Tuki- ja liikuntaelinsairaiden selviytymisrahasto perustettiin vuonna 1995, kun Suomen Reumaliittoon alkoi tulla laman seurauksena entistä enemmän yksittäisten ihmisten taloudellisen avun pyyntöjä. Selviytymisrahastosta annettavat avustukset ovat kertaluontoisia ja tarkoitettu auttamaan hakijaa kulloisenkin vaikean tilanteen yli. Lähtökohta on, että yhteiskunnan velvollisuus on viimekädessä turvata sairastuneen ihmisen toimeentulo. Selviytymisrahasto auttaa kuitenkin ylitsepääsemättömältä tuntuvan tilanteen ylitse.
Periaatteena on, että selviytymisrahastoa lähestytään vasta silloin, jos hakija on vaikeassa tilanteessa vielä haettuaan tukea tavanomaisten väylien kautta. Selviytymisrahaston avustuksia voivat hakea tuki- ja liikuntaelinsairaat Suomen Reumaliiton jäsenyhdistysten jäsenet.
Reumaliiton hallitus päättää rahaston käytöstä ja vuotuisesta avustussummasta.
Rahastoryhmä voi käsitellä hakemuksia myös kiireellisesti. Ryhmä voi pyytää hakijan paikallisyhdistykseltä kannanottoa hakemukseen.