Liitto

Toimelias yhdistys varainhankinnassa

Savonlinnan Seudun Reumayhdistyksen puheenjohtaja Seppo Paakkunainen Sulkavalla heinäkuussa 2009

Sulkavan suursoutujen soutajien muonituspuolella ahersi joukko Savonlinnan Seudun Reumayhdistyksen jäseniä. Yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Paakkunainen kertoi, että reumaväki oli nyt mukana toista kertaa ja ensi vuotta varten tuli tehdyksi lupaus lähteä työhön entistä suuremmalla joukolla.

Ajatus hankkia varoja osallistumalla työhön soutujen ruokahuollossa tuli soutupäällikkö Jukka Simpaselta. Työssä oli mukana muitakin yhdistyksiä. Savonlinnan Seudun Reumayhdistys oli työssä soutustadionilla ja heillä apuna astioiden raivaamisessa Sulkavan koululaisia, jotka puolestaan hankkivat varoja luokan toimintaan.

”Sulkavan soudut on tapahtuma, josta on tullut yhdistykselle tärkeä tapahtuma varainkeruumielessä”, kertoo Paakkkunainen. Yhdistys oli mukana souduissa kaikkina neljänä tapahtumapäivänä. Osa meni vielä siivoustalkoisiin, jotka järjestettiin tapahtuman päätteeksi.

Edelliselle sivulle