Liitto

Eduskunnan TULES-ryhmä

Eduskuntaan on perustettu 27.1.1988 Suomen Reumaliitto ry:n aloitteesta Kansanedustajien Reumaryhmä, nykyinen Eduskunnan TULES-ryhmä (tules = tuki- ja liikuntaelinsairaudet). Eduskuntaryhmät nimeävät Eduskunnan TULES-ryhmään edustajakaudeksi edustajansa tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisystä ja hoidosta kiinnostuneista kansanedustajista.

Eduskunnan TULES-ryhmä seuraa ja vaikuttaa tuki- ja liikuntaelinsairauksien edunvalvontaan yhteistyössä Suomen Reumaliiton kanssa, mm. lainsäädäntötyöhön. Ryhmällä ja kansanedustajilla on mahdollisuus saada asiantuntija-apua Suomen Reumaliitolta tules-vaikuttamistyötään varten.

Eduskunnan TULES-ryhmällä on vuosittain 3-5 kokousta, joissa käsitellään puheenjohtajan ja sihteerin valmisteleman esityslistan pohjalta tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyviä ajankohtaisia edun- ja oikeuksienvalvonta-asioita. Eduskunnan TULES-ryhmä järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia yksin ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi kansanedustajat toimivat tapahtumien tules-viestinviejinä, myös mediassa.

Eduskunnan TULES-ryhmän kokouksiin osallistuvat Suomen Reumaliiton edustajina valtuuston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja sekä liiton edunvalvonta-asiamies. Suomen Reumaliiton edunvalvonta-asiamies toimii Eduskunnan TULES-ryhmän sihteerinä.

Eduskunnan TULES-ryhmän yhteyshenkilö:

  • VTK Marja Eronen
    edunvalvonta-asiamies, Eduskunnan TULES-ryhmän sihteeri
    Suomen Reumaliitto ry
    puh. 040 8255 694
    marja.eronen(at)reumaliitto.fi

Eduskuntaryhmän kansanedustajat TULES-ryhmässä edustajakausittain

Edustajakausi 2011 - 2015: 

  • Sanni Grahn-Laasonen, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
  • Merja Kuusisto, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
  • Maria Lohela, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
  • Merja Heikkilä, Keskustan eduskuntaryhmä (Juha Rehulan avustaja)
  • Silvia Modig, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
  • Ulla-Maj Wideroos, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
  • Johanna Karimäki, Vihreä eduskuntaryhmä
  • Jouko Jääskeläinen, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä

 Eduskunnan TULES-ryhmä 2012 - 2015 -kuva, pdf

 

Edustajakausi 2007 - 2011:
Jyrki Kasvi, Vihreät, puheenjohtaja          
Eero Akaan-Penttilä, Kokoomus, varapj.
Leena Rauhala, Kristillisdemokraatit
Pentti Oinonen, Perussuomalaiset
Anna-Maja Henriksson, RKP
Juha Mieto, Keskusta
Satu Taiveaho, SDP
Erkki Virtanen, Vasemmistoliitto

Edustajakausi 2003 - 2007:
Virpa Puisto, SDP, puheenjohtaja          
Jyrki Kasvi, Vihreät, varapuheenjohtaja
Eero Akaan-Penttilä, Kokoomus
Raimo Vistbacka, Perussuomalaiset
Pehr Löv, RKP
Riikka Moilanen-Savolainen, Keskusta
Leena Rauhala, Kristillisdemokraatit
Anne Huotari, Vasemmistoliitto 

Edustajakausi 1999 - 2003:
Virpa Puisto, SDP, puheenjohtaja         
Pehr Löv, RKP, varapuheenjohtaja
Eero Akaan-Penttilä, Kokoomus
Raimo Vistbacka, Perussuomalaiset
Risto Kuisma, Remonttiryhmä
Jaana Ylä-Mononen, Keskusta
Leena Rauhala, Kristilliset
Marjatta Stenius-Kaukonen, Vasemmistoliitto
Merikukka Forsius, Vihreät

Edustajakausi 1995 - 1999:
Kirsti Ala-Harja, Kokoomus, puheenjohtaja          
Virpa Puisto, SDP, varapuheenjohtaja
Pertti Virtanen, Eduskuntaryhmä Virtanen
Pehr Löv, RKP
Raimo Vistbacka, Perussuomalaiset
Hannu Kemppainen, Keskusta
Päivi Räsänen, Kristilliset
Pekka Leppänen, Vasemmistoliitto
Janina Andersson, Vihreät

Edustajakausi 1991 - 1995:
Kirsti Ala-Harja, Kokoomus, puheenjohtaja
Heidi Hautala, Vihreät 
Riitta Kauppinen, Keskusta
Pentti Lahti-Nuuttila, SDP
Pekka Leppänen, Vasemmistoliitto
Eeva-Liisa Moilanen, Kristilliset
Lea Mäkipää, SMP
Margaretha Pietikäinen, RKP
Tuulikki Ukkola, Liberaalit

Edustajakausi 1988 - 1991:
Kirsti Ala-Harja, Kokoomus, puheenjohtaja         
Claes Andersson, SKDL
Jorma Huuhtanen, Keskusta
Pentti Lahti-Nuuttila, SDP
Eeva-Liisa Moilanen, Kristilliset
Lea Mäkipää, SMP
Per-Henrik Nyman, RKP