Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kuntoutus ja sosiaaliturva

Kysymys: 001 KYSYMYS: Kolme vuotta sitten minulla on todettu nivelreuma. Olen 25-v. nainen ilman ammattia, lukion suorittanut, ja olin kotiäitinä. Nyt, kun päätin jatkaa opintojani, haluaisin tietää, millaista ammattia voisin opiskella niin, ettei sairauteni estäisi työelämääni? Itse olen aina ollut kiinnostunut terveysalasta, sekä vieraista kielistä.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ainoa yleispätevä neuvo on, että opinnot ovat hyödyksi. Kannattaa aluksi lääkärin kanssa selvittää, aiheuttaako nivelreuma joitakin rajoitteita tai riskejä tiettyjen ammattien suhteen. Jos ennustekin vaikuttaa hyvältä, rajoitukset ammatin valinnassa ovat vähäiset. Jos ongelmia on, kannattaa katsoa ohjeita hakeutumisesta ammatinvalinnan ohjaukseen, ohjeita on esimerkiksi Reumaliiton nettisivuilla.
Kysymys: 002 KYSYMYS: Olen 47-v. selkärankareumaa sairastava nainen ja työskentelen hoitoalalla. Teen kolmivuorotyötä. Sairauteni on tällä hetkellä "rauhallisessa vaiheessa", pärjään kipulääkkeillä ja liikunnalla. Olen omaehtoisesti vähentänyt työaikaani n. 25 %, koen tämän auttavan merkittävästi jaksamista. Palkkani pieneni, mutta en ole joutunut olemaan sairauslomalla. Työterveyshoitajan mukaan Kelalta voi anoa korvausta ansion menetyksestä, onko näin?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kela ei tässä tilanteessa mitään korvaa. Työeläkelakien mukaan voi saada osatyökyvyttömyyseläkettä, jos työkyvyn arvioidaan alentuneen vähintään 40 %. Vastaavasti ansioiden pitää olla enintään 60 % aiemmasta. Päätöstä voi hakea etukäteen.
Kysymys: 003 KYSYMYS: Etsin tietoa reumapotilaan hoidosta, kun tauti on ollut pitkään ja on siis kyse iäkkäistä potilaista. Työikäisille kun löytyy paljonkin tietoa, mutta vanhuksille ei. Voiko lääkitystä keventää? Onko esimerkiksi osteoporoosilääkityksen hyöty suurempi kuin haitat, jos tarvitsee vaikkapa pyörätuolia ja apua liikkumiseen eli kaatumisriski on pieni? Missä vaiheessa on hyväksyttävä, että tarvitaan apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissa eikä ole mielekästä kuntouttaa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Iäkkään ja työikäisen nivelreumaa sairastavan hoito on periaatteessa melko samanlaista. Tiedosta ei pitäisi olla puutetta. Tietysti iän mukana tulee herkästi muita sairauksia, jotka voivat vaikuttaa lääkitykseen. Muutoin lääkitystä on syytä jatkaa tavallisin periaattein. Osteoporoosilääkityksestä on harvoin muuta haittaa kuin kustannuksia. En pitäisi pyörätuolipotilaan luunmurtumariskiä vähäisenä, pikemmin päinvastoin. Kuntoutuksella on usein jopa sitä suurempi merkitys, mitä pitemmälle invalidisoituminen on edennyt.
Kysymys: 004 KYSYMYS: Vaimoni on maatilan emäntä. Meillä on karjataloustila. Vaimolla on todettu reuma 15 %:n työkyvyttömyydellä. Voiko hän jatkaa karjanhoitoa, lähinnä lehmien lypsyä? Voivatko oireet pahentua siitä, että jatkaa lypsämistä? Hän joutuu jonkin verran tekemisiin kylmän veden kanssa. Olisiko hyvä vaihtaa ammattia? Hänellä on apuhoitajan koulutus. Voisiko esim. toimia kehitysvammaisten hoitajana tai hoitoapulaisena sairaudestaan huolimatta?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Ei 15 %:n työkyvyttömyys anna mahdollisuutta arvioida asiaa. En edes ymmärrä, mitä tuo määrittely tarkoittaa. Nivelreumapotilaan työkyky riippuu ratkaisevasti siitä, millaisia oireet ovat, missä nivelissä ja miten sairauden kulku on arvioitavissa. Lypsäminen ei pahenna sairautta, mahdollisesti tilapäisesti joitakin oireita. Navettatöitä voi joutua sopeuttamaan sairauden mukaisesti. Hoitotyö ei periaatteessa ole myöskään haitaksi.
