Julkaistavissa 1. syyskuuta 2009 klo 10
Suomen ja Viron reumaliitot järjestävät yhteisen kävelypäivän Tallinnan komeimmassa paikassa maineikkaan laululavan edustalla 5.syyskuuta. Suomen Reumaliitto on osaltaan virittänyt järjestötyötä ja kävelyharrastusta Virossa ja toiminut Viron 16-vuotiaan reumaliiton kummijärjestönä. Nyt järjestettävä kävelypäivä on 10-vuotisjuhla- tapahtuma, johon osallistuu 250 suomalaista vierasta.
Kävely on tehokasta, edullista ja tuki- ja liikuntaystävällistä liikuntaa. Viron kävelypäiväperinne alkoi Suomen Reumaliiton kävelyhankkeen innoittamana kymmenen vuotta sitten. Lukuisat suomalaiset ryhmät ovat osallistuneet kävelypäivän kaikille avoimeen vuosittaiseen tapahtumaan.
Järjestäjät haluavat innostaa osallistujia liikkumaan terveytensä eteen ja lisätä samalla yhdistystoiminnan vetovoimaa. Yhdistykset molemmilla puolilla Suomenlahtea järjestävät runsaasti liikuntatoimintaa.
Suomen Reumaliiton jäsenyhdistyksistä viidellätoista on toimivat kummiyhdistys- suhteet virolaisiin yhdistyksiin. ”Esimerkiksi Vesannon, Karttulan ja Suonenjoen yhdistyksillä on vireää yhteistyötä virolaisen Kohilan yhdistyksen kanssa”, kertoo Suomen Reumaliiton järjestöpäällikkö Lea Salminen.
Lisätietoja:
Riitta Katko,
viestintäpäällikkö
P. 040 554 6822
Suomen Reumaliitto ry.