Reuma-lehti 4/2009 (9.12.2009)

• Psykofyysinen kuntoutus on näkökulma, joka kyseenalaistaa perinteisen suorituskeskeisen kuntoutuksen näkökulmia.

• Aika on ajanut ohi syvällä kulttuurissamme olevan ylisuorittamisen ja jatkuvan tavoitteen rikkoa rajoja. Siitä kertoo ihmisten väsyminen: monet sairastuvat ylirasituksen seurauksena ja menettävät työuransa.

• Fysioterapeutti Mikko Patovirta on kouluttanut Apilan henkilökuntaa kipukuntoutukseen, jossa otetaan huomioon psykofyysisen kuntoutuksen opit.

Psykofyysisen kuntoutuksen näkökulma tuo Apilan kipukuntoutukseen perinteisen fyysisen harjoittelun rinnalle kehotietoisuuteen perustuvia harjoitteita. Näiden tavoitteena on omien voimavarojen kuunteleminen ja rajojen hahmottaminen.

Mikko Patovirta luonnehtii, miten kivunhallintaa tavoitteleva kuntoutus etenee:

• Lähtökohtana ovat hyvät asennot, missä kuntoutuja ei tunne kipua.
  Aluksi tunnustellaan hyviä lepoasentoja.

• Sitten siirrytään pieniin liikkeisiin, joihin yhdistyy rauhallinen hengitys. Kuntoutuja tunnustelee kehoaan. Onko tilaa hengittää ja ovatko lihakset rentoja?

• Pienet kevyet liikkeet saattavat helpottaa kipua ja kuntoutujan kipupelot vähenevät.

Patovirta kehottaa korjaamaan kuntoutujan liikeratoja puhtaiksi, jolloin kivut helpottavat. Hänestä suoraviivainen lähteminen kunnon kohottamiseen kipua vastaan taistellen vie ihmistä umpikujaan. Sitä ennen on jännitykset ja kivut purettava.

Patovirran mukaan sairas ja kivulias ihminen ei voi vaatia itseltään kohtuudella samoja suorituksia, joihin hän terveenä pystyi. ”Liiallinen harjoittelu kuormittaa ja aiheuttaa uutta uupumusta ja kipuja. Jos kuntoutuja pelkää kipua, sitä voi lähestyä esimerkiksi hengityksen kautta.”

Patovirta sanoo, että ihmisellä on taipumus sairaanakin tehdä asioita samoin kuin ennen sairastumista. Ajattelutapojen ja vaatimustason muutos on joskus vaikea prosessi. Väline muutokseen on löytää suhde omaan itseensä. Psykofyysisen kuntoutuksen menetelmässä kuntoutuja asettaa itselleen seuraavia kysymyksiä: mitä jaksan, mitä voin, mihin kykenen.

Tavoitteena kuntoutusprosessille on omiin voimavaroihin ja kykyihin perustuva tahtotila. Kuntoutujalle opetetaan hyvän ja huonon olon erottaminen. ”Säryt, kivut ja ahdistus ovat monelle normaalia elämää. Prosessin alussa kuntoutuja ei välttämättä osaa edes kuvata, mitä hyvä olo on. Hän oppii hyvän olon tunnistamisen ja sen saavuttamisen ikäänkuin uudelleen kuntoutusjakson aikana.”

Tavoitteeseen päässyt kuntoutuja tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksi, liikkuu puhtaasti kykyjensä mukaan, katsoo tulevaisuuteensa myönteisesti odottaen mielekkäitä uusia elämänkokemuksia.

Terve ihminen elää henkisesti usein samassa tilassa kuin kivulias sairaskin eikä myöskään osaa erottaa hyvää ja huonoa oloa toisistaan, pohtii Patovirta. Tervekin saattaa itseään tuhoavasti pyrkiä kohti luomaansa tehokasta ihanneminää laihduttaen, bodaten ja suorittaen, jolloin elämänhallinta järkkyy. Seurauksia voivat olla esimerkiksi anoreksia nervosa tai loppuunpalaminen, jolloin myös menevät työkyky ja terveys.

Psykofyysisen kuntoutuksen näkökulma on kokonaisvaltainen antiteesi tehokkaan yhteiskunnan suorituskeskeisyyden paineissa.

Haastattelu: Ulla Palonen-Tikkanen

Sivun alkuun

Edellinen sivu