Suomen Reumaliitto ry rahoittaa toimintansa Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella ja muilla avustuksilla, lahjoituksilla ja testamenteilla, jäsenmaksuilla sekä toiminta- ja omaisuustuotoilla. Suomen Reumaliitto kerää varoja reuma- ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyyn, terveyden edistämiseen, neuvontaan ja järjestötyöhön. Liitto tukee ja kuntouttaa sairastuneita ja heidän omaisiaan.
Varainhankintaansa varten Suomen Reumaliitto toteuttaa erilaisia kampanjoita, arpajaisia, keräyksiä ja adressien, korttien ja muiden tuotteiden myyntiä. Muut myyntituotteet ovat liiton jäsenten tarpeisiin liittyviä kuten erilaisia apuvälineitä, oppaita ja alan kirjallisuutta.
Lisätietoja taloudesta ja vuosikertomuksesta 2008
Lisätietoja Liiton toiminnan tukeminen
Sivumme palvelevat jäsenistömme lisäksi myös kaikkia muitakin reumaa- ja muita tuki- ja liikuntaelinsairautta sairastavia ja heidän omaisiaan. Rohkaisemme ihmisiä pitämään hyvää huolta tuki- ja liikuntaelimistään ja niiden terveydestä. Pitkään sairastaneet haluavat tukea muita sairastuneita ja helpottaa heidän elämäänsä. Siksi he haluavat myös antaa tukensa Reumaliiton tekemälle hyvälle työlle reuma- ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemiseen ja alan tutkimukseen.
Lisätietoja tutkimusrahastosta
____________________________________________________________________________________________
Reumaliiton Kuntoutumiskeskus Apila
Reumaliitto ylläpitää ja kehittää palvelutoimintana Kuntoutumiskeskus Apilaa Kangasalla. Sen mahdollinen ylijäämä kohdistetaan järjestön perustoimintaan. Kuntoutus Apilassa perustuu Kelan, kuntien, valtiokonttorin, muiden vakuutusjärjestelmien ja työpaikkojen kanssa tehtävään yhteistyöhön ja niiden toteuttamiin kuntoutushankintoihin. Tässä toiminnassa tarvitaan jatkuvaa uudistumista mm. hankkimalla laadukkaita ja tehokkaita hoitolaitteita ja – välineitä. Tähän tarkoitukseen Reumaliitto on luonut yrityksille ja yhdistyksille kohdennetun jatkuvan varainhankintakampanjan- Apilankorjuu – kampanjan.