Nuorisoyhteistyö Seitti

Suomen Reumaliiton nuorisotoiminnan tärkein yhteistyöverkosto on Nuorisoyhteistyö Seitti, jossa ovat mukana Invalidiliitto, Suomen CP-liitto, Suomen MS-liitto, Lihastautiliitto ja Suomen Reumaliitto. Seitti järjestää erilaisia valtakunnallisia tapahtumia, mm. keväisin nuorisotoimikuntien seminaarin ja syksyisin teematapahtumia.

Oleellinen osa Seitin toimintaa on paikallisten Seitti-ryhmien tukeminen. Seitin nuorisotyön suunnittelija Kalle Jokinen kiertää ympäri Suomea ja tukee nuoria paikallisten tapahtumien järjestämisessä. Paikallistapaamisissa Seitin jäsenjärjestöjen nuoret voivat verkostoitua ja hakea tukea omaehtoisille nuorisoprojekteilleen.

Tsekkaa Seitin rahahaku-kriteerit ja muut tapahtumat internet-sivuilta osoitteesta www.seittiweb.org!!!

Mitä Seitti on?

Nuorisoyhteistyö Seitti on toimintaa liikuntavammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan nuorten ehdoilla ja nuorten lähtökohdista. Seitti myös välittää ajankohtaista tietoa. Seitti on mukana vaikuttamistoiminnassa

Seitti on nuorten itsensä ideoimaa toimintaa. Seitti voi antaa rahoitusta toimintaan, kun osallistujia on vähintään kahdesta liitosta.

Seitti tarjoaa toimintaa paikallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Seittinuoret ovat suunnitelleet ja järjestäneet muun muassa bileitä, illan viettoja ja retkiä. Yhdessä on käyty teatterissa, elokuvissa ja konserteissa. Seitin kautta on myös mahdollista osallistua koulutuksiin ja seminaareihin.

Mukaan toimintaan pääsee ottamalla yhteyttä nuorisotyön suunnittelija Kalle Jokiseen tai paikallisiin Seittiryhmiin. Seitin toiminnassa oleminen ei vaadi Seitin tai yhteistyöliittojen jäsenyyttä.

Ota yhteyttä Seitin nuorisotyön suunnittelijaan Kalle Jokiseen, puh. 040-738 8089 ja email. kalle.jokinen@seittiweb.org

 
Paluu etusivulle