Suurkeräyksiä
Liitto keräsi reumatoimistojen rakentamiseen rahaa suurkeräyksin. Ensimmäisen 10 vuoden aikana Reumaliitto käytti 50 miljoonaa markkaa pelkästään reumatoimistojen perustamiseen. Toimintaa vauhditettiin suurkeräyksellä vuonna 1951 suurkeräyksellä, jonka suojelija oli tasavallan presidentin puoliso, rouva Alli Paasikivi. Keräyksen avausjuhla järjestettiin Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa. Presidentin puoliso ja kirjalija Sylvi Kekkonen antoi reumalle kasvot. Hän edisti 1970-luvulla reumatyötä antamalla Reumaliiton myydä keräystarkoituksiin muotokuvaansa, taiteilija Eila Hiltusen tekemää pronssireliefiä.
Aktiivinen naistoimikunta
Naistoimikunta oli keskeinen rahankerääjä 1950-lukujen ja 1960-lukujen ajan. Toiminta oli sävyltään yläluokkaista. Esimerkiksi 1956 naistoimikunta järjesti Kalastajatorpalla Serrata Italianan, jossa Italian suurlähettiläs Filippo Zappi toimi suojelijana. Kahden vuoden kuluttua naistoimikunta järjesti samassa paikassa ”kirsikankukan illan”, jota suojeli Japanin suurlähettiläs Honda.
Televisiokeräyksiä ja arpajaisia
1960-luvulla liitto ryhtyi rahoittamaan toimintaansa television avulla. ”lauantailämpimäiset” ja Tamvision ”Istu ja osta” -nojatuolikauppa tukivat Reumaliittoa taloudellisesti. Vuonna 1984-1985 Reumaliitto sai valtakunnallista näkyvyyttä järjestämällä televisiossa ”Toivotaan, toivotaan” -keräyksen.
Liitto rahoitti toimintaansa myös arpajaisin ja muulla varainhankinnalla kuten myymällä adresseja, kortteja ja muita myyntiartikkeleita ja ottamalla vastaan lahjoituksia ja testamentteja.