sillä reumasairaudet lisäävät myös esimerkiksi lymfoomien esiintymistä. Yleinen käsitys joka tapauksessa on, ettei ainakaan reumapotilaiden metotreksaatti- tai syklosporiinihoitoon liity havaittavaa syöpäsairauksien riskiä.
Kysymys: 071 KYSYMYS: 83-vuotiaalta naiselta on Bakerin kysta polvitaipeessa päässyt repeämään. Mitä repeäminen aiheuttaa? Miten sitä tulisi hoitaa? Kuinka kauan paraneminen mahdollisesti kestää?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Polven turvotus pitäisi hoitaa esim. kortisonipistoksella heti, kun kysta polven taakse ilmaantuu. Yleensä hoito on sama myös repeämisen jälkeen. Revetessä nivelneste purkaantuu sääreen, jonne nesteen tulo on pyrittävä lopettamaan antamalla kortisonipistos polveen (ei kystaan). Potilaan on oltava levossa, kunnes säärestä turvotus on hävinnyt. Tämän jälkeenkin on polven rasitusta varottava vähintään usean viikon ajan. Jos polveen pyrkii uudelleen tulemaan turvotusta, on kortisonipistos heti uusittava. Usein valitettavasti turpoilu ja nesteen vuotaminen sääreen jatkuvat, jolloin polven puhdistusleikkaus ja samalla repeämän sulkeminen ovat edessä.
Kysymys: 072 KYSYMYS: Tiedustelisin tärkkelyksettömän ruokavalion koostumusta tai infosivua asiasta. Sairastan rektiivista artriittia, ja ymmärtääkseni ko. dieetti saattaisi lieventää oireitani, jotka vihoittelevat runsaasta lääkityksestä huolimatta. Onko dieetillä tieteellisiä perusteita, vai onko kyseessä ns.vaihtoehtotieto (=huuhaa)?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Tärkkelyksettömän ruokavalion hyöty saattaisi perustua siihen, että tällaista ruokavaliota käyttämällä Klebsiella-bakteerien määrä suolistossa vähenee. Klebsiellan on katsottu voivan olla yhteydessä selkärankareuman aktiivisuuteen. Vaikka muihinkin reumatauteihin, ainakin nivelreumaan, on epäilty yhteyttä, ovat näkökohdat lähinnä teoreettisia. Mikään tutkimus ei ole antanut osoitusta siitä, että tärkkelyksen määrää vähentämällä minkään reumataudin oireet lievittyisivät. Käsitykseni mukaan ainakaan muiden kuin selvää selkärankareumaa sairastavien ei pitäisi kokeilla tällaista varsin hankalaa dieettiä.
Kysymys: 073 KYSYMYS: Minulla on todettu hypermobiliteettisyndrooma muutama vuosi sitten. Sen jälkeen yliliikkuvuus on vain lisääntynyt, ja vaivan kanssa on yhä vaikeampi tulla toimeen. Mahtaako moiseen vaivaan tepsiä mitkään luontaistuotteet? Nivelille tarkoitetuissa luontaistuotteissa lukee useimmiten, että notkistaa niveliä. Se ei taitaisi olla kovin hyväksi, koska ne ovat muutenkin liian notkeita. Joten mahtaako olla niveliä "kiristäviä" tuotteita olemassa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Luontaistuotteiden niveliä notkistava vaikutus on mainostajien mielikuvitusta, kun mainonnassa ei saa suoraan luvata mitään taudin paranemista tai vastaavaa. Tuotteet eivät siis notkista eivätkä kiristä niveliä. Valitettavasti yliliikkuvien nivelten kanssa on vain oltava varovainen: Nivelten vammauttamista on vältettävä, samoin yliliikkuvuutta lisääviä liikkeitä. Lihasten vahvistaminen on kuitenkin tärkeätä.