Kysymys: 005 KYSYMYS: Voiko nivelten traktiosta tai mobilisoinnista olla mitään haittaa nivelreumaa sairastavalle? Onko ko. hoidoista tehty mitään tutkimuksia nivelreumassa?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Periaatteessa tällainen käsittely tulehtuneiden nivelten ja erityisesti esimerkiksi kaularangan suhteen on haitallista. En usko kenenkään yrittäneen tutkiakaan asiaa.
Kysymys: 006 KYSYMYS: Eikö 64-v. selkärankareumapotilasta enää kuntouteta, koska ei ole töissä? Annetaan vain kovia kipulääkkeitä. Olisihan se parempi, kun tulisi toimeen kotona eikä joutuisi laitoshoitoon, jos saisi edes kerran 15 vuodessa kuntoutusjakson.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kelan kautta on mahdollista saada etenkin laitoshoidon uhatessa maksusitoumus kuntoutusjaksolle. Hyvin perusteltu lääkärinlausunto hakemusten kera kannattaa toimittaa Kelan toimistoon.
Kysymys: 007 KYSYMYS: Sairastan epilepsiaa ja nyt minulla on todettu nivelreuma, sairaus on molemmissa käsissä ja jaloissa. Mitenkä tästä eteenpäin voisin tulevaisuuttani suunnitella? Teen tällä hetkellä siivoojan työtä, missä en enää omasta mielestäni voi enää jatkaa. Ikää on vähän yli 20 v., mutta ammatillista koulutusta minulla ei ole. Mitenkä on uuden ammatin hankinta, mitkä olisivat mahdollisia?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Tässä tilanteessa on todellakin huolellinen suunnittelu paikallaan. Ehdottomasti parasta olisi hakeutua ammatilliseen kuntoutustutkimukseen. Kelan toimistossa voisi käydä kuntoutusasioista vastaavan henkilön puheilla tai sinne voisi suoraan toimittaa lääkärinlausunnon ammatillisen kuntoutuksen tarpeesta.
Kysymys: 008 KYSYMYS: Olen 26 v. nainen ja sairastan selkärankareumaa. Lääkäri on kirjoittanut todistuksen työkyvystä, jossa hän ei suosittele istuma- tai seisomatyötä, niveliä kuormittavaa tai rasittavaa työtä. Onko tästä syystä oikeutta saada jotain erityiskorvauksia Kelalta? Ammatilta olen koulunkäyntiavustaja, mutta siinä työssä yleensä täytyy nostaa ihmisiä ja nostaminen on minulta kielletty. Lastenhoitajan alaa olen miettinyt.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Pelkän tuon arvioinnin perusteella ei ole mitään korvauksia tiedossa, mutta Kela voi kustantaa opintoja, joita ehkä tarvitaan sopivan ammatin saamiseksi. Asiaa voi selvittää työvoimatoimistossa erityistyövoimaneuvojan avulla. Lääkärin arvio vaikuttaa epämääräiseltä, sillä ei mainittuja asioita kovin herkästi pitäisi selkärankareumaa sairastavalta kieltää. Silti lastenhoitajan työ ei välttämättä tunnu oikealta valinnalta. Kelan kustantama kuntoutustutkimus antaisi mahdollisuuksista tarkemman kuvan.
Kysymys: 009 KYSYMYS: Pitääkö paikkansa, ettei fibromyalgia-diagnoosi oikeuta Kelan sairauspäivärahan tai kuntoutustuen myöntämiseen, vaikka toimintakyky olisi sairauden takia huomattavasti alentunut? Entä onko mahdollisuus saada Kelalta tai muualta apuvälineitä työhön, mikäli työnantaja ei niitä järjestä?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Mikään diagnoosi poista mahdollisuutta mainittuihin korvauksiin. Päiväraha ja kuntoutustuki riippuvat työkyvyttömyydestä. Huomattava toimintakyvyn alentuminenkaan ei riitä, ellei työkyvyttömyyttä voida todeta. Totta tietysti on, että fibromyalgian tuottamaa haittaa on vaikeata mitata. Lääkäri voi joskus olla sitä mieltä, että fibromyalgiaa sairastava on työkyvytön, mutta lääkäriltäkin puuttuvat keinot sen osoittamiseen. Apuvälineiden saanti on samalla tavoin riippuvaista siitä, voiko lääkäri osoittaa, että sellaisia tarvitaan. On aika vaikeata kuvitella, mikä olisi fibromyalgiassa välttämätön apuväline.
Kysymys: 010 KYSYMYS: Olen 33-v. nainen ja sairastanut nivelreumaa 30 vuotta. Minulla on pieni käsityöyritys jonka parissa työskentelen. Tarvitsisin käyttööni kunnollisen työtuolin, lähinnä olen ajatellut satulatuolia, koska tavallisessa tuolissa istuminen aiheuttaa turvotusta jalkoihin. Olisiko minulla mahdollisuus saada jostakin avustusta tuolin hankintaan, sehän on tavallaan apuväline työssäni?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Jos tuolin hankinta on sairauden sekä ansiotyön kannalta perusteltua, voi hankintaan saada avustusta elinkeinotukena. Kannattaa ottaa yhteyttä Kelan toimistoon. Asiasta voi lisäksi hakea lisätietoa Kelan nettisivuilta.
Kysymys: 011 KYSYMYS: Toivoisin tietoa vakuutusjärjestelmästä reumasairaiden kohdalla. Miten Kela huomioi alkusairauden aikana sairauspäivärahan. Onko reumakipua poteva oikeutettu sairauslomaan ja Kelan sairauspäivärahaan?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Varsin paljon tietoja sosiaalista etuuksista löytyy näiltäkin nettisivuilta. Reumasairauksissa edut ovat yleensä tietenkin samat kuin muissakin sairauksissa. Sairaus tai kipu ei Suomen vakuutusjärjestelmissä oikeuta sairaslomaan tai päivärahaan, mutta työkyvyttömyys kylläkin. Potilas voi tuntea itsensä niin kipeäksi, ettei kykene työhön, mutta tämä ei riitä, ellei Kelaan toimitetussa todistuksessa työkyvyttömyyttä kyetä perustelemaan.
Kysymys: 012 KYSYMYS: Äitini on sairastanut nivelrikkoa jo usean vuoden ajan, ja ikänsä käsillä työtä tehneenä kaikenlainen kotityö muuttuu koko ajan hankalammaksi. Hän on vuosia sitten saanut kotisairaanhoidon kautta ergonomisia työvälineitä kuten joustosakset ja -pihdit, avainkahvan, pullon- ja tölkinavaajia yms. Voiko tällaisia apuvälineitä ostaa jostakin liikkeestä pääkaupunkiseudulla? Niitä olisi kiva viedä lahjaksi ja hyvä myös hankkia itselle kotitöitä helpottamaan.
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Apuvälineitä on helposti saatavissa. Puhelinluettelon keltaisilta sivuilta löytyy niitä myyviä liikkeitä. Suurin alan yritys on Respecta Oy, joka toimii eri puolilla maata, pääliike on Helsingissä. Respectan nettisivuilla on hyvät kuvastot apuvälineistä.
Kysymys: 013 KYSYMYS: Sain Kelalta kuntoutuspäätöksen fibromyalgiaa sairastavien tietopainotteiselle kurssille ja haluaisin kysyä, onko kurssiaika sairaslomaa, jolloin työnantaja maksaisi palkan ja saisi Kelan korvauksen, vai haenko Kelan korvausta itse?
Vastaus: Jukka Martio, dosentti, reumatologi:
Kuntoutuskurssiajalle ei myönnetä sairaslomaa, joten palkkaakaan ei yleensä voi saada. Kela maksaa kurssiajalta kuntoutusrahaa. Kuntoutuspäätöksen mukana pitäisi olla asiaa koskevat ohjeet.